keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Musikaalisia eläintarinoita


Jazzia lehmille






Tässä toinen, ihastuttava video koirasta, joka soittaa pianoa ja laulaa yksin kotona ollessaan. Video on kuvattu salakameralla.  Tässä linkki eläinkommunikoija Gunvi Sundin blogiin A Circle of Tails.


tiistai 29. lokakuuta 2013

Henkinen työkalupakki, osa 10

Arkkienkeli Rafaelin parantava liekki

Rakkaat ihmiset,  tässä puhun minä, arkkienkeli Rafael. Tuon teille toisen osan viestistäni, joka koskee minun smaragdinvihreää liekkiäni. Tunnette jo sen puhdistavan toiminnon, jota täydennetään nyt parantavalla osuudella.

Kuten kerroin jo aikaisemmin edellisessä viestissäni:  smaragdin vihreää liekkiä voidaan käyttää aina kun teillä on ongelmia päivittäisessä elämässänne. Olkoonpa ne negatiivisten energioiden tai kipujen ja vammojen aiheuttamia.

Haluaisin antaa teille erityisen metodin, miten menetellä, käyttäen samaa luettelon muotoa, joka on teille jo tuttu. Muistakaa, että sillä ei ole ollenkaan merkitystä, että pystytte havaitsemaan mitä visualisoitte - ei - yksinkertaisesti kuvitelkaa, että asia on niin ja teidän yrityksenne kruunaa menestys.

Tässä menettelyohjeet:

  • Ensinnäkin kutsukaa minua ja minun smaragdin vihreää liekkiäni tällä tavalla:


    "Arkkienkeli Rafael,  minä kutsun sinua ja sinun smaragdin vihreää liekkiäsi tulemaan luokseni!"

  • Kuvitelkaa sitten, että smaragdin vihreä liekki ympäröi teidän ruumiinne ylhäältä alas aivan kokonaan.
  • Antakaa sen jatkuvasti virrata ruumiinne läpi ja kertokaa sille ohjeenne, miten se voi tukea teitä.
  • Tässäkin annan teille esimerkin, jota voitte muokata omien erityistarpeidenne mukaan:

    "Smaragdin vihreä liekki, minä pyydän sinua parantamaan minun selkärankani kaikesta kivusta ja jättää nämä kivut sinun erityiseen liekkiisi!"


Suosittelen teitä jatkamaan visualisointia muutaman minuutin ajan, jolloin voitte tuntea smaragdin vihreän liekin, ja riippuen omasta herkkyydestänne saatatte pystyä myös havaitsemaan sen. Mikäli ette tunne tai näe mitään, älkää olettako että se ei toimi, sillä vain teidän oma herkkyytenne vaikuttaa siihen, tunnetteko smaragdin vihreän liekin.

Tässä on kaikki mitä tarvitsette käyttääksenne minun smaragdin vihreää liekkiäni parantamiseen.

Toivotan teille suurenmoisia parannusprosesseja ja pitäkää aina mielessänne: Koska tahansa kutsutte minua, tulen heti ja annan teille kaiken mahdollisen avun, jonka pystyn.

Lisäksi suosittelen teitä tutustumaan artikkeliin, jonka on kirjoittanut ja postannut blogissaan tämä sama kanava. Sen nimi on Kivusta sairauteen. Siitä löydätte tärkeää ja kehittynyttä tietoa kivun ja tautien syistä sekä parannusmahdollisuuksista. (Tässä linkki englanninkieliseen artikkeliin.)

Suurella rakkaudella teitä ihmisiä kohtaan,
arkkienkeli Rafael
http://soul4free.wordpress.com/category/toolbox-english/

Henkinen työkalupakki, osa 9

Arkkienkeli Jofielin hajottava liekki

Rakkaat ihmiset täällä maapallolla. Tässä puhun minä, arkkienkeli Jofiel. Siitä on jonkin aikaa kun viimeksi puhuin teille. Minä olen arkkienkeli, joka työskentelee mielummin taka-alalla naruja vetelemässä. En muistuta niitä veljiäni ja siskojani, jotka ovat eturintamassa ja varustavat teidät aina viimeisimmillä uusilla, viisailla asioilla ja henkisillä aiheilla.

Siten minulle onkin tänään erityinen ilo antaa teille oma osuuteni työkalupakista. Minun hajottava liekkini on teille vielä tuntemattomampi kuin arkkienkeli Metatronin, koska - kuten jo mainitsin - minun toimintani pysyttelee taka-alalla.

Tämä koskee myös minun liekkiäni, joka on pääasiassa taustalla, ja siitä on teille suurta hyötyä, jos haluatte saada kotiinne, toimistoonne tai muuhun paikkaan positiivista energiaa. Tämä positiivinen energia hävittää hitaasti kaikki negatiiviset energiat hyvin hellävaraisella ja lempeällä tavalla. Sitä tarvitaan joskus, kun halutaan vapauttaa ihminen, paikka tai esine negatiivisista energioista jollakin hitaammalla tavalla.

Se liittyy niihin toimintoihin, kun ei ole tarkoitus tai etukäteen aavistettu, että joku ihminen tai esine tulee vapauttaa negatiivisista energioista nopeasti.

Saattaa olla tiettyjä erilaisia syitä siihen, joita en halua selittää tässä enempää, koska se menisi aiheen ulkopuolelle.

Mennään nyt sovellukseen tai paremminkin "avunpyyntöön",  ja minun hajottavan liekkini käyttöön.

Suosittelen seuraavaa prosessia:

  • Kutsukaa minua ja minun hajottavaa liekkiäni luoksenne. Tämä voidaan tehdä seuraavalla tavalla:

    "Minä kutsun arkkienkeli Jofielia ja hänen hajottavaa liekkiään tulemaan luokseni!"

    Olette saattaneet huomata, että minulla ei ole omaa erityistä väriä. Sen ääntämys ja minun liekkini nimi ovat riittävät kutsuttaessa tarvittavaa laatua. Sen selittäminen enemmän on varsin monimutkaista, joten jätämme asian tähän.

  • Nyt annatte oman ohjeenne minun liekilleni samalla tavalla kuin ylösnousseen mestari St.Germainin violetille liekille hyvin täsmällisesti. Se voidaan tehdä esimerkiksi näin:


    "Minä kutsun sinua, arkkienkeli Jofiel, tulemaan minun luokseni yhdessä hajottavan liekkisi kanssa, jotta vapautat tämän paikan/huoneen kaikista negatiivisista energioista ja tunteista!"

    "Minä kutsun sinua, arkkienkeli Jofiel, tulemaan minun luokseni yhdessä hajottavan liekkisi kanssa,  ja pyydän sinua ympäröimään tämän objektin liekilläsi sekä hävittämään kaikki negatiiviset energiat kuten myös tunteet!"

    "Minä kutsun sinua, arkkienkeli Jofiel, tulemaan minun luokseni yhdessä hajottavan liekkisi kanssa,  ja pyydän sinua ympäröimään täällä kaikki ihmiset hajottavalla liekilläsi, jotta kaikki negatiiviset energiat ja tunteet häviävät!"

Kuten saatatte huomata minun selityksestäni, te voitte käyttää kaikkia mahdollisia muotoiluja aivan kuin St.Germainin violetin liekin kanssa. Asia on tietenkin niin, että minun liekilläni ei ole samaa älykkyyttä kuin St.Germainin liekillä, mutta siitä huolimatta sille voidaan antaa ohjeita ja se voidaan laittaa hyötykäyttöön. Tässä yhteydessä ei ole tarpeellista tehdä minkäänlaista visualisointia.

Huomatkaa, että minun liekkiäni voidaan käyttää vain ihmisiin tai objekteihin, joiden kanssa on etukäteen sovittu siitä tai jotka ovat ilmoittaneet suostuvansa siihen. Objektien osalta tarkoitan tässä yhteydessä vain ihmisiä, jotka asuvat tai työskentelevät näissä objekteissa.

Ei ole sallittua käyttää minun liekkiäni ilman, että siihen pyydetään lupaa asianosaisilta,  koska se rikkoisi vapaan tahdon lakia. Tämän vuoksi pyydän teitä aina hankkimaan etukäteen luvan, jotta tiedätte voitteko käyttää tätä sovellusta.

Mikäli kyseessä ovat teidän täysin omat paikkanne, liekin käyttö on sallittu, koska se on täysin teidän oma työnne ja kokonaan teistä kiinni.

Tällä lisäyksellä toivon voineeni näyttää teille, miten olennaista/tärkeää on aina pitää mielessään vapaan tahdon laki.

Se on yksi kaikkein olennaisimmista laeista täällä maapallolla ja siksi me tarkkailemme sitä vakituisesti. Mikäli sitä ei noudateta - missä tapauksessa merkittäviä seurauksia tulee kestettäväksi, kuten esimerkiksi tuntuva karman lisääntyminen - se on jotakin, mitä me todellakaan emme koskaan haluaisi suositella teille (naurahdus).

Toivon teille paljon iloa, kun työskentelette minun liekkini kanssa, ja tulette näkemään miten miellyttävä se on sekä miten avuliaasti se osoittautuu puhdistavan tiettyjä paikkoja negatiivisista energioista kohtuullisen hitaasti ja kestävästi.

Suurella rakkaudella teitä kaikkia kohtaan,
teidän arkkienkeli Jofiel
http://soul4free.wordpress.com/category/toolbox-english/

Henkinen työkalupakki, osa 8

Arkkienkeli Metatronin muuntava energia

Rakkaat ihmiset täällä maapallolla! Tässä puhun minä, arkkienkeli Metatron. Aivan kuten edeltäjäni ovat sanoneet, on suuri ilo antaa työkalupakkiin minun oma osuuteni, joka ei ole suuri mutta erittäin tehokas.

Vain muutamat tietävät minun hopean violetista säteestäni, jolla on hyvin erikoinen toiminta tai tarkemmin sanottuna "toimintakenttä". Haluaisin selittää teille jälkimmäisen termin:


  • Minun erityistä sädettäni voidaan käyttää hävittämään kaikki negatiiviset energiat liittyen erityisesti ympäristön saasteisiin, -myrkkyihin ja vastaaviin asioihin.
  • Tätä sädettä ei koskaan eikä ikinä saa käyttää ihmisiin tai eläimiin, eikä myöskään mihinkään eläviin organismeihin! Tästä poikkeuksena on vain teidän moninainen luontonne täällä maapallolla, koska se aina sisältää myös elämää jokaisessa muodossa. Tämä on ainoa ja luonteenomainen rajoitus minun säteelleni, jonka haluan teidän painavan tarkasti mieleenne. Kaikki muu on lueteltu seuraavana, niin että pystytte käyttämään sitä päivittäisessä elämässänne. 

Kerron sen samanlaisena listauksena kuin edeltäjäni: 

  • Kutsukaa minua ja minun erityistä sädettäni tällä tavalla:

    "Kutsun sinua arkkienkeli Metatron! Tule luokseni ja tuo hopean violetti säteesi mukanasi!"
  • Sen jälkeen visualisoikaa mielessänne seuraavasti:  kuvitelkaa miten minun hopean violetti säteeni ympäröi jonkin tietyn alueen tai paikan, samalla peittäen sen. Antakaa sitten sille seuraava ohje: (esimerkiksi)

    "Hopean violetti liekki, tämä on minun käskyni sinulle: Muunna kaikki löytämäsi myrkylliset ja vahingolliset aineet, jotta estät ihmisiä ja maaplaneettaa vaarantumasta enempää näille myrkyllisille ja vaarallisille aineille!"
  • Heti kun olette tehneet visualisaationne ja antaneet oman ohjeenne, ei ole enää tarpeen keskittyä siihen. Kaiken lopun hoitaa minun hopean violetti säteeni.
      
Tässä on kaikki. Tulette huomaamaan: "Kaikki on tehty nopealla, lyhyellä ja tehokkaalla tavalla!" mikä on yksi teidän mieltymyksistänne, rakkaat ihmiseni! 

Lisäksi on jotain muuta, jonka haluaisin sanoa, ja tämä liittyy säteen toimintaan hyvin olennaisesti. 

Kun käytätte hopean violettia sädettä, haluaisin painottaa tärkeää asiaa, joka - siinä tapauksessa että ette ole huomanneet - voi aiheuttaa vahinkoa, jos sovellatte sitä väärin. Mutta niin kauan kuin noudatatte minun ohjeitani tarkasti, ei mitään vahinkoa pysty tapahtumaan eikä minkäänlaista vaaraa kenellekään tai millekään. 

Kun käytätte minun hopean violettia sädettäni, teidän tulee aina olla tietoisia siitä, että se koskee vain asioita jotka eivät ole "eläviä". Aineet ja niiden myötä termi "ei elävä" saattavat olla hyvin moninaisia ja joustavia ilmauksia teidän kielellänne. Meidän näkökulmastamme kaikki meidän Luojastamme lähtöisin olevat asiat ovat jollakin tapaa eläviä. Tästä syystä ilmaisemme tämän rajoituksen niin yksinkertaisesti kuin mahdollista. 

Työskennelkää minun hopean violetin säteeni kanssa sellaisilla paikoilla tai alueilla, jotka ovat saastuneet tai myrkyttyneet. Jopa ydinsaastetta voidaan puhdistaa/hävittää sen avulla. Jotta näissä tapauksissa saataisiin kuitenkin konkreettisempia tuloksia, niin vaaditaan ainakin viisi ihmistä, joiden tulisi käyttää tätä sovellusta keskitetysti ja yhteistyössä visualisoiden. Tällaisissa tapauksissa ihmisryhmät saattavat olla paljon tehokkaampia kuin vain yksinäinen ihminen. 

Eläviin olentoihin kyseisellä paikalla tai alueella ei ole vaikutusta, koska te keskitytte yksinomaan saasteiden tai myrkkyjen puhdistamiseen. On samalla tavalla mahdollista suorittaa elävien olentojen yleispuhdistus tällä samalla alueella,  mutta tämä tulee tehdä ylösnousseen mestari St.Germainin violettia sädettä tai liekkiä käyttäen. 

Tällainen on prosessi, jota voidaan käyttää neutraloimaan kaikki suurimmatkin saasteet täällä maan päällä. Samanlaista prosessia käyttävät teidän galaktiset veljenne omilla avaruusasemillaan, vaikkakin paljon monimutkaisemmalla ja laajemmalla tasolla.

Toivon, että kertomalla tarkkaan nämä yksityiskohdat, olen tehnyt asiani selväksi teille, rakkaat ihmiset. Täten toivon teille oikein hyviä operaatioita toteuttaessanne minun hopean violettia sädettäni. 

Lisäksi voitte tehdä maaäidille erittäin suuren palveluksen ja auttaa häntä kovasti, niin että hän pystyy vapautumaan kaikista myrkyllisistä saasteista ja radioaktiivisuudesta. 

Otaksun, että hän olisi hyvin kiitollinen teille, rakkaat ihmiset. 

Päätän selvitykseni tähän ja kiitän teitä kovasti siitä, että olette halukkaita ja valmiita käyttämään kaikkia näitä työkaluja niiden hyödyllisiin tarkoituksiin. Loppujen lopuksi vain näiden työkalujen kaikkein huolellisimmalla toteutuksella voidaan saavuttaa teidän, ihmisten ja eläinten sekä lopulta myös itse Gaian parantuminen. 

Suurella rakkaudellani teitä kaikkia kohtaan,
teidän arkkienkeli Metatron

maanantai 28. lokakuuta 2013

Henkinen työkalupakki, osa 7

Luojan, Kaiken mitä on, Isän energisoiva valo

Rakkaat ihmiset! Minä, taivaan isä, haluan antaa myös oman osuuteni työkalupakkiin. Tiedän että poikani St.Germain on maininnut sen ja poikani virnistelee nyt, koska hän tietää mitä on tarjolla.

Minulla on huomattava tarve antaa ihmisten tietää, että monet arkkienkelit ovat inkarnoituneet maapallolle nyt. Minun kanavoijani ja minun poikani ovat jo löytäneet heidät kaikki,  ja samalla he ovat löytäneet myös jotain hyvin hämmästyttävää.

Vielä ei ole aika julkaista tätä asiaa, mutta hän saa pian luvan tehdä niin, kun aika on oikea.

Me emme tässä nimeä heitä emmekä kerro, minne he ovat inkarnoituneet. Tulette olemaan hämmästyneitä siitä, missä arkkienkelit haluavat mieluiten olla. Ja tulette myös hämmästymään sitä, että he kaikki - paria poikkeusta lukuunottamatta - ovat inkarnoituneet hyvin kapealle alueelle, tätä asiaa ei koskan voitaisi arvostaa. Tämä kaikki voidaan jäljittää tiettyihin syihin, joista viimeisimmät paljastetaan myöhemmin.

Mutta palatkaamme nyt työkalupakkiin. Juuri kuten muutkin ennen minua, kerron oman osuuteni luettelona. Nämä luetellut auttavat teitä kun kutsutte minun valoani ja kun johdatte sen ruumiinne läpi. Siten saavutatte mainion helpotuksen, lievityksen, kuten myös voimaa ja vireyttä.

Alammeko nyt luetella työkaluja, lapseni?


  • Kutsukaa Luojan valoa esimerkiksi näin:

    "Minä kutsun Luojan valoa luokseni!"

  • Nyt visualisoikaa mielessänne, miten luova valo virtaa ylhäältä kruunuchakran läpi teidän ruumiiseenne.
  • Kuvitelkaa, kuinka sydämenne alue täyttyy valolla, ja visualisoikaa kuinka teidän sydämenne/ valon lähde sydämessänne kasvaa ja leviää kunnes koko teidän ruumiinne on täyttynyt tällä luovalla valolla.
  • Kun tämä on tehty, pysytelkää tässä tilassa jonkin aikaa ja nauttikaa valosta. Se vaikuttaa teihin yllä mainituilla tavoilla. 


Tässä on kaikki, mitä siihen kuuluu. Se on yksinkertainen mutta tehokas. Käyttäkää tätä luovaa valoa säännöllisesti, niin pääsette elämän läpi paremmalla tavalla, olette voimakkaampia ja elinvoimaisempia. Voin luvata teille tämän.

Nyt lopetan oman osuuteni, lapseni. Minä, Luoja, teidän Isänne, olen aina teidän luonanne kun käytätte näitä työkalupakin työkaluja. Uskon olevan tärkeää, että te tiedätte minun, teidän Isänne, olevan aina teidän rinnallanne. Uskon lisäksi olevan olennaista, että te voitte aina kutsua meitä, jolloin kiirehdimme aina teidän avuksenne ja tueksenne missä tahansa olettekaan ja kun se on meille sallittu.

Menkää eteenpäin ja nauttikaa minun luovasta valostani. Antakaa itsenne iloa näiden ihanien työkalujen käytöstä, jotka lapseni ovat toimittaneet teille.

Suurella rakkaudella,
Isä ja Luoja
http://soul4free.wordpress.com/category/toolbox-english/

Henkinen työkalupakki, osa 6

Ylösnousseen mestari St.Germainin puhdistava ja muuntava liekki

Rakkaat ihmiset täällä maan päällä. Tässä puhun minä, ylösnoussut mestari Saint Germain. Tänään minulla on ilo jakaa teille minulle kuuluvan puhdistavan ja muuntavan liekin perusteet. Esitän jotakin aivan uutta, mitä ei tähän asti ole koskaan ennen paljastettu maan päällä eläville ihmisille.

Minun violetti liekkini on varsin vanha ja kauan aikaa hyvin tunnettu. Sen toimintaa ja vaikutusta ei ole koskaan näiden vuosien aikana muutettu. Täten Isä ja minä olemme päättäneet, että nyt on aika paljastaa minun violetin liekkini aivan uusi toiminto ja laatu.

Niinpä annamme työkalupakkiin violetin liekin aivan uuden toiminnon ja lahjoitamme sen kallisarvoisena lahjana koko Gaian ihmiskunnalle käytettäväksi uutena työkaluna. Tämä uusi toiminto on tullut mahdolliseksi yksinomaan aikaisemman massiivisen valoaallon myötä.

Nyt haluaisin luetella kaiken samalla tavalla kuin edeltäjänikin.


  • Kutsukaa minua ja minun violettia liekkiäni tällä tavalla:

    "Minä kutsun sinua, St.Germain, tulemaan luokseni ja tuomaan violetin liekkisi!

  • Sitten antakaa oma ohjeenne violetille liekille. Se on erittäin älykäs ja tottelee kaikkia teidän käskyjänne. Sen vuoksi on hyvin tärkeää, että teidän ohjeenne on muotoiltu puhtaasti ja selkeästi. Annan tässä joitakin esimerkkejä mahdollisista sovelluksista:

    "Määrään sinut puhdistamaan tämän huoneen nyt - hajota kaikki negatiiviset energiat ja lähetä ne valon valtakuntaan!"

    "Määrään sinut ympäröimään tämän objektin, hajottamaan kaikki negatiiviset energiat ja lähettämään ne valon valtakuntaan!"

    "Määrään sinut vapauttamaan tämän objektin ja sen sisäpuolen kaikista negatiivisista energioista ja varmistaen samanaikaisesti, että mikään näistä energioista ei pysty lähtemään tästä huoneesta ja sen ympäristöstä!"

    "Minä määrään sinua ympäröimään koko tämän alueen violetilla liekilläsi, hajottamaan kaikki negatiiviset energiat ja tunteet,  sekä johtamaan ne valon valtakuntaan!"

  • Nyt saavumme täysin uuteen osaan, mitä ei ole koskaan ennen julkistettu. Tulette olemaan yllättyneitä kaikesta siitä, mitä tällä työkalulla voi tehdä. Minä itse olen hyvin ylpeä juuri tästä toiminnosta, koska sen järjestäminen on niin valtava helpotus ihmiskunnalle ja jokaisen päivittäiseen elämään.

    Tässä on kyseinen avunpyyntö ja sen toiminta seuraavilla sanoilla:

    "Minä kutsun ylösnousseen mestari St.Germainin violettia liekkiä ja pyydän, että kaikki objektit, joihin menen sisään tai joissa asun, vapautetaan kaikista negatiivisista energioista ja tunteista. Kaikki nämä alemman värähtelytason energiat tulee muuttaa ja johtaa valoon!"

    Ja tämä on violetin liekin kaikkein viimeisin toiminto, joka on niin voimakas ja tehokas.

    Tämä on tiedetty jo jonkin aikaa, mutta sitä ei ole kuitenkaan käytetty niin usein vaikka se on erittäin sopiva kyseisiin tarkoituksiin.

    Ja tässä on nyt avunpyyntöön kuuluva selitys:  Mikäli tulossa on jokin vaikea tapahtuma, kuten esimerkiksi koe, työpaikkahaastattelu tai vastaava muu asia, voitte käyttää hyväksenne violettia liekkiä tähän tarkoitukseen. Näin se tapahtuu:

    "Minä kutsun violettia liekkiä ja annan seuraavan määräyksen:
    Huomisessa kokeessani violetti liekki puhdistaa minut kaikista negatiivisista voimista/energioista/tunteista ja varmistaa samalla että tämä puhdas tila säilyy!" 

    "Minä kutsun violettia liekkiä ja annan seuraavan määräyksen:
    Ole hyvä ja anna minulle kaikki madollinen tukesi tapaamisessa, johon osallistun tänään iltapäivällä. Puhdista ja muunna asiaankuuluvasti se huone, jonne minä menen tapaamiseen. Tämä on minun toiveeni ja se tulee toteuttaa!"


    Viimeiset kaksi kohtaa ovat hyvin voimakkaita ja tehokkaita menetelmiä käyttää violettia liekkiä sille tarkoitettuun toimintaan.

    On vielä yksi hyvin tärkeä asia, jonka haluan teidän painavan vakavasti mieleenne, koska kanavani viittasi siihen:

    Kun annatte ohjeenne violetille liekille, älkää ilmaisko mitään tarkkaa kellonaikaa kuten 14 - 16. Miksikö? Siksi että jos aikaan tulee muutoksia, niin minun violetti liekkini ei pysty toteuttamaan ohjeita oikealla tavalla. Tästä syystä suosittelen teitä ilmaisemaan tarkan tapahtuman ja summittaisen ajankohdan. 


Kun nyt päätän minun violetti liekkini -työkalun esittelyn, olette huomanneet, että sen käyttötarkoituksia on monia. On kuitenkin ehdottoman tärkeää, että te annatte violetille liekille kaikki ohjeet hyvin tarkasti ja oikein. Se tottelee kaikkia teidän ohjeitanne ja tekee kaiken juuri antamienne ohjeiden mukaan. Muistakaa aina tämä asia, niin teillä on käytössänne mitä voimakkain työkalu. Toivon teille onnea yllä mainittujen sovellusten kanssa.

Suurella rakkaudella,
St.Germain
http://soul4free.wordpress.com/category/toolbox-english/

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Henkinen työkalupakki, osa 5

Arkkienkeli Rafaelin puhdistava liekki

Rakkaat ihmiset täällä maan päällä. Tässä puhun minä, arkkienkeli Rafael. Myös minulle on suuri kunnia saada antaa oman erityisen osuuteni tähän työkalupakkiin. Olette tunteneet minut jo aika kauan tämän kanavoijan kautta - hänhän on kanavoinut minun viestejäni - ja näin tulee olemaan myös tulevassa nyt-ajassa. Tämä ei ole kuitenkaan tämän päivän aihe, vaan juuri se mitä minun liekkini puhdistava osuus tarkoittaa ja haluan nyt välittää sen teille.

Minun smaragdinvihreää liekkiäni voidaan käyttää kahteen tarkoitukseen. Yksi tarkoitus on puhdistaminen, toinen on parantaminen. Tänään kerron puhdistavasta toiminnosta ja kuten edeltäjäni, myös minä annan ohjeet listan muodossa.


  • Kutsukaa minua ja minun smaragdinvihreää liekkiäni seuraavalla tavalla:

    "Arkkienkeli Rafael, ole hyvä ja tule minun luokseni. Tuo minulle sinun smaragdinvihreä liekkisi!"
  • Saatatte tuntea minun läsnäoloni jälkeenpäin,  tai sitten ette,  mutta sillä ei ole merkitystä. On riittävää, kun uskotte ja hyväksytte minun läsnäoloni.
  • Nyt kuvitelkaa kuinka smaragdinvihreä liekki leviää koko ruumiiseenne. Nähkää mielessänne kuinka smaragdinvihreä liekki tai valo virtaa teidän kruunuchakranne läpi - aivan päälaellanne - kiertäytyen vasemmalle ruumiiseenne. Seuratkaa valoa ylhäältä alas asti niin että se kiertää ympyrää vasemmalle mennen koko ajan alaspäin.
  • Riippuen jokaisen omasta kehitystasosta, saatatte pystyä havainnoimaan valon/liekin ja sen liikkeen vasemmalle, tai jopa visualisoimaan sen. Tässäkään sillä ei ole merkitystä, pystyttekö te näkemään sen - teidän uskonne on tärkeintä kuten olen maininnut aikaisemmin.
  • Nyt pystytte antamaan liekille ohjeet siitä, millaista puhdistusta haluatte. Tässä on esimerkkejä siitä, miten voitte sanoa:

    "Pyydän sinua, smaragdinvihreä liekki, että puhdistat minut kaikista negatiivisista energioista ja tunteista!"

    "Pyydän sinua, smaragdinvihreä liekki, että puhdistat minun sisältäni ja ympäriltäni kaiken, mikä ei palvele minua ja minun korkeinta hyvinvointiani!"


    "Pyydän sinua, smaragdinvihreä liekki, että puhdistat kaiken mikä on vielä sisälläni negatiivista energiaa ja suojaat myös minut niin että tällaiset energiat eivät pysty enää tulemaan takaisin!"



    Tällainen prosessi on tehty mahdolliseksi vasta vähän aikaa sitten, kun valon virtaus maahan on lisäähtynyt niin suuressa määrin. Tällaista ei olisi voitu tehdä aikaisemmin. Pitäkää mielessänne, että kaikkein tehokkain pyyntö.

    Haluaisin lisätä tähän ylimääräisen selityksen, jonka kanavani on pyytänyt. Kaikki teidän elämänne ja kokemanne tunteet palaavat aina takaisin teille, koska ne kuuluvat teille. Tätä asiaa smaragdinvihreä liekki ei pysty ottamaan teiltä pois lopullisesti. Tämä on tärkeä pitää mielessä, koska muuten sitä ei voitaisi ymmärtää oikealla tavalla. 

Kaikesta ylläkuvatusta ja luetelluista asioista huomaatte, mitä on tehty mahdolliseksi tässä ja nyt-ajassa. Voitte täydentää sitä tai jättää siitä osia pois. On kuitenkin olennaisen tärkeää, että teette etukäteen selvän päätöksen siitä, mitä haluatte vetää elämäänne, ja tekemällä niin tulette onnistumaan lopulta varmasti. 

Suurella rakkaudella teitä kohtaan, rakkaat ihmiset täällä maan päällä,
teidän arkkienkeli Rafael

http://soul4free.wordpress.com/category/toolbox-english/

lauantai 26. lokakuuta 2013

Henkinen työkalupakki, osa 4

Ylösnousseen mestari St.Germainin suojaava kilpi

Rakkaat ihmiset täällä maan päällä, tässä olen minä, ylösnoussut mestari Saint Germain. On ilo puhua teille tämän kanavoijan kautta ensimmäistä kertaa ja minäkin olen iloinen voidessani tässä antaa oman osani uuteen työkalupakkiin. Se on arvokas panostus ja täydentää muita, jo annettuja työkaluja.

Ennen kuin kavavani alkoi kirjoittaa tekstiä ylös, selitin hänelle meidän täällä toisella puolella olevien näkökannat.

Selitin, että violettia liekkiä voidaan käyttää mitä erilaisimpiin tarkoituksiin, kuten muun muassa puhdistamiseen, muuntamiseen ja suojaukseen.

Erityisesti violetin liekin suojaus ei kilpaile veljeni arkkienkeli Mikaelin osuuden kanssa. Päin vastoin nämä meidän molemmat työkalumme täydentävät toinen toisiaan. Tässä kuitenkin keskityn vain sen erityiseen suojaavaan ominaisuuteen. Toiset ominaisuudet, puhdistamisen ja muuntamisen, jätän myöhempään aikaan.

Selitän asian samalla tavalla kuin veljeni luettelonomaisesti, koska se on teille tuttu tapa ja siten ehkä helpompi muistaa. Tässä minun selvitykseni:


  • Kutsukaa minua ja minun violettia liekkiäni, esimerkiksi näin:

    "Pyydän sinua, ole hyvä Saint Germain ja tuo luokseni oma violetti liekkisi!"


    Minä kutsun sitä mielummin liekiksi kuin säteeksi. Mutta jos teistä on mukavampi puhua säteestä, voitte sanoa myös niin,  sillä se aiheuttaa saman vaikutuksen.

  • Nyt voitte antaa oman määräyksenne violetille liekille. Annan tässä muutaman esimerkin siitä, miten saatte sen omaksi suojaksenne:

    "Violetti liekki, ole hyvä ja suojele minua kaikkia niitä negatiivisia energioita ja tunteita vastaan, jotka kohdistuvat minuun, ja muuta ne kaikki valoksi"!

    "Violetti liekki, annan täten määräyksen suojata tämä paikka/tila kaikkia negatiivisia energioita ja tunteita vastaan, niin että kaikki täällä voivat elää rauhassa ja harmoniassa!"


    "Violetti liekki, täten määrään sinut suojaamaan tämän esineen kaikkia negatiivisia energioita ja tunteita vastaan ja pyydän sinua muuntamaan kaikki negatiiviset energiat päinvastaisiksi!"

Nyt pitäisi olla selvää, miten pystytte rakentamaan suojauksenne yllä olevien esimerkkien avulla. Kehittäkää aivan oma suojauksenne ja miettikää myös omaa tapaanne, millä haluatte määrätä minun violettia liekkiäni.

Olen aina teidän rinnallanne ja autan teitä tässä prosessissa niin hyvin kuin mahdollista. Lupaan teille tämän. Toivon, että olette tyytyväisiä minun violettiin liekkiini ja sen suojaukseen. Palaan vielä ja syvennän teidän tietämystänne sen puhdistavasta ja muuntavasta voimasta/toiminnasta, josta olen kertonut jo vähän yllä.

Suurella rakkaudella,
teidän St.Germain
http://soul4free.wordpress.com/category/toolbox-english/

Henkinen työkalupakki, osa 3

Arkkienkeli Mikaelin suojaava kilpi

Rakkaat ihmiseni, tässä puhun minä,  arkkienkeli Mikael. Minulla on ilo jakaa teille oma osani työkalupakista, kuten Isäni on kertonut omassa esittelyssään. Tämä minun osani on hyvin yksinkertainen mutta erittäin tehokas. Jos haluatte suojella itseänne päivittäisessä elämässänne, niin minun työkaluni on käytettävissänne mihin aikaan päivästä tahansa.

Suosittelen teitä rakentamaan tämän suojauksen uudestaan joka päivä, koska se menettää tehonsa 24 tunnin kuluttua vapaan tahdon lain mukaisesti, jota meidän tulee noudattaa. Jos kuitenkin haluatte asettaa pysyvän suojauksen, sellainen on julkaistu täällä aikaisemmin. Tässä linkki englanninkieliselle sivulle. (käännös tulee myöhemmin, suom.huom.)

Arkkienkeli Mikaelin suojaavan kilven osalta: tämä minun kilpeni perustuu minun siniseen liekkiini tai siniseen säteeseeni (niille, jotka kutsuvat sitä mielummin säteeksi kuin liekiksi). Toimikaa seuraavasti. Kerromme tämän hyvin yksinkertaisesti ja lyhyesti, koska te ette koskaan halua kuluttaa/tuhlata paljon aikaa minkään työkalun käyttämiseen (naurua).

Toimikaa seuraavasti. Kerron tässä ohjeet yksinkertaisella tavalla luettelona:
  • Kutsukaa minua, esimerkiksi näin:  "Arkkienkeli Mikael, ole hyvä ja tuo minulle sinun sininen säteesi / sininen liekkisi!"
  • "Arkkienkeli Mikael,  pyydän että ympäröit minut kokonaan sinun sinisellä säteelläsi / sinisellä liekilläsi!"
  • Olisi hyvä kuvitella, miten sininen säde / sininen liekki ympäröi teidät kokonaan joka puolelta. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä,  pystyttekö todella kuvittelemaan tämän,  sillä kaikkein tärkein osa on se että pystytte uskomaan tämän tapahtuvan. 
  • Nyt kertokaa tälle säteelle / liekille millä tavalla sen tulee suojella teitä. Kerron esimerkiksi, miten minun kanavoijani sanoo, koska se on yksinkertainen ja tehokas tapa:  "Ole hyvä ja suojele minua kaikkea sellaista vastaan, mikä ei tule Valosta, ja ennen kaikkea mikä ei perustu rakkauteen ja jumalaiseen tietoisuuteen!" 

Tässä on kaikki mitä teidän tarvitsee tehdä. Pitäkää kuitenkin mielessänne, että tämän suojaavan kilven voimakas teho saattaa heikentyä sisäpuolelta käsin,  mikä tarkoittaa sitä että jos teillä itsellänne on minkäänlaisia negatiivisia ajatuksia, tunteita tai muuta vastaavaa, niin suojaava kilpi häviää.

Tämä johtuu siitä erityisestä syystä, että kaikki negatiivinen energia pystyisi virtaamaan pois teistä,  koska muuten tämä negatiivinen energia saattaisi jäädä teidän sisäänne ja aiheuttaa tuntuvaa haittaa. Me emme halua mitään sellaista tapahtuvaksi ja tästä syystä sinisellä säteellä / liekissä on tämä ominaisuus.

Joten jos teistä tuntuu, että teillä on ollut minkäänlaisia negatiivisia tunteita tai ajatuksia, niin minun tulisi tällaisessa tapauksessa uudistaa kilven suojaus yllämainitulla tavalla. Suosittelen tätä tehtäväksi tällaisissa tapauksissa. Te voitte uudistaa suojaavan kilven niin monta kertaa kuin haluatte. Olette vapaita käsittelemään sitä millä tahansa tavalla haluatte ja oman harkintanne mukaan.

Toivotan teille onnea ja menestystä suojaavan kilven kanssa ja olen aina valmis auttamaan teitä kaikissa asioissa.

teidän,
arkkienkeli Mikael
http://soul4free.wordpress.com/category/toolbox-english/

perjantai 25. lokakuuta 2013

Henkinen työkalupakki, osa 2

Työkalupakki - esittely

Rakkaat ihmiset maapallolla. Tässä puhuu teidän taivaallinen isänne. Tällä kertaa en tule tuomaan teille viestiä, vaan haluan esitellä teille nämä työkalut ja muutaman neuvon. Näitä työkaluja ette saa käyttöönne yksinomaan minulta - ei, ne ovat paljon enemmän yhteistä työtä yhdessä minun, poikieni ja tyttärieni kanssa.

On täysin vapaaehtoista ja teistä itsestänne kiinni, mitä työkalua käytätte ja missä järjestyksessä. Ainoa edellytys niiden käytölle on teidän luja uskonne ja aikomuksenne hyötyä näiden työkalujen kaikista mahdollisista vaihtoehdoista, jotka me esitämme teille.

Poikani Arkkienkeli Mikael tulee olemaan valmiina auttamaan teitä tässä prosessissa - kummassakin tapauksessa - kun toimitte sekä kanavoijana/meediona että myös ihmismuotona joka on inkarnoitunut tänne maan päälle Nyt-ajassa. Hän on minun poikani ja myös minun oikea käteni täällä maan päällä. Kuka tahansa tarvitseekaan hänen apuaan, voi vain kutsua häntä. Hän tulee tukemaan teitä ja on teidän rinnallanne - ja tässä merkityksessä tarkoitan sitä hänen erityistä osaansa, joka on minun taivaalliselta puoleltani. Hänen toinen osansa, joka viipyy teidän puolellanne, tulee saamaan toisenlaisen tehtävän. Yksi näistä tehtävistä on jo julkistettu ja te tunnette sen. Muut tehtävät tulevat olemaan kommunikaation ja julkaisutoiminnan alalla aikanaan sitten kun aika tulee olemaan tarpeeksi kypsä sitä varten.

Nyt näistä työkaluista:  molemmat, sekä kanavani/meedioni että minun poikani ovat nimenneet tämän projektin Työkalupakiksi ja mielestäni se on hyvä nimi. Tulemme varustamaan tämän pakin kaikilla tarpeellisilla välineillä ja työkaluilla.

On ensiarvoisen tärkeää, että kaikkia työkaluja käytettäessä noudatetaan tiukasti kaikkia yksityiskohtia sekä rajoituksia, koska muuten saatatte aiheuttaa haittaa itsellenne ja muille. Suurin osa työkaluista on ehdottomasti ongelmattomia. Niissä on kuitenkin joitakin, joita voidaan käyttää ainoastaan ohjeessa kuvatun käyttötavan mukaisesti. Meidän tarkoituksemme on, että Työkalupakin tulee auttaa teidän jokapäiväisessä elämässänne tietynlaisena saattajana ja seuralaisena. Se sisältää erilaisia työkaluja, jotka on suunniteltu hyvin erilaisiin tarkoituksiin. Voitte päättää täysin itsenäisesti, mitä niistä valitsette käyttävänne ja mitä pidätte kaikkein käyttökelpoisimpina työkaluina juuri omiin tarkoituksiinne.

Kukaan ei tule estämään teitä millään tavalla. Tulemme seisomaan rinnallanne vain tukeaksemme teitä ja ollaksemme teidän kanssanne kaikessa mitä teette ja mitä sovellatte.

Tässä on lyhyt esittely siitä, mitä Työkalupakki sisältää. Siinä on seuraavat työkalut teidän käytettävissänne:

  1. Arkkienkeli Mikaelin suojaava kilpi
  2. Ylösnousseen mestari St.Germainin suojaava kilpi
  3. Arkkienkeli Rafaelin puhdistava liekki
  4. Ylösnousseen mestari St.Germainin puhdistava ja muuntava liekki
  5. Luojan, Kaiken Mitä On Isän, energisoiva valo
  6. Arkkienkeli Metatronin muuntava energia
  7. Arkkienkeli Jofielin hajottava liekki
  8. Arkkienkeli Rafaelin parantava liekki
Jokaisen ylläolevista työkaluista antaa itse kukin työkalusta vastuussa oleva. 

Minä vastaan esittelystä ja Luojan energisoivan valon työkalusta. Toivon, että olette tyytyväisiä kaikkiin työkaluihin, jotka annamme käyttöönne. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kaikkein tärkeimmät työkalut annetaan teille täysin valmiina pakettina tässä ja Työkalupakin nimellä. 

Ja nyt on myös täysin ensimmäinen kerta, kun olemme sovittaneet yhteisöllisen työn harmonisella tavalla. Tulette havaitsemaan, että työkalut sopivat yhteen hyvin rakentavalla tavalla. 

Olen utelias ja innostunut siitä, kuinka moni ihminen oppii lopulta käyttämään näitä työkaluja, sillä vielä nytkään ette käytä tarpeeksi kaikkia teille annettuja taivaallisia työkaluja. Olette edelleen ihmisiä, jotka epäilevät eivätkä usko, että nämä työkalut ovat tehokkaita tai toimivat kunnolla. 

Muistakaa, että ne jotka uskovat, pystyvät siirtämään vuoria! 

Nyt riittää esittelystä - lopetan sen nyt ja annan lasteni jatkaa, sillä he ovat odottaneet vuoroaan kärsivällisesti toimittaakseen oman osansa työkaluista. 

Suuresti teitä kaikkia minun lapsiani rakastaen,
Teidän isänne

http://soul4free.wordpress.com/category/toolbox-english/

Henkinen työkalupakki, osa 1

Työkalupakki -  johdanto

Marc Gamma, Eva-Maria Holstein 1.9.2013
http://soul4free.wordpress.com/category/toolbox-english/


Ensimmäinen idea

Työkalupakin idea syntyi heinäkuussa 2013 ja muotoutui konkreettisempaan muotoon elokuussa, kun varsinaisesti aloitimme työstää sitä. Olen henkilökohtaisesti tiennyt erilaisia työkaluja puhdistautumista, suojausta ja muitakin tarkoituksia varten, jotka ovat olleet olemassa jo vuosia, mutta koskaan aikaisemmin niitä ei ole koottu yhdeksi kokonaisuudeksi eikä julkaistu internetissä.

Keskustelin tästä ajatuksesta meidän taivaallisen isämme kanssa. Hän hyväksyi idean täysin sekä vahvisti antavansa oman osuutensa ja tukensa. On sanomattakin selvää, että kaikki veljeni ja sisareni olivat erittäin innokkaita auttamaan tässä projektissa. Projektin nimeäminen Työkalupakiksi kehittyi siitä ideasta, että työkalupakki sisältää kaikkein tärkeimmät työkalut, joita tarvitaan päivittäin.


Työkalujen toimitus

Kun taivaallinen isämme antoi esipuheensa Työkalupakille, minä suoritin kartoituksen kaikista siihen liittyvistä työkaluista ja myös niistä, joista arkkienkelit ja ylösnousseet mestarit huolehtivat ollen vastuussa kukin omasta työkalustaan. Siten sain selville, että saisimme kokoon kahdeksan erilaista työkalua.


Energiat, jotka ovat erilaisia

Koskaan ennen en ole ollut samanlaisessa tilanteessa, jossa pystyn yhdistymään niin moniin erilaisiin energioihin ja valon olentoihin sekä työskentelemään heidän kanssaan jonkinlaisessa yhteistyössä. Tämä on ollut ihmeellinen mutta myös raskas kokemus - ja niin arvokas, että koko elämäni aikana en halua menettää sitä. Tämä koskee myös kaikkea jälkeenpäin tehtyä työtä, yhteistyötä Eva Marian kanssa, joka hoiti puhtaaksikirjoituksen ja kääntämisen englanniksi hyvin ammattimaisesti. Se oli suuri haaste meille molemmille. Vaikka kaikki tekstit oli jo annettu, pystyimme tuntemaan niiden energiat syvästi koko ruumiillamme kun työstimme tekstejä jälkeenpäin ja teimme käännöksiä.


Soveltaminen kaikille sopivaksi mahdollisimman yksinkertaisella tavalla

Kun laadimme näitä työkaluja yhdessä Isän, vastuussa olevien arkkienkeleiden ja ylösnousseen mestari St.Germainin kanssa, tulimme hyvin tietoisiksi siitä, että monet ihmiset kohtaavat nämä työkalut ensimmäistä kertaa elämässään. Juuri tälle osalle ihmiskuntaa työkalut tulee esitellä asianmukaisesti ilman turhia kysymyksiä. Pitäen tämän mielessä kaikki tekstit on tarkastettu useaan kertaan yhdessä Isämme, arkkienkeleiden ja mestari St.Germainin kanssa, kunnes me kaikki olemme päässeet hyvään yhteisymmärrykseen.


Ole tietoinen omasta vastuustasi kun käytät näitä työkaluja! 

Teille kaikille haluaisin syvästi painottaa: "Älä käytä näitä työkaluja liian kevyesti ja huolettomasti!"  Tarkoitan tällä sitä, että sinun tulee tietoisesti täyttää tietyt ehdot ja puitteet kun käytät näitä työkaluja, koska muuten niistä voi aiheutua kaikenlaista harmia. Suurin osa työkaluista on ehdottoman ongelmattomia, paitsi yksi tietty työkalu, jota ei koskaan eikä missään tapauksessa saa käyttää toiseen ihmiseen tai keneenkään toiseen elävään olentoon! Yksityiskohtaiset ohjeet on lueteltu kunkin työkalun alla ja niitä tulee noudattaa ehtottomasti ja täsmällisesti!

On myös toinen tärkeä asia, joka tulee aina muistaa: "Jos haluat käyttää näitä työkaluja, älä unohda, että sinun pitää aina kunnioittaa vapaan tahdon lakia!
Voit käyttää työkaluja itsellesi aina, mutta kun asia koskee toisia ihmisiä, sinun tulee aina ensin pyytää heidän suostumuksensa etukäteen. Tämä on ehdottoman tärkeää ja se tulee huomioida joka kerta ja kaikkialla kaikissa olosuhteissa."


Kiitokset

Haluan esittää syvän kiitollisuuteni, sillä ilman valoperheemme, taivaallisen isämme, arkkienkeleiden ja ylösnousseen mestari Saint Germainin ihmeellistä yhteistyötä ei Työkalupakki olisi koskaan syntynyt, ei ainakaan tässä muodossa.

Lisäksi haluan kiittää henkistä kumppaniani Eva Mariaa, koska hänen osansa Työkalupakin luomiseen on sanomattoman suuri. Ilman hänen tukeaan hyvin humoristisella ja kannustavalla tavalla tämä voimakas ponnistus ei olisi ollut mahdollinen.

Me molemmat olemme kasvaneet tämän projektin myötä ja meillä on ollut erityinen mahdollisuus työskennellä yhdessä erilaisten energioiden kanssa, jotka ovat olleet luonteeltaan hyvin vaihtelevia.

Tämä on lahja meidän valoperheeltämme, Eva-Marialta (alias (Contra) Mary) ja minulta Marcilta.

Toivomme sinulle kaikesta sydämestämme monia ihania ja kallisarvoisia elämän hetkiä kun käytät näitä Työkalupakin työkaluja.

Namaste
Marc
http://soul4free.wordpress.com/category/toolbox-english/

torstai 24. lokakuuta 2013

Ketä ovat valotyöntekijät?

Uusi teksti Ketä ovat valotyöntekijät on uudella sivulla, johon pääset klikkaamalla oikealla sivupalkissa olevaa linkkiä.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Hilarionin viikkoviesti 20.-27.10.

Rakkaat,

Katsokaa itseänne peilistä ja näette, että fyysisen kehonne muutos on tapahtumassa. Kasvoillanne hehkuu kirkkaus ja määrittämätön jokin, jonka muut ympärillänne havaitsevat. Tämä tapahtuu yhä useammin joka kerta, kun vapautatte onnistuneesti itsestänne vanhoja ohjelmia ja uskomusjärjestelmiä niiden ilmaantuessa. Kun ne on päästetty menemään, enemmän valoa sulautuu ihmisen käyttöjärjestelmäänne. Monilla teistä on laaja valokenttä ympärillänne kaikkialla minne menette ja se on tervetullut, vaikkakin näkymätön, siunaus ihmisille jotka ovat teidän jatkuvasti laajenevalla vaikutusalueellanne.

Tiedämme, että ei ole helppo prosessi kohdata itsensä ja tunnustaa vastuunsa kaikesta mitä on tapahtunut elämässänne. Kunnioitamme teidän jokaisen osoittamaa rohkeutta ja halukkuutta kun vanhat mallit ja uskomukset ovat nousseet syvältä sisimmästänne. Muistakaa tärkeä totuus, että te olette valoa ja olette tulleet palvelemaan olemalla valoa. Te kaikki olette Jumalan etuvartioasemia ja se on välillä ollut yksinäinen tehtävä kestettäväksi. Tietäkää, että lähimmät perheenjäsenenne, joiden kanssa olette kosketuksissa päivittäin, ovat sieluja jotka ovat suostuneet toimimaan tänä aikana katalysaattorin roolissa ja sytyttämään vapauttamisen ja itsetutkiskelun toisen tason kun ylösnousemusprosessi jatkuu.

Nämä roolit ovat yhteinen sopimus, joka on tehty jotta irtipäästäminen voisi tapahtua jokaisen ihmisen sisällä kaikesta mikä on pidätellyt häntä muistamasta oikeaa tilaansa Jumalan lapsena. Näillä yksilöillä ja teillä itsellänne on vielä paljon opittavaa ja kasvettavaa, mitä eniten helpottaa nöyrä asenne opettajana ja oppilaana. Joskus te olette opettaja ja joskus oppilas. Tämän prosessin kautta tapahtuu kasvua ja ymmärrystä. Lopullinen tulos on ymmärryksen, myötätunnon ja empatian laajeneminen. Henki käyttää jokaisen mahdollisuuden rakastavien sielunominaisuuksien edelleen kehittämiseksi.

Vanhan maailman paradigma on jättänyt oman merkkinsä jokaiseen ihmiseen ja jokainen tällä planeetalla pyrkii nyt nousemaan näiden rajoitusten yläpuolelle suurempaan yhteyteen yksilöllisten osiensa kanssa, niin että ihmiskunnan kollektiivisessa tietoisuudessa voisi kehittyä suurempi yhtenäisyys. Sen mallit on jo ankkuroitu ja nyt tämä positiivinen vaikutus leviää kristalliverkkoon, joka ympäröi planeettaanne. Kristalliverkko on valtava kommunikaatioverkko, joka vaikuttaa nyt jokaisen maailman ihmisen ajatusmalleihin. Sen voima ja vaikutusalue kasvavat koko ajan. Jokaisella ihmisellä on mahdollisuus virittäytyä siihen sekä nostaa sen tehoa ja vaikutusta.

Tämä valtava kommunikaatiojärjestelmä on nyt valmis jokaisen planeetalla elävän ihmisen käytettäväksi. Kun teette päivittäisiä harjoituksianne tuodaksenne lisää valoa olemukseenne sekä nostaaksenne omaa värähtely- ja taajuustasoanne, omat saavutuksenne vaikuttavat koko maailmanlaajuiseen verkkoon, mikä auttaa muita ihmisiä löytämään oman tiensä takaisin yhteyteen oman Jumalansa kanssa, mikä puolestaan lisää ja suurentaa koko globaalin kristalliverkon tehoa. Nämä planeettaanne ympäröiviä valo- ja energialinjoja voidaan edelleen kehittää ja vahvistaa jokaisen ihmisen positiivisten ja siunauksellisten ajatusten ja aikomusten, avunpyyntöjen ja rukousten voimalla. Jokaisen ihmisen tulisi varmistaa, että hänen vaikutuksensa uuteen verkkojärjestelmään parantaisi kaikkien elämänlaatua.

Ensi viikkoon ...

MINÄ OLEN Hilarion

Marlene Swetlishoff, http://www.therainbowscribe.com/

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Elämänkokoinen kysymys - Mitä on ylösnousemus? Milloin se vihdoin tapahtuu?

Blogini lukija nimeltä Robert kysyi erittäin mielenkiintoisen kysymyksen, jonka luulen olevan mielessä suurimmalla osalla lukijoitani. Hän kirjoitti: "Olen lukenut useita ylösnousemusblogeja. Niistä suurimmassa osassa kerrotaan, että ihmiskunta tekisi ylösnousemuksen 21.12.2012. Sen jälkeen päivämäärä on aina vaihtunut. Jopa niin sanottu kanavoitu tieto korkeamman tietoisuudentason olennoilta ja ylösnousseilta mestareilta on ollut monta kertaa väärin. En enää tiedä, mitä uskoa. Samoin kuin monet muut lukijat ja blogien seuraajat, olen enemmän kuin turhautunut odottamaan päivämäärää. Ja kun mitään ei tapahdu, niin uusi päivämäärä pompsahtaa esiin sopivasti. Tätä on tapahtunut jo kauan aikaa. Kysymykseni on, tulemmeko me ylipäätään tekemään mitään ylösnousemusta ja milloin luulet sen tapahtuvan? Jos kerran on niin vaikeaa antaa tarkkaa päivämäärää, niin onko edes mahdollista antaa jonkinlaista arviota? Niin monia ihmisiä työskentelee kanavoijina ja valotyöntekijöinä,  miten vaikeaa voi olla saada edes yhtä päivämäärää?"

Kaiken tietämäni, kontaktieni sekä julkisten ja yksityisten kanavointieni perusteella vastaus on tämä:

Syy siihen, että päivämäärää ei ole, sekä syy kaikkiin vaikeuksiin on se, että ihmiskunta on kokonaisuudessaan yksin vastuussa omasta ylösnousemusajastaan. Se ei tapahdu yhdessä yössä. Joka päivä tapahtuu pieniä muutoksia ja energia virtaa auttaen meitä prosessissa. Se tapahtuu kuitenkin tiukan yksilökohtaisesti. Jotkut meistä ovat valinneet tekevänsä ylösnousemuksen ryhmässä, joten tulee olemaan ylösnousemusaaltoja, joita tulee jatkumaan jonkin aikaa. Jos luet minun kanavointejani, huomaat että mainitsen tästä varsin usein. ÄLÄ ODOTA MITÄÄN, aloita toimiminen NYT. Elä nykyisessä elämässäsi ja jos et pidä siitä, MUUTA SE. Ylösnousemus ei tarkoita sitä, että voit odottaa jonkun tulevan tuomaan sen hopealautasella tai että avaruusolentojen laivue laskeutuu maahan. Kaikki tuo tulee tapahtumaan joskus, avaruusaluksetkin tulevat jossain vaiheessa, tietenkään me emme ole yksin tässä valtavassa universumissa ja galaktiset perheemme ovat lähellä. MUTTA he eivät tule tekemään ylösnousemusta sinun puolestasi. Se on sinun vastuullasi,  ja sinun yksin.

Niin monet ovat ymmällään, mitä ylösnousemus tarkoittaa. Se todellakaan ei tarkoita muuta kuin tasapainon löytämistä sisältä ja sen ymmärtämistä, että sinun egosi ei ole sinun vihollisesi. Se on sinun ystäväsi ja sinun tarvitsee vain pitää se tasapainossa. Ylösnousemus on sen ymmärtämistä, että sinä et ole ruumiisi vaan sielusi. Se on sen ymmärtämistä, että me olemme kaikki YKSI ja olemme täällä oppimassa,  mistä syystä meidän kaikkien on ANNETTAVA ANTEEKSI toisillemme sekä itsellemme. Kun vihdoin lopetat juoksemasta ylösnousemuksen perässä ja odottamasta jotain upeaa tapahtuvaksi, vaan kun vain sallit itsesi olla tässä hetkessä sekä kuunnella omaa intuitiotasi ja omaa sydäntäsi - niin silloin tunnet että olet ylösnoussut. Tulet kohtelemaan itseäsi ja myös muita ihmisiä ympärilläsi toisella tavalla. Sydämesi ei enää keskity kostamiseen, vaan armoon ja anteeksiantamiseen, täydelliseen ymmärrykseen ja varauksettomaan rakkauteen. Elämäsi alkaa virrata eteenpäin juuri niin kuin sen on tarkoituskin ja jos et pidä siitä, niin huomaat olevasi tarpeeksi voimakas muuttaaksesi sen.

Joten älä odota mitään tarkkaa päivämäärää. Kuten olen kertonut, kaikki nämä ovat portteja, jotka tuovat energiaryöppyjä auttamaan ja avustamaan meitä. Energia, jota tuodaan alas maahan, avaa suuren määrän ihmisten energiaväyliä sekä tuo mukanaan DNA-päivityksiä. Joten kun näet seuraavan kanavoinnin, jossa sanotaan että portti on avautunut, käytä tuo tilaisuus salliaksesi itsesi kokea sen mukana tuleva valo ja rakkaus. Avaa sydämesi tälle taivaalliselle energialle ja salli elämäsi virrata sillä tavalla, jolla halusit sen olevan ennen kuin tulit tänne. Älä odota ketään; SINÄ olet itse oma pelastajasi ja messiaasi. Ja kun ymmärrät, että se on näin, tulet näkemään etsimäsi muutokset. Sitä odotellessa käytä aika hyväksesi ja päästä irti kaikesta mitä on sisälläsi, päästä irti kaikista syytöksistä, vihasta, kaunasta ja itsesäälistä. Salli itsesi kulkea omaan voimaasi, koska SINÄ OLET todella voimakas olento. Jokainen teistä on!

Toivon, että tämä teksti auttaa ymmärtämään paremmin, mitä ylösnousemus on. Rakkautta ja valoa teille kaikille! - Anna Merkaba

Anna Merkaba, Sacred Ascension

lauantai 19. lokakuuta 2013

Ole oma opettajasi pelkästään vain olemalla tietoinen

Rakkaat ystävät,

Kaikki mitä ikinä tarvitset heräämismatkallesi täällä maan päällä on oma tietoisuutesi.

Monet ihmiset, kuten tulet huomaamaan, kulkevat päivänsä läpi kuin mekaaniset olennot tehden vain sen mitä tarvitsee tehdä. Kaikkein ihmeellisin lahja, jonka voimme antaa itsellemme, on elää elämäämme täysin tietoisena lähiympäristöstämme, mihin kuuluu myös sisäinen elämämme.

Ajatuksia tulee ja menee jatkuvasti päivän mittaan ja joskus ne ovat verrattavissa epätoivottuihin vieraisiin. Ajatus on energiaa ja se voi leijailla siellä täällä lähiympäristössämme, jopa tulla viereisestä naapurista tai ohikulkevalta postinkantajalta. Joskus ajatukset tulevat meidän alitajunnaltamme. Se säilyttää kaikki meidän kokemuksemme, jotka ovat vaikuttaneet tunteisiimme ja jättäneet pysyvän jäljen. Jos ajatus menneisyydestä keskeyttää toimintasi, ota se huomioon ja voit jopa kirjoittaa sen ylös. Se on merkki siitä, että jokin keskeneräinen asia menneisyydestäsi pyytää sinua katsomaan syvemmälle siihen mihin se viittaa ja yrittämään ratkaista asian lopullisesti.

Tietoisuus on myös tietoista läsnäoloa (mindfulness), mikä on hyvin vapauttava työkalu ja tuo jokaisen osan tarkkaavaisuuttamme nykyhetkeen. Se pitää energiamme täydellisesti nykyhetkessä, laajentaa valoamme keskittymällä käsillä olevaan tehtävään. Oma korkeampi tietoisuutemme voi tehdä itsensä kuulluksi vain tässä hetkessä. Voimme hyötyä valtavasti sisäisen äänemme tietoisuudesta, joka tulee läpi hyvin hellävaraisesti. Tietoinen läsnäolo tuo meidät nykyisyyteen, jotta voimme hyödyntää parhaiten omia resurssejamme.


Tietoisuudessa eläminen herättää meidät elämämme hienoimmille yksityiskohdille ja sille mitä todella tapahtuu sisällämme. Tulemme tietoisiksi jokaisesta hienovaraisesta muutoksesta ruumiissamme sekä huomaamme paljonko energiamme on lisääntynyt kun se ei tuhlaannu ajatuksien vaelteluun sinne tänne, elintärkeän energian tuhlaamiseen pois tämän hetken tarpeista. Opimme myös enemmän, koska tietoisuus ja valppaus kulkevat käsi kädessä.

Kuinka monta kertaa onkaan muistikuva tullut pinnalle ja näyttänyt meille jotain sellaista unohtamaamme, joka on auttanut nykyhetkessä. Tietoisuutemme pitäminen tässä hetkessä merkitsee sitä, että kaikenlainen varastoitu tieto pystyy vapaasti ilmestymään mieleemme juuri kun tarvitsemme sitä.

Kun tulemme elämämme "tarkkailijaksi", voi osa meistä itsestämme astua taaksepäin ja tarkastella rehellisesti sitä missä olemme nyt ja mistä olemme tulleet. Jos luet tätä tekstiä, olet henkisellä matkalla. Se edellyttää, että olet rehellinen itsellesi ja että sinulla on voimaa nähdä liikutko eteenpäin heräämisprosessissasi. Saattaa olla vaikea tietää mitä etsiä, koska polkua eteenpäin ei ole vielä ennen kuljettu, mutta hyvä merkki prosessin etenemisestä on se, että olet luopunut joistakin itsetuhoisista tavoista. Vastoinkäymisten muuttaminen voimavaroiksi ja jokaisen elämäntilanteen käyttäminen luonteen vahvistamiseksi ovat aina askeleita eteenpäin. Askeleen taaksepäin tunnistaa "voi minua raukkaa" -tunteesta. Tietoisuus siitä riittää laukaisemaan myönteisen reaktion ja tuhoamaan tällaisen itsesäälin. Maailmassa tai jopa omalla kotikadullamme löytyy aina joku ihminen, joka elää vaikeammissa olosuhteissa kuin sinä itse.

Elämä maapallolla on matka, jonka olemme tietoisesti valinneet. Se ei ehkä aina mene suunnitelman mukaan, mutta se tarjoaa aina mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun. Olemme itse oma pahin vihollisemme, jos emme käytä jokaista mahdollisuutta salliaksemme itsemme loistaa, sillä se on meidän todellinen itsemme. Oppitunnit, jotka osuvat tiellemme elämässä, ovat työkaluja itsemuutokseen. Muiden ihmisten näkeminen matkakumppaneina, myös silloin kun he itse eivät ole siitä tietoisia, saa meidät oikeisiin mittasuhteisiin kanssakäymisessä. Kun astumme pois maanpäällisestä persoonallisuudestamme tarkkailija-tilaan, pystymme näkemään selvemmin, että me kaikki olemme näyttelijöitä ja että meillä jokaisella on oma räätälöity osamme näyteltävänä. Tässä tietoisuudessa eläminen kohottaa suuresti jokapäiväisiä kokemuksiamme. Tietoisuus kaikesta mitä teemme, ajattelemme ja sanomme, on arvokas apu matkallamme.

White Tara

lauantai 12. lokakuuta 2013

Tom Kenyon: Kun aistimme ovat väärässä

Se oli täydellinen Australian päivä, kirkas taivas ja pehmeitä valkoisia haituvapilviä. Ilma oli leuto ja meillä oli hyvä olla huolimatta siitä, että tulli oli takavarikoinut meidän kehärumpumme mahdollisina terroristiaseina. Ilmeisesti joku oli päättänyt, että raakavuotaa voidaan käyttää pernaruton salakuljettamiseen. Yritimme saada virkailijaa ymmärtämään, että nämä olivat parkittuja vuotia, mutta ilman tulosta. He takavarikoivat rummut ja veloittivat meiltä säilytysmaksun. Jos olisimme halunneet tuoda ne maahan, heidän olisi tarvinnut ruiskuttaa ne torjunta-aineilla ja muilla kemikaaleilla sekä säteilyttää ne. Me valitsimme takavarikoinnin.

Vietimme yön aamiaismajoituksessa ja seuraavana aamuna pakkasimme tavaramme suuntana pohjoinen. Judi huomasi pihalla mielenkiintoisen linnun, joka muistutti harakkaa, mutta erilaisella värityksellä. Kun kuvasimme sen emännällemme, hän sanoi: "Ai, sehän on huiluvaris". (englanniksi Butcher Bird = teurastajalintu)

Minä ajoin ja käännyin pihatieltä vasemmanpuoleiselle ajokaistalle, en oikeanpuoleiselle. Australiassa on toisen puoleinen liikenne kuin Yhdysvalloissa, selvä merkki siitä että Brittiläinen imperiumi on ollut täällä.

Judi kertoi minulle myöhemmin, että hän oli juuri aikonut mainita toivoneensa, ettei teurastajalinnun näkeminen tarkoittanut sitä että joku joutuisi teurastetuksi. Olimme kapealla maalaistiellä ja ajoimme avointen laidunmaastojen ohi. Selvittääkseni mutkan ajoin äärimmäiselle oikeanpuoleiselle kaistalle. Ja silloin näin vastaantulevan auton. Se tuli päällemme ennen kuin sain edes tilaisuutta jarruttaa.

Vaistonvaraiset aivoni ottivat ohjat. Olen ajanut autoa yli kolmekymmentä vuotta enkä ole ollut kertaakaan onnettomuudessa, olen onnistunut välttämään monta kolaria enkä ole kertaakaan saanut edes ylinopeussakkoja (paitsi seuraavana päivänä siitä kun sain ajokortin kahdeksantoistavuotiaana). Nämä monet vuodet ratin takana olivat hioneet vaistojani,  joten vedin kiivaasti oikealle. Siellä ei ollut piennarta ja olin rinnettä vasten. Osa ajoneuvostamme oli edelleen tien puolella.

Hänen vaistonsa käskivät häntä kääntämään vasemmalle, joten automme törmäsivät. Muistan koko jutun äärimmäisen surrealistisena. Katselin autojemme törmäystä hidastettuna.

Molempien autojen etupäät painuivat kasaan törmäyksen voimasta ja äkkiä kaikki muuttui kuolemanhiljaiseksi. Ainoat äänet tulivat nesteistä, jotka vuosivat autoista, ja ilmassa lentävän pölyn sihinästä. Ajattelin, että automme on tulessa, koska näin savua kaikkialla, mutta se osoittautuikin auton rikkinäisen turvatyynyn kemialliseksi pölyksi. Sanoin Judylle, että meidän pitää mennä ulos autosta. Kiersin auton ja menin avaamaan hänen ovensa, joka oli vääntynyt törmäyksessä. Onnistuin saamaan sen auki ja auttamaan hänet ulos. Hän oli pyörryksissä, kuten minäkin, mutta hän pystyi jotenkin kävelemään.

Menin toisen auton luokse katsomaan, mitä kuljettajalle ja matkustajille kuului. Kuljettaja oli yksin ja vaikka hän oli pökerryksissä, hänkään ei ollut vahingoittunut vakavasti.

Ohiajava nainen pysäytti autonsa ja tuli katsomaan, tarvitsemmeko apua. Toinen nainen lähellä olevasta talosta tarjosi myös apuaan. Autoimme yhdessä Judin ja toisen kuljettajan naisen pihalle, missä hän tarjosi kansituolit ja vettä. Minun päätäni särki, mutta huomasin, että vaurioituneet autot sijaitsivat sokeassa kulmassa. Menin tielle ohjaamaan liikennettä, jotta siellä ei tapahtuisi enää toista kolaria tämän lisäksi.

Silloin katsoin autoja tarkemmin. Toisen auton kuljettaja kertoi poliisille, että oman arvionsa mukaan hän ajoi noin 90 kilometrin tuntivauhtia ja minä ajoin noin kolmeakymppiä. Se on yhteenlaskettuna 120 kilometriä tunnissa ja sen näki autoista. Molemmat autot olivat romuina ja mietin, miten ihmeessä me olimme pystyneet kävelemään pois paikalta. Kolarin jälkien perusteella päättelin, että meidän kaikkien olisi pitänyt kuolla, tai ainakin toivoa että olisimme kuolleet.

Epäilen, että kaikki oppaamme ja enkelimme olivat paiskineet ylitöitä suojellakseen meitä. Judin pää oli iskeytynyt tuulilasiin ja rikkonut sen, mutta ihmeen kautta hänen päänsä ei ollut murtunut. Joitakin rikkinäisen turvatyynyn aiheuttamia hiertymiä lukuunottamatta minä olin kunnossa, näin ajattelin. Toinen kuljettaja oli myös vahingoittumaton, paitsi että hänellä oli hiertymiä turvatyynystä ja joitakin mustelmia käsivarsissa.

Kun Judi ja minut oli päästetty sairaalasta pois, kirjauduimme hotelliin ja lähdimme sen jälkeen kävelemään kaupungille ja keskustelimme siitä, mitä oli tapahtunut. Olimme hämmästyneitä siitä, että emme tunteneet oloamme kovin huonoksi. Tunsimme, että pystyimme ajattelemaan kirkkaasti. Ja kaikki tuntui olevan kunnossa.

Mutta me emme tajunneet olevamme shokissa. Yksi shokin sivuvaikutuksista on se, että ihminen ei pysty tuntemaan. Aivoissa on ikivanha mekanismi, joka kytkeytyy päälle, kun shokki iskee. Ihminen irtautuu omasta itsestään ja monet kipureseptorit turtuvat.

Seuraava päivä toi mukanaan ymmärryksen siitä, että emme voineet niin hyvin kuin olimme luulleet. Turtuminen oli mennyt ohi ja pystyimme tuntemaan, mitä meille oli tapahtumassa. Sitäpaitsi matkatavaramme kertoivat omaa tarinaansa törmäyksen voimasta sanomatta sanaakaan. Tuet olivat katkenneet ja metallilukot jumiutuneet. Nepalista hankkimamme tiibetiläiset kangasmaalaukset olivat puristuneet ulos muoviputkiloistaan, joiden korkit oli kolari repinyt irti.

Seuraavat kuusi viikkoa olimme jumissa surffareiden suosimassa kaupungissa Byron Bayssa; liian kipeinä ja liian sekaisin tehdäksemme muuta kuin makailla. Löysimme muutaman lahjakkaan terveydenhoidon ammattilaisen, luojan kiitos, ja hitaasti yritimme saada itseämme takaisin kuntoon. Lilleri Lalleri oli pudonnut laudalta, no hieman muunnellen - Lilleri Lalleri oli törmännyt seinään... eikä kukaan koko maailmassa voi Lilleri Lalleria parantaa ainakaan kovin helposti.

Minulle onnettomuus oli äärimmäisen ristiriitainen kokemus. Siitä lähtien kun sain turvapaikan buddhalaisuudesta olin tehnyt parhaani harjoittaakseni hyväntahtoisuutta. En ole koskaan vahingoittanut ketään tietoisesti ja jos olin koskaan astunut toisen varpaille tunteiden alueella, olin yrittänyt parhaani korjatakseni tilanteen. Mutta nyt olin satuttanut kahta ihmistä omilla teoillani. Eikä vain sitä vaan minun tekoni olivat romuttaneet kaksi autoa.

Autovuokraamo vastasi puheluuni onnettomuuden jälkeen tyypillisesti australialaisittain: "Hyvä että olet kunnossa, kaveri. Hitot, olen ollut tällä alalla yli 13 vuotta ja ensimmäisen vuoden jälkeen lopetin itkemästä romuttuneita autoja. Tiedätkö, voit korvata auton, mutta et pysty korvaamaan ihmistä. Älä mieti sitä, kaveri. Jos voimme vielä auttaa, niin pirauttele."

Mutta omatuntoni paini edelleen sen tosiasian kanssa, että olin aiheuttanut vahinkoa. Eikä pelkästään sitä, vaan huomasin muuttuvani yhä ahdasmielisemmäksi. Olin uppoamassa depressioon ja koin kaikki sen oireet: häiriintynyt uni, ei energiaa, haluttomuus tehdä mitään ja täydellinen välinpitämättömyys yhtään mistään.

Aloin lopulta pikkuhiljaa kohdata haavoittuneita tunteitani. Olisin todella halunnut kertoa, että kuljin depressioni läpi uljaasti ja helposti. Tarkoitan, että minähän olen loppujen lopuksi psykoterapisti ja minulla on kaikki taidot auttaa itseäni. Mutta valitettavasti emotionaalisen prosessin ymmärtäminen ei vapauta ihmistä joutumasta kokemaan sitä. Ja depression omituinen puoli on se, että ihminen ei välitä hittojakaan siitä, onko hänellä taito auttaa itseään. Itsesyytös on lumoava ja hirvittävä asia.

Koko jutun teki vielä monimutkaisemmaksi se asia, että sekä Judi että minä olimme kärsineet aivotärähdyksen,  ei tarpeeksi suurta joutuaksemme sairaalaan, mutta tarpeeksi suuren tekemään asioista omituisempia kuin yleensä. Kun katson tuota aikaa taaksepäin, luulen että me molemmat olimme eriasteisessa shokissa noin viisi viikkoa. Ja sinä aikana löysin itseni tekemästä asioita, joiden tiesin olevan itselleni huonoja valintoja, erityisesti depression aikana.

En halunnut tehdä mitään. Enkä taatusti halunnut tehdä mitään positiivista. Itse asiassa, suunnilleen koko ensimmäisen viikon söin hillittömiä määriä lohturuokaa. Tiesin, että tämä ravinteita sisältämätön tarpeeton roska ei ollut hyväksi minulle, mutta en välittänyt. Minulla on sisälläni "alapersoonallisuus", jota kutsun nimellä "jyrsijä". Se on suunnilleen 90-kiloinen hamsteri, jolla on kaikki tälle lajille tyypilliset voimavarat ja älykkyys. Niin kauan kuin se saa syödä jotain, kaikki on kunnossa. Joten kun maailma muuttuu todella omituiseksi, kuten se teki onnettomuuden jälkeen, hamsteri ottaa ohjat. Aloin löytää tyhjiä jäätelöpurkkeja, vanoja pähkinänkuorista ja  muista rouskuvista asioista kuten pikkuleivistä, ympäri taloa.

Ihmisenä olemisessa on se kirottu asia, että kun olemme erittäin kovan stressin alaisina, me usein turvaudumme neuvottomiin keinoihin ja toimiin, jotka eivät taatusti paranna tilannetta.

No jokatapauksessa, pitkä juttu lyhyesti kerrottuna, onnistuin lopulta Judin avulla vetämään itseni ulos tunteiden roskakoristani.

Olen oppinut itsestäni monia asioita tämän "onnettomuuden" kautta ja yksi niistä on ihmissuhteen voima.

Parisuhteesta puhutaan paljon nykyään, ehkäpä sen takia että kukaan ei näytä tietävän miten se toimii. Parisuhteen mallin antoivat meidän vanhempamme suurimmalle osalle meistä. Monet meistä suuriin ikäluokkiin kuuluvista kasvoivat sellaisten TV-seuralaisten kanssa kuten Ozzie and Harriet  ja Isä tietää kaiken. Mutta nämä tavat hoitaa ihmissuhteita ovat periaatteessa tavallista surkeampia. Ne eivät vain toimi. Mutta tietenkin nämä TV-showt vain kuvastivat amerikkalaista psyykeä tuohon aikaan. Eikö tämä ollutkin sitä aikaa kun Naugahyde® keksittiin, ja muovi? Luulen, että tämä oli myös aikaa, jolloin ihmiset alkoivat peittää sohvansa vinyylillä. Emotionaalista rehellisyyttä ei kannustettu eikä sitä koskaan edes vakavasti harkittu TV:n "Onnellisessa kaupungissa".

Negatiivisia viestejä emotionaalisesta rehellisyydestä on edelleen runsaasti yhteiskunnassamme huolimatta seksuaalisesta vallankumouksesta ja avaruusraketin lähettämisestä kuuhun. Ja samoin tabut emotionaalista totuutta vastaan vellovat syvällä monien sisällä.

Kun Judi ja minä pystyimme viimein sanomaan ääneen oman totuutemme ja tunnustamaan kivuliaat tunteemme onnettomuudesta, aloimme itse asiassa voida paremmin.

En väitä olevani parisuhteen asiantuntija. Voin ainoastaan kertoa, mikä on toiminut minulla ja mikä ei. Olen tajunnut, että tunteiden tunnustaminen rehellisesti itselleen ja toiselle on paras lääke elämän vaikeisiin tilanteisiin.

Minua muistutettiin kommentista, jonka Magdalen teki parisuhteeseen liittyen vain pari päivää ennen onnettomuutta. "Suhteen autuus tulee sydämen avautuessa. Työskentely suhteen ylläpitämiseksi nousee avoimesta sydämestä." Mikä minun sydämestäni alkoi nousta, oli joukko ristiriitaisia tunteita - kiitollisuutta siitä että olin vielä hengissä, hämmästystä siitä että kukaan ei ollut kuollut ja ihmettelyä siitä "miksi" onnettomuus tapahtui.

Nyt vuosien kuluttua olen tullut siihen johtopäätökseen, että "miksi" ei ole läheskään yhtä tärkeää kuin se mitä teemme asialle. Sitäpaitsi tilanteen selittäminen itselleen ei ratkaise paljoa. Tekomme suhteessa tilanteeseen vaikuttavat paljon enemmän.

Kun aloin puhua tietäni läpi tunteiden rämeikön, minua ympäröinyt harmaa sumu alkoi väistyä. Aloin ajatella selvemmin. Yksi asia, joka alkoi kiehtoa minua, liittyi vaistoihin.

Olin kääntänyt rattia oikealle vaistonvaraisesti. Mutta minun vaistoni olivat olleet väärässä ja ne olivat johdattaneet minut toimimaan tavalla, joka johti tuhoisaan lopputulokseen.

Kun meidän henkeämme uhataan, menemme automaattiohjaukselle ja vaistonvarainen mieli ottaa ohjat. Itse asiassa vaistomme pyrkivät ottamaan ohjat käsiinsä aina silloin kun joudumme voimavarojemme äärirajoille. Tämä näkyy selvimmin sellaisissa tilanteissa kuin auto-onnettomuus, mutta vähemmän selvästi tunne-elämässämme.

Kuitenkin jotain hyvin samankaltaista tapahtuu. Ihminen voi joutua tunne-elämänsä äärirajoille mistä syystä tahansa: menetettyään työnsä, rakkaan ihmisen kuoltua, vakavan riidan jälkeen tai kansallisen kriisin vuoksi. Mutta luulen, että mikään muu ei saa meitä emotionaalisille rajoillemme nopeammin tai johdonmukaisemmin kuin ihmissuhteessa eläminen.

Jotkut ihmiset saattavat kohdata omat emotionaaliset rajansa nykyisessä parisuhteessaan. Toisille ne saattavat tulla eteen ystävien, naapureiden, työkavereiden tai jopa esimiesten muodossa. Niillä, jotka elävät erakkoina, saattaa olla ehkä kaikkein haastavin suhde kohdattavana - oma itsensä. Tarkoitan, että jos elät erakkona, et voi syyttää ongelmistasi ketään muuta, vai voitko? Olet vain sinä itse.

Ihmissuhteet muistuttavat hyvin paljon peilejä. Luulemme näkevämme toisen ihmisen, mutta monilla tavoilla näemme itsemme.

Tämä saattaa olla yksi syy siihen, miksi suhteet ovat niin katalyyttisia ja niillä on voima tehdä meidät levottomiksi.

Amerikan suhde muuhun maailmaan on kaikkien aikojen alhaisimmalla tasolla. Ja monet meistä tuntevat melkoista levottomuutta nykyisten kansallisten ja maailmantapahtumien käänteissä. Mutta Amerikan suhde muuhun maailmaan on vain osa meidän ongelmaamme.

Meidän suhteemme maaperään on pahassa jamassa ja ekosysteemi osoittaa merkkejä väsymisestä. Madagaskarin lemurit ovat katoamassa, koska ne eivät pysty lisääntymään ympäristömyrkkyjen takia. Monet muut kasvit ja eläimet liittyvät niiden joukkoon kilpajuoksussa sukupuuttoon kuolemisesta.

Eikä vain nämä, vaan meidän suhteemme muihin ihmisiin ovat rasittuneet. Agressiiviset autoilijat, teini-itsemurhat ja murhat lisääntyvät. Järjetön raakuus on kasvamassa.

Kun niin monet ihmisten väliset, kansalliset, kansainväliset ja ekologiset suhteet ovat epätasapainossa, maailma hoippuu tuhon partaalla. Kaikki tämä huolestuttaa liioittelematta syvästi.

Minulla on buddhalainen ystävä, joka palasi äskettäin kotiinsa Aasiaan oltuaan käymässä USA:ssa. Hän oli syvästi huolissaan: "Maailma on luhistumassa", hän sanoi, "ja minun sydäntäni särkee surusta".

Monet meistä tietävät tämän tunteen yhä paremmin ja paremmin kun henkisyytemme seisoo jyrkässä ristiriidassa maailman olosuhteiden kanssa.

Tällaisissa tilanteissa minua aina muistutetaan Sogyul Rinpochen, Tiibetin buddhalaisten elävän dozgchen-mestarin sanoista: "Jos sydämesi on särkymässä,  anna sen särkyä!".

Luulen hänen tarkoittavan, että voimme käyttää emotionaalisen kärsimyksen hetkiämme oman valaistuksemme syventämiseksi. Kaikki olennot kärsivät ajoittain. Niin se vain täällä on. Mutta kun kärsimys tulee lähelle itseä, tunnemme surua.

Tällainen surullisuus raottaa tilaisuuden,  vaikkakin tuskallisen, ja aina kun sydämemme aukeaa, se auttaa valaistuksessamme. Itse itsellemme kertomat tarinat siitä, miksi tunnemme tällaista surua, ovat vain tarinoita. Tärkeää henkisellä matkallamme on sen pimeyden muuttaminen, joka erottaa meidät elämästä ja henkisestä olemuksestamme. Joskus elämän surut voivat kaataa alas eristyksen muurit meidän ja maailman väliltä nopeammin kuin mikään muu.

En usko profetiaan enkä ennaltamääräämiseen. En usko niihin ennustajiin enkä pelonlietsojiin, jotka sanovat että maailmanloppu on edessä. En myöskään usko yltiöoptimistiseen tulevaisuudenkuvaan. En usko, että asiat muuttuvat taianomaisesti paremmiksi tai että avaruusolioiden emäalus laskeutuu taivaasta suojelemaan meitä itseltämme.

Uskon kuitenkin, että me todistamme vanhan maailman luhistumista. Ne, jotka ohjailevat vanhaan maanpäälliseen poliittiseen tai taloudelliseen näkökantaan perustuvaa valtaa, ovat vetämässä kaikista hätäkytkimistä pitääkseen itsensä monopoli-pelin johdossa. Olemme keskellä planeetan laajuista vallankumousta, jossa on niin monta rintamaa ja erilaista aihetta, että niitä on vaikea tajuta. Mutta kaikki vallankumoukset tuovat mukanaan kärsimystä samoin kuin vapautta.

Kun tietokonevallankumous toi mukanaan tietokoneohjatut robotit työpaikoille, tuhannet ihmiset menettivät työpaikkansa. Heidän henkilökohtainen taloutensa murentui eivätkä jotkut heistä koskaan selvinneet. Jotkut lähtivät hakemaan koulutusta uudelle alalle ja kukoistavat nyt.

Aivan kuten niin monien muiden asioiden kanssa elämässä, sillä mitä meille tapahtuu ei ole merkitystä läheskään niin paljon kuin sillä mitä teemme asian kanssa.

Elintärkeä asia on se, että meillä on aina valta valita jokaisessa tilanteessa. Olemmepa siitä tietoisia tai emme, tai käytämmepä tuota valtaa tai emme, se on epäolennaista. Se on aina olemassa.

Kun minä menin turtuneeksi "onnettomuuden" jälkimainingeissa, kesti useita viikkoja palata tarpeeksi järkiini ymmärtääkseni, että minulla oli kaikki mahdollisuudet tässä tilanteessa. Olin shokissa ja omalla emotionaalisella jyrkänteelläni. Vaistonvarainen mieleni ajoi minut eristyksiin, mikä ainoastaan pahensi depressiota.

Depressio on oikeastaan vain yritys välttää kohtaamasta tunteita, joita pidämme ei-hyväksyttävinä tai liian vaikeina käsiteltäviksi. Joten laitamme vain kannen tunteiden päälle. Yritys pitää kansi tunteiden päällä vie paljon energiaa, niin paljon oikeastaan, että tunnemme itsemme masentuneiksi pelkästä yrityksestä. (Huomautus: tämä koskee niitä depressioita, jotka keskittyvät tiettyjen elämänkokemusten ympärille, kuten rakkaan kuolema, työn menetys jne. Mutta tämä ei koske niitä depressioita, jotka aiheutuvat aivojen kemiallisesta epätasapainosta.)

Aivan kuten minun vaistoni, jotka käskivät vetää auton "väärälle puolelle" tietä, niin samoin minun vaistoni käskivät myös vetäytyä enemmän sisäänpäin maailmasta, ja jopa pois tunteistani.

Mutta ihmissuhteiden maailma ja tunteideni totuus lopulta vapauttivat minut henkisistä kärsimyksistäni "onnettomuuden" jälkeen. Luulen, että rehellisyys tunteistaan sekä itseään kohtaan että toisille on hyvä liittolainen asioiden myllerryksessä.

Mainitsen tämän, koska luulen että yhä useammat meistä ovat jonkinlaisessa kulttuurishokissa. Maailman muutokset ja vaarat ovat niin elävästi edessämme, että monet meistä menevät tunnottomiksi. Vaistomme käskevät meitä piilottamaan tunteet.

Judi ja minä saamme sähköpostia ihmisiltä ympäri maailman, jotka kertovat olevansa emotionaalisen kuilun reunalla.  Elämästä on tulossa liian vaikeaa. Ihmissuhteet ovat haastavampia kuin koskaan ennen ja monet ihmiset tuntevat elämänsä olevan purkautumassa.

Joidenkin on vaikea selviytyä väkivallan kasvusta maailmassa ja toiset ovat vain täynnä kamppailua.

Mutta kuten lukioaikainen algebran opettajani aina sanoi: "Asiat menevät huonompaan suuntaan ennen kuin ne paranevat". Ja valitettavasti luulen, että tämä on sopiva arvio maailmantilanteesta. Maailmanlaajuinen vallankumous saattaa päättyä ihmissielujen vapauttamiseen tai niiden vangitsemiseen. Mutta olipa lopputulos mikä tahansa, tulemme todennäköisesti näkemään paljon lisää globaaleja konflikteja ja kärsimystä.

Ehkäpä me pujahdamme neulansilmän läpi ja purjehdimme seuraavan vuosikymmenen läpi vahingoittumattomina. Ehkäpä emme. Sata vuotta tästä eteenpäin meidän ahdistuksen ja suurimman piinan hetkemme tulevat merkitsemään hyvin vähän. Se mikä tulee merkitsemään, on miten elimme nämä hetket, emme jälkeläisiämme varten vaan itsellemme.

Koska sielun maailmassa ei ole aikaa. Loppujen lopuksi se mitä olemme koonneet itsellemme elämästä on ainoa millä on merkitystä. Ne persoonallisuudet ja tilanteet, joissa olemme nyt niin kiinni, palaavat siihen tyhjyyteen josta ne tulivatkin. Vuosien päästä kaikki tämä tulee näyttämään joltakin unelta, mitä se onkin. Se on itse luomaamme unta, jonka uskomme olevan totta. Sielun näkökulmasta elämän tärkeät asiat eivät ole niitä, mitä luulemme. Sydämen ja mielen ominaisuudet, jotka kehitämme elämisen kautta, ovat aarre - eivät ne asiat joita teemme tai tavarat joita keräämme.

Niinpä elämämme lopussa, kun meidät otetaan pois elämän suuresta pyörästä, tulee olemaan vain muutama kysymys. Tuliko meistä myötätuntoisempia vai vihattavampia? Opimmeko ottamaan elämän avosylin vastaan vai pakenimmeko sitä?

Nämä ovat mielestäni tärkeitä kysymyksiä. Tarvitaan henkistä rohkeutta pitää sydän avoimena, eikä erehtyä siitä. Mutta mikään muu ei ole yhtä palkitsevaa.

Älä kätke sydäntäsi vaan paljasta se,
Niin että minunkin voisi paljastua, ja
Voisin hyväksyä sen mihin kykenen.
-Rumi-

Tom Kenyon, When Our Instincts Are Wrong

perjantai 11. lokakuuta 2013

Sininen huone -meditaatio

Opin tämän tekniikan hyvältä ystävältäni, astrologi/numerologi/tarot-tulkitsija Timothy Glenniltä, mutta se on niin tehokas että haluan jakaa sen teidän kaikkien kanssa!

Jokainen joka on seurannut minun blogiani, katsonut minun videoitani tai sopinut tapaamisen minun kanssani, tietää miten paljon rakastan Sat Yam -meditaatiota keinona vapauttaa surua, vihaa, turhautumista ja/tai pelkoa, olivatpa ne peräisin tästä elämästä tai aikaisemmista. Nyt Tim on antanyt minulle toisen työkalun jaettavaksi kanssanne. Sen nimi on "sininen huone" ja se toimii hyvin jokaiseen ihmissuhteeseen, johon epäilet vanhojen karmisten siteiden vaikuttavan. Koska toimin entisten elämien lukijana, haluaisin lisätä että suurimmalla osalla ihmissuhteista on tänä aikana jonkinlaista karmista painolastia. Niin monet meistä ovat täällä päättääkseen ja vapauttaakseen vanhoja siteitä, joten on melko turvallista sanoa että kaikki läheiset perheenjäsenesi, ystäväsi ja työtoverisi ovat jollakin tavalla sidoksissa sinuun karmisesti.

Sininen huone -meditaation hyvä puoli on se, että siihen ei kuulu siteiden tai yhteyksien "katkomista". Se toimii enemmänkin energian vaihdon ja tasapainotuksen tasolla. Monet karmiset tekniikat sisältävät vanhojen siteiden katkaisemisen ja joskus emme halua toista ihmistä täydellisesti pois omasta elämästämme. Joskus vain haluamme rakastaa heitä ... nyt ... ilman kaikkia entisten elämien sotkuja. Sininen huone sallii tämän tapahtua miellyttävällä ja hellävaraisella tavalla.

Ohjeet:
kuvittele itsesi sinisessä huoneessa. Sininen lattia, sininen katto, siniset lamput, siniset huonekalut ... kaikki sinistä ...



Jotta olisin täysin tarkka, tässä kuvassa tulisi olla sinisiä kukkasia, mutta se oli lähinnä paras kuva jonka pystyin löytämään näin pikaisesti enkä ole mikään Photoshop-ekspertti!  Tästä saa kuitenkin mielikuvan: sininen. Ympäröi itsesi sinisellä.

Seuraavaksi virittäydy niihin ihmisiin, jonka haluat kutsua huoneeseen, ja pyydä heidät istumaan siniselle tuolille. Selitä heille sielusi silmin rauhallisesti ja rehellisesti, että haluaisit elää heidän kanssaan tasapainossa tästä lähtien. Kerro heille, että otat takaisin itsellesi kaiken itsellesi kuuluvan karmisen energian, joka on siirtynyt heidän olemukseensa, ja että sinä palautat heille takaisin kaiken heille kuuluvan karmisen energian omasta olemuksestasi. Suorita tämä vaihto ja tiedä, että kun teet sen, niin tosiasiallisesti vaihdat ja tasapainotat ihmissuhdetta "oikeassa elämässä". Voit halata näitä ihmisiä tai vain antaa heidän mennä pois. Mitä ikinä tarvitseekaan tapahtua, tulee tapahtumaan, eikä tämä välttämättä tarkoita sitä että he katoaisivat kokonaan sinun elämästäsi. Pikemminkin tuo ihmissuhde tulee syvenemään.

Voit käyttää tätä tekniikkaa yhdelle ihmiselle kerrallaan tai voit luoda suuren huoneen ryhmälle ihmisiä, joiden kanssa sinulla on vähemmän intensiiviset suhteet, mutta haluat säilyttää heidän suhteensa tasapainossa tai tehdä tasapainoisiksi.

Minä teen paljon entisten elämien työtä,  sekä itseni että asiakkaitteni kanssa. Olen löytänyt monta työkalua, muta tämä on yksi helpoimmista, jota voi käyttää yksinään.

Laura Bruno

maanantai 7. lokakuuta 2013

Aika vapauttaa vanhoja traumoja - miten päästää irti tunteista ja puhdistaa itsesi

Rakkaat ystävät. Kaikki teistä tietävät, että olemme parhaillaan aikajaksossa, jossa kaikenlaiset menneet/nykyiset tunteet nousevat esille parannettaviksi ja muunnettaviksi. Olen löytänyt itseni tästä tilanteesta ja tietenkin pyytänyt korkeimmalta apua. Jälleen kerran minulle ehdotettiin, että kirjoitan ylös kaiken mikä vaivaa minua ja painaa minua alas, ja sen jälkeen tuhoan ne sanat. Enkelit sanoivat, että ennen tuhoamista minun tulisi lukea seuraava teksti. Jaan sen nyt teidän kanssanne. Jos olette vastaavassa tilanteessa, ehdotan että kirjoitatte kaiken ylös ja ennen paperin hävittämistä luette seuraavat sanat ääneen:

"Tuhoan nämä tunnetilat ja opitut tunteet elämästäni, nyt ja ainaiseksi, nyt ja ikuiseksi ajaksi, ilman minkäänlaista tuomitsemista ketään asianomaista kohtaan, ilman pelkoa, koska pelkoa ei ole olemassa vaan ainoastaan rakkaus on olemassa. Lähetän nämä sanat valon parannettaviksi ja muunnettaviksi, parannettaviksi ja muutettaviksi, parannettaviksi ja rakkaudeksi, sekä kaiken luomakunnan isälle ja äidille, kaiken olevaisen lähteelle. Vastineeksi pyydän saada olla siunattu kaikkien tasojen vauraudella, rakkaudella, rauhalla, kiitollisuudella sekä kaikella muulla, mitä toivon, edustan ja uskon. Koska olen puhdas, koska olen violetti liekki, koska olen rakkaus, koska olen täydellinen, koska olen voimakas, koska olen itse rakkaus ja itse hyvyys. Koska olen rakastettu ja rakastettu minä olen."

Toivon, että tämä auttaa monia teistä vapauttamaan mitä tahansa kielteisiä tunteita, niin että voitte käsitellä ne kerralla pois tai useammankin kerran jos ne palaavat takaisin.

Onnea! Rakkautta ja valoa teille kaikille! 

Anna Merkaba 19.6.2013

lauantai 5. lokakuuta 2013

Miten kohotat ruokasi värähtelytasoa

Lapsena monia meistä opetettiin siunaamaan ruokamme kun istuimme päivällispöytään ja olemaan kiitollisia siitä mitä oli asetettu eteemme. Kiitimme Jumalaa ruuasta ja usein teimme joitakin lisäyksiä ruokarukoukseen, kuten siunauksen pyytämisen rakkaalle ystävälle tai perheenjäsenelle.

Teetkö näin edelleen? Hävettääkö sinua tehdä niin julkisesti tai ystävien edessä? Pelkäätkö, että joku ajattelee sinun olevan omituinen? Tiedän tunteen. Olen pelännyt paljastuvani, tulevani naurunalaiseksi tai hylätyksi, enkä ole koskaan kokenut tai edes tiennyt miten tärkeää on siunata ruokansa. Kun tein sen, muut nälkäiset heittivät usein kommentteja rukouksen kestosta.

Mietipä vähän aikaa, mitä syöt. Menet supermarkettiin, markettiin, kauppaan tai tuottajatorille hakemaan ruokasi tai syöt ulkona paikallisessa ravintolassa. Minkälaisten energioiden tai värähtelytasojen kanssa on ruokasi ollut tekemisissä ennen kuin nautit sen?

Otetaan jotain yksinkertaista kuten valmissalaattipussi, jossa on kahta eri laatua lehtisalaattia, porkkanaa, retiisiä ja punakaalia. Jos en olisi ottanut salaattia, olisin voinut valita valmiskeittoa tai lihapalan.

Ennen kuin lehtisalaatti, porkkanat, retiisit ja punakaali selvittivät tiensä kauppaan tai ravintolaan, tapahtui paljon. Kaikki alkoi siemenestä,  mistä se mahtoi tulla? Miten siemenen tuottajaa kohdeltiin kun se kasvoi? Ruiskutettiinko sitä kemikaaleilla? Oliko maaperä puhdas ja täynnä ravinteita? Miten se kasvatettiin? Olivatko emokasvin siemenet kerätty rakkaudella? Oliko ne kerätty käsin vai koneella? Oliko koneenkäyttäjä tyytyväinen vai onneton koska hänet oli erotettu perheestään tai tarvitsi enemmän tuloja selviytyäkseen tai sairastiko hän syöpää? Onko tässä liikaa,  mennään syvemmälle.

Miten maapalaa, johon siemenet kylvettiin,  kohdeltiin? Miten siemen kylvettiin? Oliko maa puhdas, oliko kylvämisen tehnyt ihminen onnellinen? Oliko maaperässä tarpeeksi ravinteita kasvattamaan terveen kasvin vai lisättiinkö teollisia lannoitteita tai pestisidejä tuottamaan kauniin näköinen kasvi? Miten kasvi viljeltiin? Oliko maanviljelijä täynnä rakkautta maata ja kasvattamiaan kasveja kohtaan?

Minkälainen kone poimi vihannekset? Oliko koneenkäyttäjä onnellinen? Miten se prosessoitiin, puhdistettiin ja pakattiin ja kuinka monta kättä tai konetta sen piti käydä läpi ennen kuin se päätyi pussiin? Entäpä pussi? Kuka valmisti pussin sekä eri työvaiheiden sekä maatalouden koneet ja laitteet? Oliko ne valmistettu rakkaudella? Entäpä rekkakuski ja auto, jotka toivat salaattipussit supermarkettiin?

Entäpä supermarketin tai ravintolan työntekijät, joka käsittelivät salaattisekoitusta? Olivatko he onnellisia? Oliko heillä hyvä päivä?

Kun analysoidaan, sinun ruokasi on ollut lukuisissa tilanteissa ja yhteydessä lukuisiin tunnetiloihin kasvu- ja tuotantoprosessinsa aikana. Kun syöt, otat sisääsi kaiken ruuan sisältämän energian.

Palataanpa maanviljelijään, joka kasvatti kasveja tuottaakseen siemeniä myyntiin. Ennen siementen kylvämistä maa kynnettiin koneella. Oletetaan, että yksi koneista meni rikki ja maanviljelijä vihanpuuskassaan kirosi koneen, joka sisälsi kylvettäviä siemeniä. Huonoja värähtelyjä.

Sitten sama maanviljelijä kylvi siemenet maahan ja käytti monta tuntia työssä. Aamulla hän oli riidellyt puolisonsa tai ystävänsä kanssa. Hän kantoi nuo tunteet mukanaan pellolle, jonne siemenet kylvettiin. Mitä jos pellolle lisättiin torjunta-aineita tai lannoitteita? Ne muuttavat myös värähtelyä. Ok, kuvitellaanpa kasveja kun maa on vapaa torjunta-aineista tai lannoitteista,  kuten minä haluan omat kasvikseni - luomutuotteina.

Koska maanviljelijä omistaa itse oman maansa, hän katsoo sitä rakkaudella - vai voisiko se olla huolta siitä että sateet eivät ole tulleet ja kuivuus etenee. Mitä jos se onkin kaupallinen pelto, täynnä alipalkattuja työntekijöitä, jotka ovat surullisia. Heidän energiansa on tuossa pellossa.

Nyt saat kuvan, etkö vain?

Siirrytään lihaan - teurastuksen pelko ja terrori on energiaa, joka säilyy lihassa. Samoin lääkkeiden, ruuan, ihmisten ja kemikaalien energia, joille eläin oli altistunut ennen kuin se päätyi sinun pöytääsi.

Joten kun luemme ruokarukouksen ennen syömistä, huomioi että siunaat ruokasi - olipa se kasvia tai eläintä - siitä asti kun se oli siemenenä ja ennenkin, taaksepäin koko geneettisen linjan. Siunaa se maa, jossa se kasvoi tai kasvatettiin. Siunaa koneet ja pakkausmateriaalit. Siunaa jokainen ihminen siemenestä lähtien tähän hetkeen ja takaisin geneettistä linjaa pitkin, ohi nykyisen ja tulevan, joka on ollut kontaktissa ruokasi kanssa koko sen elämän ajan ennen kuin se päätyi lautasellesi. Pyydä sitä olemaan korkeimmaksi ja parhaaksi ruumiillesi ja että otat siitä ne ravinteet, joita tarvitset,  ja päästät loput pois. Omassa siunauksessani lisään vielä että vähemmän on enemmän, tarkoittaen että tulen täyteen vähemmästä ruuasta ja se toimii minulla.

Koko prosessin siunaus osoittaa rakkautta ja kiitollisuutta monille eri elämänmuodoille ja auttaa meitä tulemaan tietoisemmiksi ihmisiksi.

Kuulostaako pelottavalta tai liian työläältä tehtävältä ruokasi eteen? Mietitkö sitä, kun syöt ulkona ja sinulla on niin kiire ettei ole aikaa siunata ruokaa?

Tee koodi. Ei, en narraa. Tee itsellesi siunauksen käsikirjoitus juuri niin kuin haluat sen kuuluvan ja liitä siihen etukäteen koodi. Sillä tavalla Luoja tai Jumala tietää tarkalleen, mitä tehdä sinulle kun sanot koodin. 
 
Esimerkiksi: "Luoja, tiedä että koodi "Tähti 1" tarkoittaa seuraavaa joka kerta kun sanon sen: Täytä tämä ruoka rajattomalla rakkaudella, hyvällä terveydellä ja ilolla. Siunaa jokaista kasvia, eläintä ja ihmistä, joka on ollut osallisena tähän ateriaan, siitä lähtien kun se oli siemen sen geneettistä linjaa taaksepäin ja aina nykyhetkeen asti sekä tulevaisuuteen, niin että ravitsee minun ruumistani korkeimmalla ja parhaalla tavalla. Salli ruumiini imeyttää itseensä kaikki positiiviset ravinteet joita tarvitsen ja vapauttaa loput kiitollisuudella ja helposti. Siunaa sitä maata, jossa ruokani kasvoi, sekä kaikkia koneita ja pakkausmateriaaleja korkeimmalla ja parhaalla tavalla. Vähemmän on enemmän. Kiitos, se on valmis."
Sitten visualisoi koko prosessi mielessäsi (tämä tapahtuu hyvin nopeasti, melkein kuin korttipakan selaus). Sano rukous tarkoittaen sitä ja usko, että Jumala toteuttaa sen haluamallasi tavalla.

Kun olet kiireessä, kuten usein yleisellä paikalla, voit sanoa "Tähti 1" ja alkaa syödä. Kaikki mikä on koskaan ollut kontaktissa ruokaasi, on siunattu äärettömällä rakkaudella, hyvällä terveydellä ja ilolla kaikkein korkeimmalla ja parhaalla tavalla. Minun on myönnettävä, että kun minulla on aikaa niin käyn läpi koko siunausprosessin kunnioituksesta ruokaani kohtaan. Kun siunaat ruokasi ja juomasi, niillä on paljon korkeampi värähtelytaso ja tulet huomaamaan muutoksen. Aikomuksemme voivat muuttaa maailman.

Haluan lisätä, että minulla on koodeja myös poistamaan shokki, trauma ja kipu teiden varsille kuolleilta eläimiltä sekä lähettämään niiden sielulle rakkautta kaikkein korkeimmaksi ja parhaaksi hyväksi. Katso kuolinilmoituksia ja tee koodi siunataksesi kaikki kuolleet. Myös koodeja terveille ihmisille ja eläimille. Näen sen toimivan kvanttitasolla. Mahdollisuudet ovat rajattomat.

Robin Coventry

perjantai 4. lokakuuta 2013

Kävely pyhällä maalla

Kuten aina, kerron että näen asioita näkyinä, minkä jälkeen minun tarvitsee tulkita nuo näyt parhaan kykyni mukaan. Lukiessanne kehotan käyttämään arvostelukykyänne ja kuuntelemaan omaa sydäntänne.

Syyskuun täydenkuun jälkeinen aika on ollut mielenkiintoista ja minulle henkilökohtaisesti varsin kiirettä. Viikottainen työni vaatii nyt 10 tunnin päiviä ja sen lisäksi minulla on viikonlopputyöni! Ikävä sanoa, että molemmat ovat tarpeellisia.

Siitä huolimatta tämän kirjoituksen on tarkoitus olla päivitys Gaian ylösnousemusprosessista ja olen iloinen sanoessani, että hän on turvassa ja kotona! Viime päivien aikana olen huomannut energia-aaltoja astraalitason äärimmäisen matalassa päässä, jossa toimin suurimman osan aikaa. Se tarkoitti alemman tason napsahtamista paikalleen. Sitten sama näytti tapahtuvan vaimolleni, joka toimii toisella alhaisella tasolla, suoraan minun yläpuolellani. Kristallisoitumisprosessi näytti siirtyvän pohjatasoilta ylöspäin ja pysähtyvän neljännen ja viidennen tiheyden keskivälillä.

Minusta on mielenkiintoista, että monet uskoivat ylösnousemuksen tapahtuvan neljännen ulottuvuuden yläpuolella eikä sen alapuolella. Nyt näyttää siltä, että ensimmäinen, toinen, kolmas ja neljäs ulottuvuus ovat saaneet valmiiksi oman ylösnousemusprosessinsa ja asiat näyttävät pysähtyneen viidennelle ulottuvuudelle! Se ei ole yllättävää, sillä ylemmillä tasoilla on enemmän yksilöllistä tahtoa ja ennakkokäsityksiä.

Alemmilla tasoilla tapahtuneet muutokset ovat vaikuttavia. Se tarkoittaa, että meidän fyysiset ruumiimme ovat myös saattaneet loppuun oman ylösnousemusprosessinsa niin hyvin kuin mahdollista. Toiset ovat menestyneet siinä paremmin kuin toiset.

On aika katsoa laatikon ulkopuolelle. Uusi Gaia on nyt arkkityyppi ja sinikopio kaikille olemassaoleville tasoille. Uuden ajan energia säteilee ulospäin hänen näistä alemmista tasoistaan kuin tähti tai aurinko, alemmilta tasoilta ylemmille. Hänestä on tullut timantti! Meidän fyysisistä ruumiistamme on myös tullut timantteja ja arkkityyppisiä ruumiita.

Minulla on tunne, että kun fyysiset ruumiimme kuolevat (jos ja kun me kuolemme), me siirrymme niille tasoille ja aikajanoille, jotka olemme luoneet itsellemme ja luomme uuden Gaian siinä kotipaikassamme, Gaian joka ei ole ollut olemassa koskaan aikaisemmin. Antakaahan kun toistan tämän. Kun menemme kotiin, otamme mukaamme oman henkilökohtaisen versiomme Gaiasta, samoin kuin otamme mukaan oman henkilökohtaisen version fyysisestä ruumiistamme. Sitä odotellessa tämä on meidän uusi kotimme.

Kaikilla olemassaolon tasoilla on äärettömän Gaian äärettömät aikajanat. Jokainen näistä Gaioista on varjo tai kaksoiskappale siitä, jossa parhaillaan elämme. Kun jätämme tämän alkuperäiskappaleen, tulemme olemaan oman maailmamme ja universumimme luojia joko kollektiivisesti tai yksin. Gaian ylösnousemus kaikkien tasojen läpi on tuomassa orgaanista todellisuutta niistä jokaiselle vaihtelevissa määrin.

Gaian eri versiot ovat nyt tulvimassa korkeampiin todellisuuksiin ja täyttämässä niitä orgaanisilla elämänmuodoilla, täyttämässä niitä aikajanoilla. Tästä syystä asiat näyttävät nyt olevan pysähtyneinä viidennelle ulottuvuudelle ja sen yläpuolelle. Alemmat tasot ovat siirtymässä korkeammille, mikä aiheuttaa koko universumin ylösnousemuksen.

Tämän kertominen sanoilla on uskomattoman monimutkaista, joten yritän selvittää sitä vertauskuvalla.

Gaiasta on tullut kuin Olympos-vuori, jumalten koti, ja niin kauan kuin me elämme nykyisessä fyysisessä ruumiissamme, olemme myös jumalia ja jumalattaria. Niin kauan kuin olemme täällä Gaian päällä, pysymme kuolemattomina. Kun fyysiset ruumiimme kuolevat, palaamme kuolevaisten maailmaan jälleen kerran elämään kuolevaista elämää ja kokemaan jälleensyntymisen. Maailmamme ei ole enää fyysinen maailma, vaan jumalten ja jumalattarien turvasatama, Eedenin puutarha, paratiisi.

Kuten Olympoksen jumalat ja jumalattaret, mekin voimme vierailla varjomaailmassa/Gaian varjomaailmoissa, ja mitä kauemmin elämme sitä enemmän mahdollisuuksia hankimme.

Joukossamme on niitä, jotka tulevat elämään erittäin pitkän elämän täällä Gaian päällä / Olympoksella. Meillä tulee myös olemaan mahdollisuus matkustaa varjomaailmoissa tai vaihtoehtoisissa aikajanoissa / todellisuuksissa. Jumalten taistelu alkaa olla paketissa, kun korkeammat tasot alkavat myös kristallisoitua. Korkeampien tasojen kristallisoitumista voidaan odottaa samhainina, syyspäiväntasauksen jälkeen olevan ensimmäisen täyden kuunkierron aikaisena täysikuuna. Samhain-juhla on myöhään tänä vuonna, marraskuun puolivälissä. Lokakuun täysikuuta luullaan Samhain-juhlaksi ja monet erehtyvät.

Korkeammilla tasoilla olevat Gaian viholliset tulevat luulemaan, että he ovat saavuttaneet voiton lokakuussa, vain nähdäkseen sen häviävän silmiensä edessä marraskuun puolivälissä. Kun Gaia on nyt turvassa, taistelu käydään ihmiskunnan ja globaalin sivilisaation sisällä.

Pitäkää nämä sanat ja ajankohdat muistissa:  lokakuun täysikuu ja marraskuun täysikuu. Tulemme nyt näkemään, ketkä ovat Gaian tukijoita ja ketkä haluavat Gaian kaatuvan. Monet tulevat olemaan yllättyneitä.

Kirkkaita siunauksia.
-joe

anarchistbanjo 3.10.2013