keskiviikko 12. elokuuta 2015

Lupaukset

Arkkienkeli Gabrielia kanavoinut Daniel Scranton


Lupaukset tehdään ainoastaan omalle itselle. Ne voidaan pitää tai ne voidaan rikkoa. Mutta mikään ei ole ikuista, paitsi te itse. Joten miksi teidän pitäisi koskaan tuntea tarvetta antaa lupausta jollekin toiselle tai vaatia jotain toista ihmistä pitämään teille antamaansa lupausta? Me kerromme teille miksi.  Se johtuu turvallisuuden tarpeesta -  siitä turvallisuudesta, jota yksi ihminen ei pysty antamaan toiselle.

Turvallisuus ei ole asia, jota voidaan siirtää. Se on pikemminkin käsite kuin värähtelytaajuus. Ja teidän käsitteenne ovat vielä vähemmän siirtokelpoisia. Teidän energiatasollanne voidaan ainakin lähettää kutsu. Mutta te teette jatkuvasti lupauksia. Ja toiset ihmiset teidän elämässänne pitävät jatkuvasti teidät kiinni noissa lupauksissa -  pääasiassa pelon vuoksi,  mutta varmasti ei ainakaan rakkaudesta.

Luvatkaa muistaa, kuka te olette,  ja sen jälkeen olkaa se. Antakaa tämän olla oma sitoumuksenne älkääkä etsikö lupauksia muilta. Kun te pyydätte lupausta toiselta te ainoastaan siirrätte itsenne pois tästä nykyisestä hetkestä jonnekin tulevaisuuden aikaan, jolloin teidän tarvitsee pitää jonkun toisen antama sana. Ja sitten te asetatte itsenne tuon todellisuuden kanssa yhteyteen.

Harjoitelkaa omaa oikeuttanne elää nykyisessä hetkessä. Antakaa itsellenne lupaus olla läsnä. Antakaa itsellenne lupaus olla kokonainen ja pyytäkää muitakin antamaan itselleen sama lupaus. Tämä vapauttaa teidät läheisriippuvuudesta  ja vapaus on niin suuri osa sitä mitä te olette. Ja kun te annatte toisillenne vapauden olla se joka te olette tässä hetkessä, huomaatte että on tarpeetonta tehdä lupauksia tai pyytää niitä toisilta.

Te koette siteitä itsenne ja toistenne välillä, ryhmien välillä. Nämä siteet muodostuvat energiavaihdon ja varauksettoman rakkauden sopimuksista. Eikä niissä ole ehtoja. Niissä ei ole sopimuksia. Ette tarvitse sopia mitään kun elätte ja annatte toisten elää ja kun pyydätte kaikkia toisia tekemään samoin.

Me olemme Gabriel. Me olemme rakkauden lähettiläät.

maanantai 10. elokuuta 2015

Taikuus

Arkkienkeli Gabrielia kanavoinut Daniel Scranton


Taikuus toteutuu silmänräpäyksessä. Nyt näet sen ... nyt et näe. On tyhmää peliä panostaa siihen jotain sellaista, mitä on joskus ennen ollut olemassa. Te kaikki tunnistatte sen, että kaikki muuttuu. Kaikki on muuttumassa yhä nopeammin kuin koskaan. Ja kuitenkin suurin osa teistä uskoo vain siihen, mitä on todistettu,  mikä on toiminut menneisyydessä. Siihen te luotatte ja takerrutte.

Vaikuttaa tyhmänrohkealta uskoa johonkin sellaiseen, mikä ei ole vielä olemassa. Mutta te kuitenkin uskotte säätiedotuksiinne. Te katsotte niiden ennustuksia ja uskotte, että kaikilla noilla välineillä ja kaikella sillä tiedolla "niiden on pakko tietää paremmin kuin minä, millainen sää tulee olemaan".

Ja sitten on olemassa taikuutta. Taikuus tapahtuu teidän uskomuksistanne huolimatta,  koska te ette ruoki omia uskomuksianne koko päivää tai joka päivä. Teillä on paljon hetkiä, jolloin vain olette, jolloin ette laske sitä, mitä tulee olemaan sen perusteella mitä on ollut.  Noina hetkinä te vain rentoudutte ja lopetatte samojen vanhojen asioiden luomisen.  Juuri näinä hetkinä syntyy halkeama, josta valo pääsee läpi. Ja siinä hetkessä on taikuutta.

Monet teistä ovat yrittäneet olla taikureita. Te olette toivoneet pystyvänne materialisoimaan asioita tyhjästä. Ja te ihmettelette, miksi ette näe niitä tuloksia, joista me puhumme. Ja sitten te luovutatte.

Mutta vasta sitten kun te luovutatte, te pystytte näkemään tulokset,  koska taikuus ei toimi jos siihen liittyy  hitustakaan kiintymystä tai kärsimättömyyttä. Joten nyt on teidän kaikkien aika alkaa leikkiä taikuuden kanssa ja kuitenkin ymmärtää, että sen tulokset eivät ole saatavilla aivan välittömästi.  Mutta ne tulevat olemaan pian,  joten harjoitelkaa nyt. Päästäkää irti kaikesta epäilyksestä ja kaikesta siitä, mikä yrittää saada teidät uskomaan, etteivät ihmeelliset tulokset ole taattuja.

Me olemme Gabriel. Me olemme rakkauden lähettiläät.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Onko valaistuminen pakotie elämästä

Joku kysyi tätä vähän aikaa sitten. Olen huomannut joidenkin ihmisten ajattelevan, että valaistuminen on tie ulos tämän maailman kivuista ja ongelmista. Totuus on se, että kun tavoitamme valaistumisemme, olemme edelleen tässä maailmassa ja edelleen näemme ongelmat, mutta meidän näkökantamme on täydellisempi ja tietoisuutemme sijaitsee syvällä merten syvyyksissä, missä elämän vuoksi ja luode eivät enää pääse keikuttamaan meitä. Olemme vapaina ja selvillä vesillä.

Valaistuminen ei koskaan juokse karkuun. Se yksinkertaisesti vain avaa tietoisuutemme näkemään totuuden kirkkaammin ja valjastaa kaikki meidän kätketyt voimavaramme toimimaan paremmin elämässä.

Valaistuminen ei ole loppu eikä se ole pakotie. Se on keino avata tietoisuutemme niille loputtomille mahdollisuuksille, joita meillä on sisällämme. Kun olemme valaistuneita, mikä tahansa on mahdollista. Rajoituksia ei enää ole. Sekä olemme äärettömän luovia sekä täynnä rauhaa ja rakkautta.

Valaistuminen on puhtaamman elämän alku, jossa on enemmän mahdollisuuksia ja enemmän innostusta kaikkea tekemäämme kohtaan. Ennen sitä olemme vajavaisia ihmisiä, jotka käytämme vain pientä osaa kyvyistämme. Kun lopulta avaamme tietoisuutemme valaistumiselle, voimme käyttää 100% omasta potentiaalistamme. Ja silloin hupi vasta alkaa! Kun olemme saavuttaneet valaistumisen, täydellisen hyvällä elämällä ei ole enää mitään rajoituksia eikä vastustusta.

Lähde:  Bob Fickes

torstai 6. elokuuta 2015

8-8-8 leijonan väylän aktivointi


Rakkaat,

Joka vuosi elokuun 8. päivänä maapallo asettuu samaan linjaan universumin galaktisen keskuksen kanssa, jolloin muodostuu äärimmäisen hyödyllinen yhteys. Tämä yhteys vahvistaa ylösnousemuksen energioita ihmisissä. Leijonan väylä päästää voimakkaat valoaallot virtaamaan suuresta keskusauringosta meidän aurinkoomme ja sitä kautta ankkuroimaan planeetallemme uusia mestareiden ja korkeampien rakkauden muotojen aurinkokoodeja.  Tänä vuonna tapahtuu lisäksi harvinainen kolminkertainen 8. leijonan väylän aktivointi, kun vuosi 2015 (2 + 0 + 1 + 5 = 8) lisää yhtälöön vielä yhden kahdeksikon ja aikaansaa vielä voimakkaamman kanavan jumaluuden korkeampiin ulottuvuuksiin.

Tämä 8-8-8 leijonan väylä avautui 26.7. herättämään uutta tasapainoa ihmisten sydämen viisauden ja loogisen mielen välille sekä luomaan yhteyttä, josta tulee teidän uusi todellisuutenne. Tämä todellisuus kaivautuu niin syvälle teidän sieluunne, että se luo pohjan rakkauden syvälliselle sisäiselle perustalle. Tämä yhteys universumin galaktiseen keskustaan kannustaa teitä avaamaan syvällisen yhteyden sisällänne olevaan kristussydämeen. Kun koette tämän uuden todellisuuden, ovet aukenevat ja paljastavat teille lempeästi sen harmonian, joka on mahdollista kokea kun luovutte pelosta ja avaudutte uuteen yhteyteen jumalallisen rakkauden kanssa.

Rauhan tunne, joka vallitsee koko ajan yhteyden ollessa avoimena, antaa teille selkeän tunteen siitä, mitä olette kaivanneet sydämessänne. 8-8-8 -yhteyden aikana teille tarjotaan uutta energiatasoa, joka pitää sisällään voimakkaamman kyvyn rakastaa koko sydämellänne ja mielellänne. Se antaa teille uutta vapautta ja inspiraatiota, jolloin voitte valita, haluatteko rakkauden olevan ainoa todellisuutenne, ja laajentaa energiakenttäänne niin että pystytte elämään aito rauha sydämessänne valliten.

Niin houkuttelevalta kuin tämä kuulostaakin, se saattaa olla joillekin ihmisille epämukava tila. Suurin osa ihmisistä ei ole tottunut sellaiseen laajentuneeseen tasoon, jonka jatkuva rauhan olotila tuo mukanaan. Suurimmalla osalla ihmisiä energiakenttä toimii supistuneessa tilassa, jollaiseen ihminen on tottunut ja tuntee olonsa turvallisemmaksi hermojärjestelmäänsä sähköistävissä uusissa taajuuksissa.

Aktivaatiot, joita teille annetaan päivittäin tämän leijonan väylän aikana, nostavat kuitenkin teidän energiajärjestelmänne valon taajuutta,  joten te voitte kokea todellisen yhteyden omaan olemukseenne. Teidän käpylisäkkeenne/aivolisäkkeenne, joka on puhtaan valon kautta yhteydessä teidän omaan korkeampaan sydämeenne, on avainasemassa tänä ratkaisevana aikajaksona.

Teidän tehtävänne uuden tietoisuuden valonkantajana on avautua havainnoimaan täydellisesti tätä outoa todellisuutta, joka kantaa rakkautta ja yhdistää teidät oman sielunne lahjoihin. Leijonan väylä auttaa teitä yhdistymään sieluunne, niin että sen tietoisuus voi innostaa omaa elämäänne.

"Sitä saa mitä tilaa"  tulee käyttökelpoiseksi menetelmäksi, kun alatte luoda omaa todellisuuttanne. Kun tunnistatte ja keskitytte tasapainottamaan sydän/mieli -yhteyden, teidän energiajärjestelmänne oppii työskentelemään uudella tavalla. Tällöin täytätte sielunne tarpeen tuntea harmoniaa ja rauhaa omassa sydämessänne. Kun rakkaus vakiintuu elämänne uudeksi perustaksi, sen jälkeen avautuvat myös laajeneminen ja vapauden eri tasot elämänne joka alueella.

Leijonan väylän aikana tietoisuuden taso kasvaa, joten huomatkaa, että myös mestarit ja arkkienkelit työskentelevät ahkerasti saadakseen yhtenäisyyden nostettua teidän huomiokykynne etualalle. Kokemanne portaali ei ole mentaalinen rakenne, vaan esimerkki yhdestä kaikkein voimakkaimmista energiasuuntauksista, joita te olette kokeneet. Hienostuneemmat energiat ovat herätelleet niitä ihmisiä, jotka ovat valmistelleet tietä koko ihmiskunnalle, ja ne ovat mahdollistaneet tämänvuotisen väylän puhtauden. Suoraan jokaisen ihmisen sieluun liitetyt uudet kirkkaat yhteydet ovat nyt mahdollisia niiden monien tekemän työn ansiosta, jotka ovat olleet sitoutuneita ylösnousemukseen kaikkien planeetalla olevien olentojen puolesta tänä aikana.

Tämä energiaväylä on avoinna 8.8. asti ja sen jälkeenkin. Varatkaa itsellenne aikaa avataksenne oman sisäisen tietoisuuden väylänne kolmannen silmän kautta. Pyytäkää saavanne yhdistyä Suuresta keskusauringosta virtaavan Kristusvalon taajuuksien kanssa ja sallikaa itsenne tuntea, miten oma käpylisäkkeenne/aivolisäkkeenne aktivoituu. Julistakaa, että rakkaus ja rauha ovat teidän ainoa todellisuutenne, ja antakaa niiden ankkuroitua omaan korkeampaan sydämeenne. Kun tämä uusi Kristusvalon energia virtaa teidän fyysisen ruumiinne läpi, se kohottaa teidän energiakeskuksenne Leijonan väylän uusiin harmonisiin värähtelyihin ja suoraan yhteyteen kaikkein pyhimmän lähteenne kanssa.

Sallikaa tämän puhtaan yhteyden kirkkauden aktivoida alemmat chakrakeskuksenne ja tulkaa hyvin tietoisiksi kyvystänne yhdistää tämä energia maapallolle. Kun kuvittelette mielessänne, että teillä on syvä yhteys maahan, tämä uusi laajenevan sydänkeskeisen energian värähtely pääsee leviämään vapaasti ja luomaan uuden perustan teidän elämällenne.

Teitä ohjaavat tässä prosessissa valaistuneet olennot, jotka ylläpitävät aktiivisesti värähtelyjä, jotta koko ihmiskunta heräisi. 8-8-8 -portaali on aika, jonka tarkoitus on aloittaa uusi galaktinen vuosi. Tämän vuoden teemana on oppia hallitsemaan sydän-mieli -yhteyttä. Käyttäkää tämä aika aktivoidaksenne vapaus ja uusi elämä itsellenne, jolloin voitte tuoda esiin sielunne lahjat uudessa rakkauden todellisuudessa. Tuntekaa arkkienkeleiden tuki ja tietäkää vakaasti uskoen syvällä sydämessänne, että teitä rakastetaan.

Ja niin se on.

Arkkienkeli Gabriel
kanavoinut Shanta Gabriel
Lähde: www.shantagabriel.com

* * *

Pari sanaa blogin pitäjältä:
Netti on tällä hetkellä tulvillaan kirjoituksia Leijonan portista.  Koska tämä 8-8-8 -portaali on äärimmäisen mielenkiintoinen,  olen kerännyt tähän linkkejä englanninkielisille blogisivuille. On mielenkiintoista, miten eri näkökantoja eri ihmisillä voi olla. Onnellisia energia-aaltoja!

Sandra Walter - The Lion´s Gateway: Galactic Level Activations

Kara Schallock: Soulstice Rising - Lion´s Gate

Celia Fenn: The Incoming Wave of Light & The Lion´s Gate

Anna Merkaba: Lion´s Gate 8.8.8. The butterfly theme

Anna Merkaba:  The Hathors, Lion´s Gate Portal (vuodelta 2013)

Lisa Gawlas: A massive system overhead comes with sudden changes

Fran Zepeda: Yeshua and the Company of Heaven

Haavoittuvaisuus

Arkkienkeli Gabrielia kanavoinut Daniel Scranton


Avautuminen on olemassa sen vuoksi, että se voi antaa teille kokemuksen haavoittuvaisuudesta. Miksi te haluaisitte koskaan kokea olevanne haavoittuvaisia? Siksi jotta te voitte tunnistaa olevanne kaikkea muuta kuin haavoittuvaisia. Te olette mittaamattoman voimakkaita. Te olette äärettömiä. Te olette ikuisia,  joten miksi ette voisi kokeilla olevanne haavoittuvaisia? Eikö olisikin hauskaa tuntea jotain sellaista, kokea jotain mikä on täysin päinvastaista kuin mikään mitä teidän täydellinen itsenne pystyy kokemaan?

Me nautimme, kun katsomme teidän teeskentelevän, että avaatte itsenne jollekin sellaiselle, mikä voi jollakin tavalla aiheuttaa teissä alemmuuden kipeitä tunteita. Me emme saa iloa katselemisesta, koska olemme tyytyväisiä nähdessämme teidän saavan tuollaisen kokemuksen. Me saamme iloa katselemisesta, koska me tiedämme, että te vain teeskentelette ja että kaikki on nyt ja aina täydellisen hyvin.

Mutta mitäpä jos te päättäisitte, että te avautuisitte olemaan haavoittuvainen mutta samalla myös ylläpitäisitte tietoisuutta todellisesta luonnostanne - teidän äärettömästä, ikuisesta, voimakkaasta luonnostanne? Mitäpä jos te antaisitte itsellenne sen kokemuksen, mikä meillä on teidän haavoittuvaisuudestanne? Mitäpä jos tekisitte sen ihan huvin vuoksi? Olisiko se silti todellinen? Kyllä, koska te pystytte ylläpitämään kahta eri perspektiiviä samalla kertaa ja te myös pystytte vaihtelemaan tilaanne niiden välillä varsin helposti.

Joten olkaa haavoittuvaisia ja voimakkaita. Ja antakaa itsenne tietää, että yhdessä nuo kaksi kokemusta ovat paljon herkullisempia kuin erikseen. Kun sekoitatte nuo kaksi, luotte jotain uutta. Te luotte jotain merkittävää. Te luotte jotain elämisen arvoista ja kokemisen arvoista -  ja eikö tämä olekin todellisuudessa se, mitä te kaikki olette täällä tekemässä? Me tiedämme, että te olette,  ja me kannustamme teitä tunnistamaan omien kokemustenne kauneuden,  jopa sellaisten jotka kauhistuttavat teitä ensi alkuun.

Me olemme Gabriel. Me olemme rakkauden lähettiläät.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Te ja teidän auttajanne

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Daniel Scranton


Olennot, jotka toivovat teille suurinta mahdollista iloa, rakkautta ja vapautta, ovat monella tapaa teidän esi-isiänne ja monella tapaa he ovat tulevaisuuden versioita siitä mitä te olette. Te saavutte tälle todellisuuden tasolle ja tältä todellisuuden tasolta yhdessä loistavan seurueen kera. Te kutsutte heitä enkeleiksi ja oppaiksenne, mutta he ovat niin kovin paljon enemmän.

He eivät ole pelkästään olentoja, jotka huolehtivat teistä ja rakastavat teitä. He ovat osia teidän omasta tietoisuudestanne, jotka etsivät sitä mitä he ovat,  sitä mitä he olivat ja sitä mitä he tulevat olemaan. Tämä teidän evoluutionne on melkoinen prosessi. Se ei tosiaankaan ole ennalta määrätty. Siinä on monia polkuja ja monia valtateitä, mutta yksi lopputulos.

Ja te päätätte, minkä tien valitsette. He seuraavat teidän tekemiänne päätöksiä ja ojentavat auttavan käden silloin kun se on mahdollista. He eivät ole teidän yläpuolellanne. He eivät ole teitä parempia. Heillä on aivan yhtä paljon opittavaa teiltä kuin teillä on heiltä. Te olette paljon enemmän joukkue kuin tajuattekaan.

Te kiitätte heitä ja etsitte heidän neuvojaan. Mutta me ehdotamme, että teidän pitäisi nähdä heidät pikemminkin joukkueena. Sellaisena joukkueena, jossa teilläkin on oma osanne ja jossa tekin pelaatte omaa paikkaanne. Me ehdotamme, että alatte nähdä heidät yhdenvertaisina,  että suhtaudutte omaan elämäänne kuin projektiin ja että pidätte heitä tämän hankkeen osallisina. Mutta teillä on aivan yhtä paljon vastauksia kuin heillä.

He tulevat teidän luoksenne hakemaan neuvoja ja ehdotuksia. Te olette heille arvokas ja palvelette heitä, sillä mikään tässä universumissa ei ole yksisuuntaista. Niinpä teidän tulee olla halukas jakamaan heidän kanssaan jotain omasta kokemuksestanne ennen kuin pyydätte heidän apuaan ja heidän opastustaan, neuvojaan.  Aloittakaa dialogi. Antakaa heille yhtä paljon itsestänne kuin mitä he ovat antaneet ja tulevat antamaan teille.

Me olemme Mikael. Me olemme ääretön. Me olemme rakkaus.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Miksi NASA vaihtoi kahden viikon nauhoitukset?

NASA on vaihtanut sivuillaan noin kahden viikon nauhoitukset. Asian huomasi amerikkalainen bloggaaja, joka oli sattunut nauhoittamaan alkuperäisen videon ja alkoi myöhemmin verrata sitä NASAn sivuilla olevaan nauhoitukseen.  Katso alla oleva YouTube-nauhoitus ja kiinnitä huomiota aikaleimauksiin.

Alkuperäisessä videossa näkyy noin neljän päivän ajan suuri tunnistamaton esine auringon ja maapallon välissä (ruudun oikeassa reunassa),  mutta NASAn jälkeenpäin vaihtamassa versiossa sitä ei ole. 





Lähde:  The Mad Hatter