keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Uusi tieteellinen todiste siitä, että syvällä maapallon sisällä on laaja meri

Albertan yliopiston tutkija Graham Pearson on julkaissut Nature-lehdessä tutkimuksen, jonka mukaan tuhansien kilometrien syvyydessä maapallon sisällä on meri, joka on kooltaan yhtä suuri kuin kaikki maan päällä olevat meret yhteensä.

Todisteeksi Pearson on löytänyt harvinaisen jalokiven, jonka englanninkielinen nimi on ringwoodite (en löytänyt sille suomalaista nimeä). Tämän kiven painosta on 1,5% vettä, mikä todennäköisesti merkitsee, että tulivuorenpurkaus on työntänyt kiven nopeasti maan pinnalle.





"Kiven löytyminen oli onnenkantamoinen, kuten monet tieteelliset löydöt usein ovat", sanoi Pearson.









Maapallon meret ovat maksimissaan n. 10-11 kilometriä syviä, mutta tämä kivi löytyi alueelta, joka on 410-660 km maapallon pinnan alapuolella. Sen nimi on "siirtymävyöhyke" (Transition Zone). Ringwoodite syntyy, kun oliviini joutuu korkeaan paineeseen, ja sitä löytyy yleensä maan vaipasta. Ringwooditea löytyy yleensä meteoriiteista eikä sitä ole aikaisemmin löydetty maankuoresta.

Kivi tutkittiin Saksassa, Bayreuthin yliopistossa, jossa todettiin että "löytö vahvistaa korkeapaineisten laboratoriokokeiden ennusteet siitä, että syvällä maapallon vaipassa on kätkettynä vesialue, jonka koko vastaa kaikkien merien yhteiskokoa".




Siihen, miten vesi päätyi kiven sisään, tarjotaan kahta eri teoriaa:
Ensimmäisen teorian mukaan kova paine ja kemiallinen reaktio pystyisivät luomaan vettä spontaanisti. Toisen teorian mukaan kivi olisi imenyt vettä sisäänsä.

Mikään ei kuitenkaan kiistä sitä, että maan sisällä on vesialue.


Muita teorioita


On olemassa teoria Agarthasta ja siitä, että maapallo on sisältä ontto. Tätä ei ole pystytty todistamaan vääräksi, vaikka tutkimukset tuovat uutta tietoa maan rakenteesta aina muutaman vuoden välein.




Teoria maapallon ontosta sisäosasta on ollut olemassa jo muinaisista ajoista lähtien, kuten myös monet tarinat matkoista maapallon keskipisteeseen. On sanottu, että Tiibetissä on sisäänkäynti, jota munkit vartioivat. Jopa natsit uskoivat tähän teoriaan, samoin englantilainen tähtitieteilijä ja fyysikko Edmond Halley.

Tämä kaikki herättää kysymyksen siitä, onko mahdollista että maan sisäosat voivat olla onttoja, ja pystyykö siellä asumaan?  Mikäli maan sisäosa on ontto, niin silloin painovoiman on tultava maankuoresta eikä maapallon keskustasta,  ja maankuori on pallon painavin osa.

Yksi kaikkein mielenkiintoisimmista teorian kannattajista on amerikkalainen amiraali Byrd, joka kirjoitti päiväkirjaansa matkastaan maan sisälle, mutta siitä ei ole kerrottu julkisesti missään historiankirjoissa.


CE Collective Evolution

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti