maanantai 20. tammikuuta 2014

Perusta kaikelle paranemiselle

Kirjoittanut Cameron Day 6.1.2014

Ei mikään tekniikka, parantaja, ryhmä tai guru ole koskaan niin tehokas parantava voima kuin yhteys omaan todelliseen itseesi. 

On äärimmäisen tärkeää opettaa itsensä lopettamaan toistuvat egon ohjelmat ja rentoutua ajatuksille, jotka tulevat korkeammasta / todellisesta / sisäisestä itsestä. Nuo ajatukset eivät ole pieniä ja pelokkaita, kuten egosta tulevat. Ne ovat avoimia ja rakkaudessa Lähteeseen sekä universaaleihin / luonnollisiin lakeihin.

Kaikkein suorin tie paranemiseen on kytkeytyä omaan todelliseen itseensä, sisäistää se täydellisesti ja työskennellä joka päivä ahkerasti ilmentääkseen todellista itseään samalla kun purkaa alitajuisia ja egon ohjelmointeja, jotka estävät pääsyn Itsen tietoisuuteen.


Hyväksy oma Itsesi

Korkeampaa Itseä voidaan ajatella puhtaana tietoisuutena, jota eivät rajoita ehdollisuus eikä illuusiot. Se on sinun korkein oppaasi ja sen tulisi olla sinun ainoa oppaasi elämän läpi. Tämän itsesi osan ymmärtäminen ja siihen yhdistyminen on kaikkein tärkein osa paranemis- ja puhdistusprosessia.

Monet ihmiset ovat vihaisia omalle korkeammalle itselleen, koska se "sallii" heidän joutua vakavasti loukatuksi tässä elämässä, ja minä ymmärrän sen. Korkeampi itse ei kuitenkaan pysty pysäyttämään luoteja eikä pahoinpitelijöitä, joilla on tahto satuttaa muita.

Tämä maailma on todellinen sotatantere ja me tiesimme riskit, jotka liittyvät tähän maailmaan. Me tiesimme, että voisimme haavoittua, se on varmaa. Me myös tiesimme, että pystyisimme parantumaan yhdistymällä omaan korkeampaan itseemme. Vapauden viholliset tietävät myös tämän, joten he tekevät kaikkensa estääkseen meitä pääsemästä yhteyteen korkeamman itsemme kanssa.

Usein, mitä lähemmäksi pääset läpimurtoa, sen enemmän he hyökkäävät, koska he pelkäävät sitä voimaa ja potentiaalia, jotka sinulla todella on hallussasi.


Todellinen läpimurto

Paraneminen ja todellisen oman voiman löytäminen eivät ole yleensä helppoja eivätkä ne tapahdu yhdellä iskulla. Kuitenkin läpimurto on aina vain kirjaimellisesti henkäyksen päässä. Siinä on yhtä hiuksenhieno ero kuin että laitat egon syrjään ja otat vastaan korkeamman itsesi. Se on kaiken paranemisen perusta, joka on välttämätön jotta syväparaneminen voi tapahtua.

Tämä ei ole teknistä suorittamista vaan irtipäästämistä siitä, mitä sinä et ole, ja sen hyväksymistä, mitä todella olet. Se ei ole monimutkaista, mutta ei myöskään helppoa, ja se vaatii usein useita yrityksiä huolimatta kaikista epäonnistumisista.

Ensimmäinen avain korkeamman itsesi "kuulemiseen" (tai pikemminkin tuntemiseen) on egon hiljentäminen. Mitä paremmin pystyt pitämään egosi pienenä ja hiljaisena, sitä paremmin pystyt tuntemaan ja ajattelemaan oman korkeamman itsesi kautta.

Ego on vasemman aivopuoliskosi tuote ja sillä on taipumus olla äärimmäisen äänekäs sekä häiritsevä. Se ei tippaakaan välitä sinun onnellisuudestasi, se vain haluaa hallita mieltäsi. Se kelaa jatkuvasti meteliä ja menneisyyden ohjelmia ylläpitääkseen tuota kontrollia.

Vielä ironisempaa on, kun ego yrittää saada kontaktia korkeampaan itseen jotensakin näin:
" Ok, korkeampi itse. Haluan sinulta nyt vastauksia. Tässä ovat kysymykseni. Haluan, että vastaat niihin juuri nyt. Hei? Kuuletko minua? Vastaa, ole hyvä! No anna mennä ja lähetä nyt ne vastaukset! Minä odotan. Vastaa nyt! Aloita jo! Tarvitsen ihan tosiaan niitä vastauksia. Anna tulla nyt! En jaksa enää olla tässä kaikkien näitten ongelmien kanssa! Tarvitsen ne vastaukset, jotta voin parantua, niin että miksi et anna niitä minulle nyt? Ja pidä nyt kiirettä!"

ja niin edelleen, ja niin edelleen ...

Selvästikään mitään vastauksia ei pysty kuulemaan, koska ego pitää liian kovaa meteliä ja saa aikaan epätietoisuuden ettei mitään vastauksia annettukaan. Olen nähnyt useiden ihmisten kokevan tämän lukemattomia kertoja.

Joten egon minimointi ja kesyttäminen ovat todellakin yksi kaikkein tärkeimmistä asioista kaikissa henkisissä harjoituksissa. Huomaa, että kyse on egon hiljentämisestä, ei sen tuhoamisesta tai kokonaan vaientamisesta. Ego on työkalu kolmannessa ulottuvuudessa navigoimiseen. Kuten kaikki työkalut, sitä tulee käyttää viisaasti.


Korkeamman itsen hahmottamisesta

Korkeampi itsesi on sinun todellinen itsesi jokaisen yksittäisen elämäsi ulkopuolella. Se on valtava tietoisuus, jolla on hyvin "korkea" perspektiivi kaikkeen tällä kokemisen tasolla. Se tulee ihmisen tietoisuuteen oikean aivopuoliskon ja sydämen kautta, minkä vuoksi (vasemman aivopuoliskon) egon rakenne tulee hiljentää.

Korkeammalta itseltä tulevat ajatukset käsitellään molemmilla aivopuoliskoilla samanaikaisesti. Nämä ajatukset saattavat ihmisen elämän ja olosuhteet uuteen perspektiiviin sekä antavat holistisemman ymmärryksen todellisuudesta.

On hyvin tärkeää muistaa, että korkeampi itse antaa vain yhden vastauksen kerrallaan, eikä sillä tavalla kuin ego haluaisi. Ego haluaa kaikki vastaukset nyt ja tässä vuokaavion, opetussuunnitelman ja usein kysyttyjen kysymysten kera. Mutta se ei toimi sillä tavalla.

Korkeampi itse pystyy antamaan meille vain pienen palan tietoa kerralla, kunnes rakennamme tarpeeksi suuren "kaistanleveyden kapasiteetin" käsittelemään sen taajuutta suurempina annoksina. Vertauksena voisi ajatella, miten aikuinen puhuu kolmivuotiaan kanssa, mutta tässä tapauksessa korkeampi itse on 16 miljardia vuotta vanha ja ego on kuin teini-ikäinen, joka luulee tietävänsä kaiken mutta jolla on paljon kysymyksiä ja se vaatii, että vastausten on tultava juuri hänen haluamallaan tavalla.

Joten korkeampi itse antaa yhden vastauksen (laajalla sisällyksellä), jonka me sitten imeytämme tietoisuuteemme. Se antaa myöhemmin toisen palan tietoa, jonka me sisäistämme, ja  niin edelleen. Tällä tavalla pystymme kokoamaan laajan ymmärryksen ajan kanssa.

Kun tietoisuutesi omasta todellisesta itsestäsi kasvaa, se pystyy valtaamaan yhä enemmän alaa fyysisessä ja energiaruumiissasi, minne se kuuluukin. Tämä on kuitenkin mahdollista vain hiljentämällä ja pienentämällä ego, jotta sen voi laittaa helposti sivuun kun haluat toimia ja ajatella korkeamman itsesi suuremman tietoisuuden kautta.

Kun yhdistämme korkeamman itsemme uudelleen osaksi ruumistamme ajan kanssa, erityisesti yhteen sydänkeskuksemme kanssa, se palaa omalle paikalleen pyhäksi sisäiseksi itseksemme.

Rakkaudella,
Cameron Day
Ascension Help Blog

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti