keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Maan ulkopuolinen teknologia

Brian, lohikäärmettä kanavoinut Wes Annac 17.11.2013

Hei kaikille,

Tässä on lohikäärme. Olemme aikaisemmin selittäneet, että se mitä te saatatte havaita kun näette UFOja, ei ole tarkalleen ottaen sitä mitä ne havaitsevat. Olemme sanoneet aikaisemmin, että te olette henkisiä olentoja, jotka ovat kokemassa miltä tuntuu olla kolmiulotteinen. Olemme kertoneet teille aikaisemmin, että kolmiulotteiset olennot eivät ole kovin harvinaisia siellä, mitä te kutsutte Linnunradaksi, mutta ne ovat harvinaisempia kuin korkeampivärähteiset olennot. Jos meidän pitäisi antaa suhdeluku, se olisi suunnilleen tuhansien suhde yhteen, vaikkakin monet noista tuhansista on kerätty yhteen ryhmäsieluiksi, jotka puhuvat yhtenä olemuksena.

Me haluamme muistuttaa teitä siitä - vaikka se ei olekaan kovin lohduttavaa tämän tiheyden keskellä oleville olennoille - että kaikki olemassaolo on tosiasiassa vain peliä, jonka tarkoitus on kokea miltä tuntuu olla jotain muuta kuin Luoja-Kaikki-Mitä-On, ja että te olette Kaikki-Mitä-On kokemassa rajallisena olemuksena olemisen illuusiota. Riippumatta siitä miten korkeavärähteinen olento on kyseessä, se ei ole yhtään lähempänä kaikkea-mitä-on kuin te. Te joko koette kaiken-mitä-on tai sitten ette. Korkeavärähteiset olennot eivät välttämättä ole olentoja, joihin teidän tulisi välttämättä luottaa yhtään sen enempää kuin toiseen ihmisolentoon, sillä monilla värähtelytasoilla on teidän näkökulmastanne katsottuna sekä ilkeitä että hyväntahtoisia vaikutteita riippuen yksinkertaisesti siitä, mitä he ovat valinneet kokevansa ja onko se yhteensopivaa teidän kanssanne vai ei. Joten arvostelukyky on aina avainasemassa.

Tietyt värähtelytasot kuitenkin tarjoavat mahdollisuuksia, jotka eivät ole helposti saatavilla teidän kaltaisillenne olennoille puurtaessanne oman planeettanne pinnalla. Olette päässeet pitkälle omassa teknologiassanne, mutta on olemassa vielä paljon kehittyneempää teknologiaa.  Monet olennot eivät kuitenkaan tarvitse teidänkaltaistanne teknologiaa saavuttaakseen sen laatuisia asioita kuin te olette saavuttaneet tai saavuttaakseen jotain mikä olisi teidän menneisyydessänne vaikuttanut taikuudelta. Tai ällistyttävältä teknologialta ja tieteellisiltä saavutuksilta teille siten kuin tällä hetkellä ymmärrätte asioita. Melkein jokaisella henkisellä ominaisuudella on tekninen vastaavuutensa, mutta ne on yleensä saavutettu paljon vähemmällä vaivalla.

Monet korkeavärähteiset olennot, mukaanlukien teidät toisissa kokemuksissanne, voivat manifestoida suuria asioita tietoisen ajattelun avulla. Se ei ole heille niinkään paljon tekniikkaa, kuin vain asioiden normaali laita. Te ette ole yhteydessä moniinkaan heistä, koska teidän planeettanne teidän nykyisessä todellisuudessanne ei ole perustettu sillä tavalla. Joten fyysiset kontaktit tällaisten olentojen kanssa ovat harvinaisia teidän värähtelytasollanne. He ovat vuorovaikutuksessa teidän maailmanne korkeampivärähteisten osien kanssa, joita te ette pysty näkemään mutta teidän sielunne pystyvät. Joten kun nämä olennot matkustavat teidän tilanne läpi, he ovat yleensä näkymättömiä teidän fyysisille silmillenne. Jotkut henkilöt, joita te kutsutte meedioiksi tai selvännäkijöiksi, pystyvät näkemään heidät ja tietenkin jokaisella ihmisellä on sama kyky, mutta se on yleensä käännetty pois päältä. Jotkut teistä, jotka ovat kääntäneet sen takaisin päälle, lukevat tätä. Te pystytte olemaan vuorovaikutuksessa heidän kanssaan, mutta yleensä heidän värähtelytasollaan pikemmin kuin heidän omallaan, missä te pystytte manifestoimaan hyvinkin samalla tavalla kuin he vaikka se vaikuttaisi teistä vähemmän todelliselta. He pystyvät tulemaan teidän värähtelytasollenne, mutta yleensä eivät halua.

Kun he tulevat kontaktiin teidän todellisuutenne kanssa, teille se saattaa joskus vaikuttaa oudolta ja naurettavalta. Enemmittä puheitta esittelemme nyt joitakin niistä asioista, joita saatatte nähdä, ja selvitämme teille mitä ne ovat.

Lentävät lautaset

Erittäin harvoja maapallolle saapuvia aluksia ovat rakentaneet teidän kaltaisenne olennot. Yleensä korkeampivärähteiset olennot ovat luoneet ne. Te voitte kutsua heitä avaruusolennoiksi, vaikka se on hieman harhaanjohtava nimitys, koska monille heistä ei ole olemassa erotusta maapallon ja muiden maailmoiden välillä. Monille heistä on olemassa portaaleja, yhdyskäytäviä ja toisistaan eroavien kokemuksien erilaisia todellisuuksia.

Olemme siis sanoneet aikaisemmin, että korkeampi värähtelytaso ei tee heistä yhtään teitä parempia tai huonompia. Haluamme saada teidät ymmärtämään, että suurin osa näkemistänne aluksista kuuluu korkeampivärähteisille olennoille ja suurin osa on korkeampivärähteisiä kuin teidän fyysiset ruumiinne, mutta se ei tee niistä yhtään parempia tai huonompia kuin mitä te olette. Ne vain ovat. Yleensä ne ovat myös moniulotteisia. He ovat moniulotteisia olentoja, jotka käyttävät aluksia matkustaakseen moniulotteisesti tai pystyvät luonnostaan matkustamaan moniulotteisesti pitääkseen kaiken yhdessä tai koska se on hauskaa tai miellyttävää tai muusta syystä.

Teillä on sellainen käsitys, että nämä alukset voivat kulkea tavoilla, jotka uhmaavat fysiikan lakeja tai ihmiskehon mahdollisuuksia, piiloutua tai kulkea erittäin nopeasti. Että ne voivat joskus jakautua useaan osaan tai vaihtaa muotoaan. Kaikki nämä havainnot ovat oikeita teidän perspektiivistänne. Nämä eivät kuitenkaan ole sellaisten olentojen, jotka ovat teknologialtaan pitkälle kehittyneempiä kuin te, tekemien alusten teknisiä ominaisuuksia. Nämä ominaisuudet ovat yksinkertaisesti vain alusten luonteenomaisia piirteitä, jotka riippuvat siitä millaisia aluksia operoivat lajit ovat. Joten heille ne eivät ole yhtään sen enempää korkeaa teknologiaa kuin mitä meille on kävellä kahdella jalalla. Itse asiassa jotkut aluksia ohjaavat lajit eivät pysty luomaan maan päällä toimivia jalkoja. Jotkut heistä yksinkertaisesti kuolisivat tai muuttuisivat fyysisiksi olennoiksi, jotka eivät sovellu hyvin maapallolle, jos he yrittäisivät viettää liikaa aikaa teidän fyysisessä todellisuudessanne. Niinpä joillakin tavoilla teillä on "korkeampi teknologia" kuin heillä, mikäli haluatte kutsua sitä tällä tavalla, koska te olette sopeutuneet olemassaoloon erittäin mielenkiintoisella luonnontilaisella planeetalla.

On olemassa monia erilaisia sellaisia, joita te kutsutte aluksiksi, ja monet niistä toimivat merkaban pohjalta. On aluksia, joita te kutsuisitte maailma-aluksiksi, koska ne kuljettavat kokonaisia rotuja. Fyysisessä kolmannessa ulottuvuudessa ne saattavat näyttää kovin pieniltä, mutta ne ovat itse asiassa erittäin suuria. Yleensä ne luodaan mentaalisesti, ei kokoamalla pulteista ja muttereista kuten te odottaisitte. Sitten on henkilökohtainen merkaba, joka on luonnollinen keino olennoille lentää avaruuden ja ajan läpi ilman että heidän tarvitsee erityisemmin ajatella sitä, aivan kuten te ette ajattele miten kävelette. Merkaban avulla he voivat käydä teidän pihallanne tai talossanne. Se tapahtuu luonnollisesti ilman että heidän tarvitsee erityisesti nähdä vaivaa sen takia.

Monet olennot pitävät luonnollisten kykyjensä käyttämisestä ja yksinkertaisesti vain manifestoivat keinotekoisia esineitä, koska se on "hauskaa". Ne ovat kuitenkin vain "rekvisiittaa", joita nämä olennot eivät yleensä tarvitse.

Häivytystekniikka

Teidän maailmanne ihmiset puhuvat usein UFOista, joilla on häivytystekniikkaa. Kiinnostus näihin asioihin on niin yleistä, että niistä puhumista ei pidetä hulluna. Näihin puheisiin on fyysisiä perusteita. Teidän luonanne todellakin vieraillaan. Vaikka menneisyydessä oli yksittäisiä tapauksia kun teidän kaltaisenne fyysiset olennot tekivät vierailuja, niitä ei yleensä juuri tapahdu. Yleensä tänne tulevat olennot ovat korkeavärähteisempiä.

Kun näette aluksen häipyvän näkökentästänne, se on yksinkertaisesti vain epätahdissa teidän fyysisen todellisuutenne kanssa. Jos se on "osittain näkyvissä", se on osittain epätahdissa. Se on aluksia ohjaaville olennoille suunnilleen yhtä kiinnostavaa kuin jos te kääntäisitte avainta autonne virtalukossa, ja se on hyvin suuri osa sitä miten nuo alukset toimivat.

Suurimman osan aikaa alukset ovat - mitä te kutsutte - piilossa, yksinkertaisesti koska ne toimivat omalla normaalilla värähtelytasollaan. Yleensä jos ne tunkeutuvat teidän värähtelytasollenne, se tapahtuu vahingossa, ja ne heijastavat jotain sellaista mikä on ymmärrettävää teidän värähtelytasoltanne käsin, vaikka se ei olekaan sitä miten he käsittävät oman aluksensa. Te saatatte nähdä metallisen kappaleen tulevan näkyviin hetkeksi ja sitten taas häipyvän näkyvistä, jolloin se yksinkertaisesti palaa takaisin omaan värähtelytasoonsa.

Jumalat ja jumalattaret

Tämä ei ole varsinaisesti teknologiaa, mutta teidän perspektiivistänne katsottuna joillakin olennoilla oli kykyjä, jotka näyttivät edistyneeltä teknologialta teidän silmissänne ja taikuudelta teidän menneisyytenne ihmisille. Nämä jumalat ja jumalattaret eivät olleet Jumala. He eivät olleet kaikki-mitä-on, mutta usein ne leikkivät ihmisten kanssa kuten muurahaisten kanssa ja vaativat palvontaa,  joissakin tapauksissa omaksi huvikseen ja toisissa tapauksissa varastaakseen luovaa voimaa ihmiskunnalta.

Jotkut seikkailunhaluisemmat moniulotteiset tyypit saattavat jäädä pidemmäksi aikaa, koska he haluavat manifestoida oman ruumiinsa teidän värähtelytasollenne ja olla vuorovaikutuksessa sellaisella tavalla, jolla heillä on rikkaampi fyysinen kokemus. Se on heille riskialtista ja vaarallista, koska he saattavat jäädä tänne ansaan, mutta monet ottavat sen kohtuullisesti. Kun he käyvät läpi tämän muodonmuutoksen, he kokevat ajan muuttuvan ei-lineaarisesta loogisesti jatkuvaksi ja monia muitakin vaikutuksia sukeltamisesta fyysisyyteen. Heille tulee hankalaksi muistaa omat kykynsä. Ei yhtä vaikeaksi kuin teille kaikille on olla yhteiskunnan armoilla syntymällä näennäisesti avuttomaksi vauvaksi, mutta se vaatii harjoitusta. Nämä ovat siis moniulotteisista kaikkein moniulotteisimmat olennot, ja teidän oma kulttuurinne saavuttaa nämä kyvyt ajan kanssa. Heillä on yleensä aikaraja, jolloin heidän tulee palata takaisin tai he riskeeraavat unohtavansa kaiken ja jäävänsä ansaan kunnes he kuolevat  (missä tilanteessa kaikki olennot pääsevät lähtemään, sekä ihmiset että muut).

Läpi historian on kertomuksia olennoista, jotka ovat tehneen näin ja puuttuneet tapahtumien kulkuun maapallolla. Kammoatte näitä tilanteita voimakkaasti, mutta levitätte ympäriinsä legendoja ja tarinoita niistä. Meidän perspektiivistämme on vaikea tuomita näitä tapahtumia yhtä tiukasti kuin te saatatte tehdä. Teille - aivan oikeutetusti - ne saattavat vaikuttaa täydelliseltä tungettelulta teidän omaa vapaata tahtoanne vastaan. Meidän perspektiivistämme te vain jätitte oven auki, jolloin ilkikuriset ja hyväntahtoiset olennot tulivat läpi pitämään vähän hauskaa teidän kustannuksellanne tai auttamaan teitä. Kummassakaan tapauksessa se ei yleensä mennyt kovin hyvin, pääasiassa siitä syystä että menneisyydessä ihmiset rakastivat antaa oman luovan voimansa pois.

Tämän jälkeen te olette suurimmaksi osaksi sulkeneet oven. Se ei kuitenkaan pidä heitä ulkopuolella sataprosenttisesti ja koska te olette avanneet henkisiä kanavianne, tällaista vuorovaikutusta voi aiheutua uudestaan. Toivottavasti tällä kertaa te olette paremmin valmistautuneet siihen ja osaatte "pelata peliä" tasavertaisesti. Monet niistä, jotka kävivät aikaisemmin, ovat myös valmiita tekemään sen helpommaksi teille, koska hekin ovat tietoisia siitä, että edellinen kerta ei mennyt niin hyvin.

Synkronointilaitteet

On olemassa tarinoita avaruusolennoista, jotka kulkevat seinien läpi ihmisten koteihin. Tämä on oikea havainto. Itse asiassa nykyään suurimmalla osalla teistä olennot kulkevat teidän seinienne läpi, niin sanoaksemme, koska teidän maailmanne kuhisee korkeampivärähteisiä olentoja, joita te ette normaalisti näe ettekä tunne, mutta joita jotkut teistä saattavat havaita kun mielenne on hiljainen.

Aivan kuten korkeavärähteiset olennot saattavat kulkea teidän seinienne läpi koska ne yksinkertaisesti eivät ole synkronismissa teidän fyysisen todellisuutenne kanssa, korkeavärähteiset olennot - jotka te saatatte tunnistaa avaruusolennoiksi - voivat kulkea seinien läpi vain koska heidän ruumiinsa eivät ole synkronismissa teidän fyysisen todellisuutenne kanssa.

Joten tässä ei ole mitään ihmeellistä. Se on mitä se on. Te näette sen teknologiana, mutta he näkevät sen luonnollisena.

Valon nopeutta nopeampi matkustaminen

Tämä on jälleen vain yksi osa sitä miten asiat toimivat. Valo ei ole este korkeampivärähteisille olennoille. He liikkuvat tietoisuuden nopeudella. Tiedemiehet ovat saaneet käsiinsä joitakin aluksia, jotka ovat vahingossa ilmaantuneet fyysiseen maailmaan ja jääneet sinne loukkuun. Sen vuoksi siellä oli fyysinen muoto, joka manifestoitui. Ja tuo muoto oli teidän fyysisessä todellisuudessanne hyvin lähellä sitä, miten nuo alukset toimisivat jos ne olisivat fyysisiä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tee niistä toimivia joidenkin tiedemiesten suureksi pettymykseksi. Ne antoivat kuitenkin joitakin vihjeitä siitä, miten fyysiset alukset voitaisiin tehdä moniulotteisiksi, vaikkakin jättivät valtavan aukon täytettäväksi.


Alkuaine 115 ja alkemia

Korkeavärähteiset olennot pystyvät luomaan omat fyysiset kokemuksensa. He eivät tarvitse atomien käsitettä tai edes itse atomeita luodakseen omassa todellisuudessaan. Heidän manifestaationsa ovat tyypillisesti "ideaalisia" luomuksia, jotka toimivat korkealla tasolla juuri heidän aikomustensa mukaisesti ilman että heidän tarvitsee huolehtia yksityiskohdista. Joten alkemia on vain luonnollinen tila korkeamman ulottuuvuden olennoille.

Mutta mitä tapahtuu, kun heidän "ideaalit" luomuksensa joutuvat kontaktiin teidän fyysisen todellisuutenne kanssa, jossa on nämä säännöt? Sanotaan, että alus "putoaa"  teidän värähtelytasollenne.

Teidän tieteen oppikirjoissanne on päädytty ideaan "stabiilisuuden saaresta". Voimme kertoa teille, että tämä saari on olemassa ja te löydätte alkuaineita saaren rannoilta. Silti edes tällä stabiilisuuden saarella ei ole 100% vakaata alkuainetta. Siellä on joitakin, jotka kestävät sekuntien ajan tai pidempäänkin, mikä on uskomatonta ottaen huomioon miten epävakaita alkuaineet niiden ympärillä ovat. Siellä on keinotekoisia kenttiä, jotka voivat stabilisoida nämä atomit.

Kun teidän tiedemiehenne löysivät aluksen, he huomasivat tällaisen alkuaineen tunnisteen. He eivät pystyneet "näkemään" tätä alkuainetta, koska se oli pidettävä suojakuorensa alla, joka onneksi oli vielä toimiva.

Jälleen kuten ennenkin tämä alkuaine ei ollut kuitenkaan osa sitä, miten alus toimi korkeammissa värähtelyissä. Se oli yksinkertaisesti vain tulos siitä, mitä tapahtui kun alus "putosi" teidän värähtelyynne ja jäi jumiin. Jos kysytte kysymyksen: "Miten painovoiman vastainen voima toimii?", niin universumi antaa teille vastauksen.  Yksi noista vastauksista, mutta ei ainoa, on alkuaine 115. On aivan eri kysymys, pystyttekö itsenäisesti tuottamaan alkuainetta 115 ja käyttämään sitä. Se ei tosiaankaan ole edes niin tärkeää, koska kyseenalaistatte väärän tarpeen.

Haluamme kuitenkin kertoa teille pienen huvittavan jutun: teidän tiedemiehenne ovat jo tuottaneet alkuainetta 115, mutta valitettavasti se ei ole oikea isotooppi. He tuntevat kemiallisen yhtälön oikean alkuaineen tuottamiseksi, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.

Telepatia ja kollektiivinen tietoisuus

Hämmästyttäisikö se teitä, jos kertoisimme, että telepatia on kaikkein yleisin kommunikaation muoto teidän galaksissanne? Se on luonnollisempi kuin kirjoitettu tai puhuttu kommunikaatio. Joten mitä te näette telepatian teknologiana, on vain luonnollinen kyky. Jotkut teistä alkavat ymmärtää sitä, koska te kehitätte omia luonnollisia telepaattisia kykyjänne. Toiset lisäävät sitä matkapuhelin- ja internet-teknologian avulla, jotka ovat primitiivinen telepaattinen verkko ihmiskunnan fyysisessä primitiivisessä yhteisössä. Sivumennen sanottuna on olemassa korkeammalla värähtelevä ihmiskunnan yhteisö, jossa teidän sielunne majailevat, kuten myös muutamat teidän maailmanne ihmiset. Te ette vain ole vielä keksineet, miten saada se yhtä läsnäolevaksi kaikkialla teidän elämässänne kuten internet on. Tämä tulee muuttumaan ja nuo kaksi tulevat yhdistymään.

Teleportaatio

Korkealla värähtelevät olennot pystyvät tyypillisesti liikkumaan tavalla, jota te kutsutte teleportaatioksi. Eivät kaikki heistä ja jotkut tarvitsevat aluksia tehdäkseen tietynlaisia liikkeitä. Suurin osa ei kuitenkaan tarvitse. Miksi sitten aluksia on? Emme ole koskaan sanoneet, että kaikki olennot ovat loogisia.

Teleportaatio on monien olentojen täysin luonnollinen kyky. Kun te saatatte nähdä heitä, te ajattelette että heillä on jonkinlaista teknologiaa, koska teidän kolmiulotteisessa kokemuksessanne se on teknologiaa. Heille se ei kuitenkaan ole.

Ajatuksen hallinta

Päätimme kertoa jostakin avaruusolentojen teknologiasta, jota emme ole nähneet käytettävän teidän todellisuudessanne sillä tavalla miten te saatatte sen kuvitella. Esimerkiksi teillä on taruja joistakin mielen ohjauslaitteista, joita käytetään ihmiskunnan manipulointiin.

Mielenkiintoista kyllä, on olemassa sellainen laite, mutta se ei ole ihmisten rakentama eikä avaruusolennoilta peräisin. Se on itse asiassa luonnostaan mitä te kutsutte nimellä "verho". Kaikki teidän puolellanne verhoa on rajoitettu niiden energioiden tyypin mukaan, jotka pystyvät läpäisemään verhon. Te toimitte yhteisesti pitkälti ylläpitääksenne sitä sen sijaan että yrittäisitte saada läpäistyä sen kovemmin, mikä ei vaadi kovin suurta työtä, vaan uskomustenne muuttamisen.

Yhteiskuntana, joka usein haluaa antaa pois oman luovan voimansa, olette jälleen kerran löytäneet tavan antaa pois oman kykynne verhon vaikutusten poistamiseksi syyttämällä sitä kaikesta paitsi itsestänne. Teidän miellyttävässä todellisuudessanne, missä kaikki on kontrolloitua ja loogista - tai ainakin näyttää sellaiselta -, saattaa tuntua mukavalta, mutta te menetätte niin paljon ja tunnette itsenne niin eristyneiksi ylläpitämällä verhoa sen nykyisessä muodossa.

Itsetehostuksen vuoksi tätä kykyä on suurenneltu joissakin tapauksissa ja sanottu, että avaruusolennot ovat pystyneet lamaannuttamaan väliaikaisesti ihmisiä telepaattisella ajatuksella. Nämä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Tulette oppimaan tämän kunnolla sitten kun pystytte tekemään saman asian, esimerkiksi pysäyttämään teitä kohti hyökkäävän leijonan niin pitkäksi aikaa että pystytte puhumalla lopettamaan sen hyökkäyksen.

Kokeet ja karjan silpominen

Karjan silpomista on tehty salamyhkäisissä olosuhteissa teidän oman hallituksenne toimesta ydintestauksen aiheuttaman ydinsäteilyn vaikutusten toteamiseksi. Kun materiaalit alkavat olla lopussa, niiden pitäisi vähetä luonnollisella tavalla.

Me emme myöskään ole tietoisia mistään ihmiskokeista. Hysteria saattaa aiheuttaa sen, että ihmiset luovat mielessään tiettyjä kokemuksia. Tuollaiset mielikuvituksen tuotteet saattavat jopa aiheuttaa fyysisiä merkkejä, aivan kuin ihmiset saattavat tehdä itselleen joskus kun he ovat "riivattuja". Niinpä jossakin mielessä tämä hysteria voi olla riivauksen moderni muoto. Me kuitenkin näemme varsin usein, että kun ihmiset ovat unessa tai korkeampivärähteisessä tilassa, heidät poimitaan aluksiin tai he matkustavat itse aluksiin ja ovat vuorovaikutuksessa. Nämä alukset ovat joskus mitä te kutsuisitte avaruusaluksiksi ja joskus ne on luonut ryhmä ihmisiä. Molemmissa tapauksissa tähän ei liity enempää emmekä me ole tietoisia mistään kokeista. Joissakin tapauksissa kun ihmiset kohtaavat idean kokeista, se muuttaa heidän omassa mielessään sen mitä tosiasiassa tapahtui.

Tätä kutsutaan vääristymäksi. Tuollaiset vääristymät ovat yleensä vain väliaikaisia ja varjo nostetaan ylös lopuksi.

Hybridit

Haluamme seurata viimeistä osaa sanomalla että itse asiassa hybridejä on luotu. Saatatte kokea sen loukkaavana, erityisesti koska siinä on käytetty teidän geneettistä materiaalianne. Kuten olemme kertoneet muissa kanavoinneissa, me emme voi tuomita hybridejä koska monella tapaa se on vain luovien kykyjen kaunis harjoitus. Sitäpaitsi teidän sielunne ovat suostuneet siihen, kuten on myös maapallo. Kun olento ei sovi hyvin elämään maapallolla ja haluaa olla tekemisissä ihmiskunnan kanssa, se voi yksinkertaisesti odottaa kunnes ihmiskunnan värähtelytaso nousee tarpeeksi korkealle. Koska nämä olennot elävät lineaarisen ajan ulkopuolella, se ei ole mitenkään iso asia. Ne vain löytävät sen version ihmiskunnasta, josta ne ovat kiinnostuneita, ja ovat sen kanssa tekemisissä. Jotkut kuitenkin pitävät mielenkiintoisena olla vuorovaikutuksessa juuri nykyisen ihmiskunnan tilan kanssa. Kyseiset yksilöt voivat muuttaa omaa värähtelyään ja laskeutua maapallolle hyvin vaarallisella tavalla, josta puhuimme aikaisemmin kohdassa jumalat ja jumalattaret. Tai he voivat tehdä jotain vähän turvallisempaa ja luoda hybrideja, jotka sisältävät heidän oman erityisluonteensa yhdistettynä olentoihin, jotka pystyvät selviytymään maaplaneetalla, vaikka ei ehkä kovin hyvin koska jotkut näistä hybrideistä ovat varsin hauraita.

Itse asiassa teidän maailmassanne on jo hybridi, jolla on yli seitsemän miljardia jäsentä! Sen nimi on ihminen. Teidän lajinne jalostusohjelma oli intensiivinen ja vaati monia yrityksiä sekä paljon ristisiitoksia onnistuakseen. Joten me ehdotamme, että ennen kuin tuomitsette hybridit, muistakaa että ihmiskuntakin on itse asiassa sellainen.

Rakkaudella,
lohikäärme
http://lightworkers.org/channeling/191833/extraterrestrial-technology

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti