maanantai 10. helmikuuta 2014

Missä ihmeet tapahtuvat

Nancy Freier


Oletko koskaan ihmetellyt, miksi olet jumissa eivätkä asiat näytä edistyvän minnekään? Rukoiletko hullun lailla ilman mitään vaikutusta? Olen keskustellut enkelten kanssa vuosien ajan ja tämä on ollut saamieni kysymysten toistuva teema.

Aion tehdä sellaisen oletuksen, että me kaikki olemme kokeneet olevamme jumissa jossakin syvässä, pimeässä ongelmassa jossakin vaiheessa elämäämme - ainakin minä olen ollut ja useammankin kerran. Yleensä tätä artikkelia varten kysyn enkeleiltä jonkin kysymyksen ja sitten kirjoitan ylös heidän antamansa vastauksen. Vaikka tällä kertaa en noudatakaan tätä kysymys-vastaus-linjaa, joudun sanomaan että tämä koko ajatus astumisesta ulos omalta mukavuusalueeltaan sinne, missä ihmeitä tapahtuu, on heidän antamansa inspiroiva lahja.

Osallistuin jonkin aikaa sitten konferenssiin, jossa osan esityksestä antoi Roger Seip. Se perustui hänen kirjaansa Train your brain for success (Kouluta aivosi menestymään, ei suomennettu). Hän ja hänen esiintymisparinsa Rod Richardson järjestivät harjoituksen selventääkseen yhtä kirjassa mainittua kohtaa. Tässä harjoituksessa minä voitin oman kopion hänen kirjastaan ja sain arvokkaan oppitunnin siitä, miten astutaan ulos omalta mukavuusalueeltaan. Olen varma, että enkeleillä oli sormensa pelissä. Katsotaanpa tarkemmin.

Kirjassaan Roger selittää: "Yksi aivojen vahvimmista taipumuksista on homeostaattinen impulssi - taipumus pysyä paikoillaan. Aivojenne henkiinjäämistaidot ovat erittäin kehittyneet; aivonne ovat äärimmäisen taitavat pitämään teidät hengissä. Ette ehkä pidä siitä missä olette juuri nyt, mutta tosiasia on, että se missä olette juuri nyt ei ole vielä tappanut teitä. Sen lopputuloksena aivonne pitävät sitä turvallisena paikkana ja tekevät kaikenlaisia outoja asioita pitääkseen teidät siellä ... mikä tunnetaan yleisesti nimellä mukavuusalue.

"Nämä ovat huonot uutiset, koska mukavuusalueella ei voi tapahtua kasvua. Ainoa paikka, jossa voitte kasvaa, on oman mukavuusalueenne ulkopuolella", hän sanoi.

Joten lopultakin saamme selityksen tähän taipumukseen olla jumissa ja näennäisesti ilman vastausta elinikäisiin rukouksiin - sekä kartan ulos tältä alueelta!

Enkelit neuvovat: "Ota hyppy tuntemattomaan ja luota siihen, että laskeudut jaloillesi turvallisessa paikassa, josta tulee uusi "mukavuusalueesi". Mutta älä totu siihenkään liikaa! Olet matkalla ja me autamme sinua koko ajan. Juuri tätä meidän apumme tarkoittaa! Tämä on se vastaus, jota olet pyytänyt kaikissa noissa rukouksissasi!"

"Jos voisit nähdä kuten me näemme", enkelit jatkavat, "näkisit valon pyörteet ja rakkauden siinä hetkessä, kun astut ylemmälle maaperälle. Kun liikut ottaaksesi askeleen, luot värähtelevän harmonian, joka ympäröi sinut ja tuo sinulle kaikki kaipaamasi ja toivomasi asiat, joita olet pyytänyt. Me näemme tämän valon tulevan kirkkaammaksi kun värähtelysi lisääntyy ja motiivisi tulevat selvemmiksi. Joten astu ylös näyttämölle, ole luottavainen ja tyytyväinen tietäessäsi, että "näyttämö" nostetaan jälleen kerran vielä korkeampiin ulottuvuuksiin, ja se vie sinut kirkkaaseen ja loistavaan tulevaisuuteen!"

Enkelit selittävät, että tässä kohtaa yleensä ihmiset nousevat pois kyydistä. Voi, tuo homeostaattinen impulssi - pelko lähteä pois tunnetusta ja astua tuntemattomaan! Tässä kohtaa me pyydämme ettei rukouksiimme vastattaisi, mutta enkelit vaativat, että kaikkiin rukouksiin (ajatuksiin) on vastattava ja että ihminen, joka on pyytänyt, ei ole valmis lentämään niiden uuteen päämäärään!

Jos vain voisimme mennä tuon alkuperäisen impulssin ohi pysyä turvassa siellä missä olemme, ja astua ulos omalta mukavuusalueeltamme, astuisimme paikkaan jossa ihmeet tapahtuvat. Tällä kertaa enkelit kysyvät sinulta kysymyksen. Oletko todella valmis menemään sinne minne sinun pitää mennä salliaksesi toiveidesi toteutuvan? Seuraa tätä ajatusta. Astu ulos mukavuuslaatikostasi ja ole vapaa omista rajoituksistasi.

"Todella hyvät uutiset", jatkaa Seip, "Pienet muutokset tekevät valtavan eron. Sinun ei tarvitse olla 100-prosenttisen parempi nähdäksesi 100-prosenttisen edistyksen. Sinun tarvitsee olla vain vähän parempi. Tähän vaikuttaa konsepti nimeltään kilpailuetu. Se tarkoittaa, että pieni muutos oikeassa paikassa aikaansaa valtavan muutoksen lopputuloksessa . . . Joten ole rohkea - pienet parannukset oikealla elämänalueella antavat sinulle valtavan parannuksen lopputuloksessa."

Seip ja nuo ärsyttävät, rakastavat enkelit kannustavat meitä valitsemaan miten käytämme aivojamme. Nostakaamme luovaa ajatteluprosessiamme korkeammalle ja antakaamme heidän työntää meitä eteenpäin sinne missä haluamme olla. Astukaa ulos mukavuusalueeltanne siihen todellisuuteen, jossa ihmeitä tapahtuu!

* * *

Huomautus ajatuksen voimasta:
Vuonna 2009 Toyota tuotti prototyypin pyörätuolista, joka toimii ajatuksen voimalla. Mikä muu on vielä mahdollista?


By Nancy Freier, Angel Intuitive
Publisher of "The Inner Voice" e-magazine
www.theinnervoicemagazine.com

Facebook: The Inner Voice
www.NancyFreier.com
Private readings are available. (Enkelilukemuksia englannin kielellä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti