lauantai 9. marraskuuta 2013

Tutkailemista

Tätä huomaan tekeväni juuri nyt. Tutkailen asioita, jotka ovat tapahtuneet elämässäni tai ovat tapahtumassa sisälläni, ympärilläni, ulkopuolellani kaikkialla maailmassa. Mietin omaa tarkoitustani tässä elämässä ja rakasta olemustani, joka tuntuu laajenevan mutta samaan aikaan olevan lukittuna tähän fyysiseen kehoon, haluten päästä ulos mutta samaan aikaan haluten kokea kaiken tämän ja palvella todellisen luontonsa mukaan, henkisellä tavalla ...

Ainoa millä on merkitystä, on tämä:  salli oman olemuksesi todellisen luonnon vain OLLA. Sen voi tehdä vain täydellisellä uskolla, rakkaudella ja luovuttamisella. Voimme tehdä sen sallimalla, hyväksymällä ja rentoutumalla. Hengittämällä sisään ja ulos; kokemalla energioita, värähtelyjä, elämää, rakkautta, tunteita. Vain kokemalla sen, tunnustamalla sen, omaksumalla sen mutta ei kiintymällä siihen, ei määrittämällä sitä, ei luokittelemalla sitä,  vaan yksinkertaisesti vain kokemalla sen ja olemalla vain sitä muutaman hetken ilman minkäänlaisia siteitä mihinkään päin.

Olemme tällä hetkellä ajanjaksossa, jossa meitä johdatetaan sisimpäämme syvemmällä tavalla kuin koskaan ennen. Meiltä vaaditaan tasapainon löytämistä ja sen säilyttämistä siinä, missä aidon itsemme maskuliiniset ja feminiiniset energiat ovat neutraaleja ja yhdistyneitä. Tasapainossa, jossa ei ole mitään äärimmäisyyksiä ja missä kaikki vain ON.  Kaikki on jatkuvaa, ääretöntä energian lähdettä, joka ei koskaan lopu. Vain tietty taajuus loppuu, mutta sen voi muuntaa kokemuksiksi, luomuksiksi, manifestaatioiksi. Se on tulemista jostakin asiasta, jostakin taajuudesta siinä ajassa, joka palvelee sinua omalla matkallasi. Kun tietty olemisen ja kokemisen taajuus loppuu, alamme olla ja kokea jotain uutta: toista energiataajuutta, ja muutumme siksi.

Olen huomannut tutkailevani pitkän aikaa yhtä kysymystä: Onko se, miksi haluan tulla ja mitä haluan kokea, oikeaa olemista? Palveleeko se minun korkeita hyvääni ja muiden myös? Voinko olla jotain mitä olen aina halunnut olla ja kokea tällä polulla, jota kuljen eteenpäin juuri nyt?  Jos vastaus tähän kysymykseen on ei, on muutoksen aika! On aika perua kaikki energiat, jotka olet rakentanut tähän kokemukseen, ja siirtää ne siihen, mitä haluat olla ja kokea tässä hetkessä. Tämä energiavirta tulee ohjaamaan sinut toiseen tapaan olla ja kokea, jossa voit kohdata muita tapoja kokea juuri sen. Jotta voimme luoda uutta, meidän tulee olla hiljaisuudessa ja määritellä mikä on meille tärkeää juuri nyt.

Tämä on synnytysprosessi, jota huomaat käyväsi läpi, ja se vaatii toteutuakseen sisäistä hiljaisuutta. Kuten vauva on hiljaa ja rauhallinen, valmistautumassa esittäytymään tälle maailmalle kun kaikki raskas työ on tehty (synnytys). Helpoin tapa selviytyä siitä on antautuminen, sisimpään luottaminen ja virran mukana kulkeminen hiljaisesti ja rentoutuneena. Mitä enemmän ponnistelet, sitä vaikeampi on saada työ tehdyksi. Sama koskee uuden itsesi synnyttämistä ja uutta viitekehystä, jota kaikki ovat luomassa juuri nyt.

Olemme suunnanneet aikomuksemme ja keskittymisemme sellaiseen evoluution pisteeseen, jossa me kaikki voimme olla ja kokea toisen ihmisen tai osan toisesta ihmisestä siinä yhtenäisyydessä, jossa jossa toinen ihminen on. Sen pisteen saavuttaminen vaatii raskasta työtä! Helpoin tapa on täydellinen luottaminen ja antautuminen sisäiselle itselle, sisäiselle ohjaukselle ja niille, jotka ovat lähellä (valoperhe, oppaat) - jotka ovat "tuolla ylhäällä" auttamassa, sillä heillä on laajempi näköala tästä kaikesta. Joten ainoa tapa on hiljaisuus, antautuminen, rakkaus ja oleminen.

Olemme ehdottomasti juuri nyt tässä hiljaisuuden vaiheessa, sillä suuri osa meistä portinvartijoista on antautumassa omalle jumalaisuudellemme ja olemuksellemme, jotta voimme taas aurata tietä muille ja johtaa omalla esimerkillämme, ottaa sisään ja ankkuroida. Teemme tämän kaiken OLEMALLA. Valtavat energiat, rakkaus ja liekit ovat tulossa hyökyinä tekemään meistä vielä enemmän tietoisia omasta jumaluudestamme ja tarkoituksestamme. Jälleen tämä kaikki painottaa OLEMISTA,  sillä me olemme täällä olemassa niitä joita olemme erilaisina olemuksina ja kokemuksina.

On aika tanssia niiden energioiden kanssa, kun pyörähtelemme ulos oman olemuksemme porteista ja yritämme parhaamme omalla tavallamme omaksi parhaaksemme sekä koko universumin ja kollektiivin parhaaksi. Jokainen tanssii omalla tavallaan, jotkut mielummin myrskyisästi, jotkut hitaasti. Valitsetpa kokevasi minkä tahansa tanssin, koet sen varmasti ja ilman epäilystäkään  Luota itseesi,  sinun sallitaan ja jopa vaaditaan kokea, sillä muuten tukit oman tanssisi luonnollisen virtauksen. Olet sydämessäsi kaunis valon olento, joten ole ylpeä itsestäsi voidessasi kokea tämän kaiken, loistaessasi ja esitellessäsi itseäsi maailmalle jokaisella olemuksesi yksityiskohdalla. Sinä olet Jumalan luomus, Valon ja Ikuisen rakkauden kipinä.

Ole iloa, ole valoa, ole rakkautta, ole itsesi! Rakastan sinua,  Méline Lafont

http://awakeningtohigherlove.com/2013/10/30/meline-lafont-contemplating-just-surrender-to-love-and-trust/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti