lauantai 31. elokuuta 2013

Maailmanlaajuinen meditaatio Fukushiman veden ja maaperän puhdistamiseksi 31.8.-1.9.2013



Mitä SINÄ voit tehdä?
Voit osallistua tähän meditaatioon mihin aikaan tahansa mainittujen kahden päivän aikana.
Varaa itsellesi rauhallinen paikka, jossa sinua ei häiritä ja jossa voit keskittyä auttamaan maapallon vesien ja maaperän puhdistamista rauhassa ja tarpeeksi pitkään. (Mikäli häiriöitä esiintyy, yritä silti ylläpitää energiaa ja tilaa, sekä palata häiriön jälkeen jatkamaan).

1. Valmista itsellesi sopiva tila.

2. Maadoita itsesi alkaen sisäisestä jumalallisesta keskuksestasi, joka sijaitsee sydämesi lähellä ja josta jumalainen kipinä ulottuu suureen keskusaurinkoon.

3. Ankkuroi itsesi samasta pisteestä alas maapallon keskukseen.

4. Visualisoi yhteyslinjat ja näe energian kulkevan ruumiisi läpi suuresta keskusauringosta alas maapallon keskukseen ja laajenevan samalla maapallon keskuksesta.
Tunne energian virtaus.
Laajenna yhteyslinjoja,  niin että tunnet olevasi energiatunnelien sisällä.
Tunne olevasi täysin tasapainoisen energian lähde ja täydellisesti suojattu.

5. Kutsu korkeampaa itseäsi, Jumalaa, oppaitasi tai ketä tahansa haluat mukaan.

6. Kutsu omaa korkeampaa itseäsi ja pyydä, että ne jotka aikovat osallistua, ovat sytyttäneet kynttilän - tai jos eivät ole, niin sytytä kynttilä heidän puolestaan mielessäsi.

7. Tervehdi sydämestäsi niitä jotka saapuivat. Tässä vaiheessa jokainen sanasi tullaan kuulemaan.

8. Kuvittele mielessäsi planeettamme. Kuvittele seisovasi sen päällä keskellä.
Jos haluat, voit asettaa jokaisen mielessäsi seisomaan maapallon ympäri. Ihmisiä on paljon, koska osallistujia tulee mukaan vielä lisää.

9. Tässä vaiheessa voit kutsua mukaan kristallilapsia ja tervehtiä heitä. Sinun ei tarvitse selittää heille, mitä tehdä. Voit kuitenkin pyytää heitä auttamaan maaperän ja vesien puhdistuksessa, tekemään puhtaan siitä mikä on saastunutta, mukaan lukien säteilyn.
He tietävät,  voit vain seurata.
He seuraavat tarpeita eri tasoilla ja usein heidän esimerkkinsä voi olla oppitunti meille muille.

10. Pyydä mielessäsi maapallolta lupa työskennellä erityisesti vesien kanssa ja auttaa sitä.
Pyydä, että saat välittää juuri sopivaa puhdistavaa energiaa ja anna sen virrata.
Näet, että tämä energia nostetaan planeetan ylle,  se leijuu.
Syy siihen, miksi energia ei vaikuta välittömästi, on yksinkertainen: emme pysty muuttamaan kaikkea kerralla,  vaan kerros kerrokselta, askel askeleelta.
Tästä syystä on tärkeää toistaa meditaatiota useammin ja kiinnittää huomiota puhdistamiseen.

11. Voit mielessäsi kuvitella, miten likainen ja tahmea muuttuu puhtaaksi.

12. Tiedät intuitiivisesti, milloin voit lopettaa. Energiavirta katoaa.

13. Sano kiitos kaikille osallistujille: ihmisille ja hengille, erityisesti kristallilapsille. He todella nauttivat tällaisesta työstä.

14. Tilaisuus on päättynyt onnistuneesti.


http://lovingenergies.spruz.com/ -sivustolta osittain käännetty artikkeli

Tietäkää elämänne tarkoituksen aikomukset

Julie Miller kanavoi ylösnoussutta mestaria Serapis Bey´ta, 30.8.2013


Teidän päivänne ovat kiireisiä ja haastavia, joten on ymmärrettävää että puhtaiden aikomusten asettaminen ja sen oppiminen, miten voitte jalostaa elämänne tarkoitusta, saattaa olla hieman hankalaa. Mikäli kuitenkin pystytte löytämään ja ymmärtämään sen, mikä on elämänne tarkoitus ja keskeiset tavoitteenne, se voi auttaa teitä siirtymään eteenpäin tarkkaavaisemmin ja ymmärtäen paremmin nykyisen elämänne jokaisen päivän.

Kun olette valmiita tutkimaan niitä mahdollisuuksia, mitkä tarkoituksenne ja puhdassydämiset aikomuksenne ovat, on tärkeää ottaa askel taaksepäin muutamaksi minuutiksi ja kysyä itseltänne: "Mikä on kaikkein tärkeintä elämässäsi juuri nyt?" sekä "Mitkä ovat syvimmät arvosi ja uskosi, joita pidät lähinnä sydäntäsi?". Nämä kysymykset vaativat teitä katsomaan itseänne syvälle ja totuudella, olemaan rehellinen siitä mikä todella koskettaa sydäntänne tai inspiroi teitä eniten. Äkillisiä sanoja tulee mieleenne vastauksena näihin ajatuksia herättäviin kysymyksiin. Kirjoittakaa ne ylös ja siitä mitä keksitte, käyttäkää niitä ensisijaisena alkuna rakentaa ja luoda elämäntarkoituksenne ja -aikomuksenne. Muistakaa, että ette ole koskaan yksin. Etsikää opastusta luotetusta korkeammasta lähteestä, joka näyttää teille, miten voitte kaivaa esiin oman sisäisen viisautenne.

Elämäntarkoituksen ja elämän aikomusten tietäminen on yhtä tärkeää, mutta ne ovat eri asiat. Niiden välisen eron ymmärtäminen on tärkeää. Rakkaat,  ymmärtäkää että elämänne tarkoitus on pääasiassa yksittäinen tehtävä, joka liittyy siihen perussyyhyn ja vastaukseen, miksi olette täällä. Elämänne tarkoituksen voi löytää kysymällä esimerkiksi: "Mikä muu on tarkoituksesi paitsi elossa oleminen?" tai "Miksi ylipäätään olet täällä?". Silloin kun puhumme elämän aikomuksista, voitte hahmottaa ne kertomalla miten haluatte elää elämänne, miten haluatte olla ja elää juuri nyt siinä maailmassa jossa elätte. Kun kohtaatte vaikeita haasteita, mitä periaatteellisia arvoja käytätte perusteena tekemillenne päätöksille? Näiden molempien käyttäminen - elämänne tarkoituksen ja elämänne aikomusten - antaa teille ainutlaatuisen tietämyksen, jonka ovat synnyttäneet teidän omat ponnistuksenne parantaa elämänne laatua ja auttaa teitä siirtymään vaikeiden haasteiden ohi samalla pysytellen tarkkaavaisena ja selkeänä.

Kun opitte, mikä tuo merkitystä ja tarkoitusta elämäänne, voitte myös oivaltaa sen voiman, joka on kanssanne jokaisen tekemänne valinnan mukana. Jokainen teistä alkaa tehdä valintoja siitä hetkestä kun heräätte ja siihen hetkeen asti kun nukahdatte. Rakkaat, jokainen tekemänne valinta vaikuttaa elämäänne. Jokainen tekemänne valinta, kaikkein vaatimattominkin;  kaikki vaikuttavat siihen mitä koette sekä siihen mitä tunnette ja ajattelette. Miettikää, miltä teistä tuntuu keskellä päivää;  oletteko väsynyt, vähän nälkäinen? Nappaatteko terveellisen välipalan;  juotteko lasin kylmää virkistävää vettä? Nämä ovat valintoja, joita tehdään monesti paljon miettimättä - ne ovat automaattisia. Jos pysäyttäisitte itsenne ja ajattelisitte enemmän sillä hetkellä kun tunnette itsenne väsyneeksi tai nälkäiseksi,  olisivatko valintanne erilaisia?

Koska tekemillänne valinnoilla on niin paljon voimaa, on elintärkeää ymmärtää millä tavalla teette niitä joka päivä. Ennen kuin teette valintanne, mietittekö tietoisesti etukäteen mikä olisi parasta teille ja ympärillänne oleville valintanne hetkellä? Mietittekö etukäteen, miten valintanne saattavat vaikuttaa toisiin, jos olette kodissanne ja perheessänne vastuussa valinnoista? On ymmärrettävää, että haluatte elää tyydyttävämpää elämää ja kannustamme teitä tietämään valintojenne perusteet sekä sen, mistä nämä toiminnat tulevat. Ennen kuin teette päätöksen, kannustamme teitä miettimään mikä olisi paras tapa - auttamaan valinnan tai päätöksen tekemistä on ajatella mikä on parasta, mikä tapa on paras ja tuo kaikkein korkeinta hyvää kaikille niille, jotka ovat suoraan tai edes epäsuorasti asianosaisia.

Jos teidän on vaikea tehdä valintoja ja olette epävarma niistä valinnoista, joita olette tekemässä, kysykää itseltänne: "Miten voit tietää mikä on todella paras ratkaisu?". Se on rehellinen kysymys ja se antaa teille rehellisen vastauksen, joka auttaa määrittämään valintanne. Muistakaa, että riippumatta siitä minkä valinnan teette, kaikkein tärkeintä on aikomus joka johtaa valintaanne. Vaikka tekemänne valinta tai päätös tuo mukanaan kivisemmän tien tai pettymyksen polun, niin jos valitsitte sen mikä oli parasta tai korkeinta hyvää, niin päästäkää irti syyllisyydestä, sillä valinnan tehdessänne teitte parhaan kykynne mukaan. Muistakaa, että se mikä usein näyttää huonolta valinnalta, on usein kokemus joka antaa teille uskomattomia elämänkokemuksia. Kaikista kokemuksista opitut läksyt, erityisesti kaikkein  vaikeimmat, auttavat teitä ymmärtämään itseänne paremmin, auttavat saamaan selkeämmän ymmärryksen ja merkityksen siitä mikä tarkoituksenne on. Oppikaa tekemistänne valinnoista ja olkaa sitä viisaampi seuraavalla kerralla. Mikään tekemänne ei ole koskaan ollut menetys, koska kaikki tilanteet tuovat tärkeää tietoa, joka on vapauttavaa kun sitä katsoo positiivisesti sen sijaan että aina katsoisi huonojen tilanteiden negatiivista puolta. Aina voi nähdä ja oppia jotain myönteistä, rakkaat, jopa kaikkein hirveimmistäkin olosuhteista.

Kun teette valintoja, jotka ovat usein toisia ihmisiä varten, muistakaa ottaa itsenne mukaan kun valitsette sitä mikä on kaikkien asianosaisten korkeimmaksi hyväksi. Ei ole itsekästä ajatella itseään päätöstä tehdessään; loppujen lopuksi te itse olette tekemässä valintaa. Kun opettelette oman elämänne tarkoitusta ja saatte tietää enemmän elämänne aikomuksista ja kun teidän pitää tehdä valinta siitä, mihin suuntaan jatkaa uskomatonta matkaanne,  olkaa ystävällisiä itsellenne ja antakaa itsellenne se kunnioitus, jonka ansaitsette.

Jos missään vaiheessa tarvitsette henkistä ohjausta, varmistakaa että sydämenne ja mielenne ovat auki ja vapaita mielen pulinasta. Ymmärrettävästi henkinen ohjaus on jokaisella ihmisellä erilaista ja se riippuu jokaisen uskomuksista sekä siitä, ketä ihminen rukoilee tai keneltä pyytää henkistä ohjausta. Tiedämme, että osa teistä saa lohtua erilaisilta enkeleiltä, tietyiltä mestareilta ja jotkut teistä kääntyvät tiettyyn kulttuuriin tai uskontoon liittyvän jumalakäsityksen puoleen. Mikäli ette seuraa mitään näistä konsepteista tai usko niihin, niin muistakaa että teissä itsessänne on osa, joka on erittäin viisas. Yhteyden ottaminen syvempään ja viisaampaan itsenne osaan on hyvin voimaannuttavaa ja auttaa saamaan vastauksia tilanteeseenne. Rakkaat,  etsiessänne henkistä ohjausta on kaikkein tärkeintä se, että aikomuksenne ovat puhtaat ja että olette avoimia sille henkiselle olemukselle, jonka olette valinnut.

Tiedämme, että matkanne on ollut täynnä vaikeita elämäämullistavia tapahtumia. Kaikkien näiden kokemusten avulla, joita olette kokeneet tähän mennessä, olette täyttäneet itsenne arvokkaalla tiedolla, joka auttaa selvittämään vastaukset siihen kysymykseen, mikä on elämänne tarkoitus. Teidän tarvitsee vain tarkastella sitä mitä löydätte ja kirjoittaa se selvästi paperille. Sitten voitte nähdä mielessänne minne elämänne tarkoitus vie teidät kuin asettaisitte maaleja ja toimintasuunnitelmia, jotka tuovat teille ymmärryksen tästä tärkeästä ja olennaisesta itsenne osasta. Älkää unohtako, rakkaat, muistakaa että olette kauniita, olette aina rakkauden ja kunnioituksen arvoisia. Ennen kuin juoksette ympäriinsä rakastamassa ja kunnioittamassa ympärillänne olevia ihmisiä, muistakaa rakastaa ja kunnioittaa itseänne ensimmäiseksi.

Olkaa voimakkaita ja innostuneita kun teette työtä tietääksenne oman elämänne tarkoituksen ja aikomukset. Nämä ajat ovat teille jännittäviä ja kulkevat nopeasti. Tiedämme, että teistä on mukavaa katsoa mitä toiset tekevät ja usein yrittää jäljitellä heitä -  olkaa vain itsenne, koska ette voi olla kukaan muu. Koska teidän omilla valinnoillanne on vahva voima, teillä on voima tuoda valtavasti muutoksia omaan elämäänne ja auttaa tuomaan muutoksia ympärillänne olevien muiden ihmisten elämään sekä vaikuttamaan suuresti ja myönteisesti niihin ihmisiin, jotka eivät ole niin läheisiä. Rakkaat, omistautukaa paitsi tuntemaan oman elämänne tarkoituksen, vaan myös toteuttamaan sen käytännössä, saamaan sen toimimaan itsellenne. Tuntekaa omat aikomuksenne, olkaa niille uskollisia ja itsellenne myös. Tiedämme, että te voitte olla parasta mitä voitte olla, koska olette tehneet tätä jo koko ajan, joskus vain te unohdatte.

Ja niin se on . . .

Minä olen ylösnoussut mestari, Serapis Bey,  kanavoinut Julie Miller

perjantai 30. elokuuta 2013

Linda Robinson: Viesti Arkkienkeli Zadkielilta - Seuraa omaa polkuasi

Rakkaat,

Elätte hyvin erikoista aikaa. Se on uskomattoman mahdollisuuden aika, jolloin voitte siirtyä eteenpäin omalla henkisellä tiellänne ja palvella ihmiskuntaa.

Teistä jokaisella on yksilöllinen tehtävä ja oma polku elämässä. Se on muotoiltu erityisesti teitä varten. Se sopii täydellisesti teidän lahjoillenne, kyvyillenne ja temperamentillenne. Se on tie, jolla olette erityisen taitava. Teille on tarjottu polku, joka antaa mahdollisuuden edistyä henkisesti ja hyödyttää kaikkien suurinta hyvää. On täysin teistä itsestänne ja vapaasta tahdostanne kiinni, valitsetteko tämän tarjotun polun.

Ensimmäiseksi tämä polku sisältää oman energeettisen allekirjoituksenne tai värähtelymallinne puhdistamisen vapauttamalla asenteet, ajatukset ja teot, jotka eivät palvele teidän korkeinta hyväänne ja kaikkien suurinta hyvää. Se saattaa olla käyttäytymismalli kuten esimerkiksi ahneus, kateus, pelko tai muu vastaava alemman värähtelyn kaava.

Kun tunnistatte sen kaavan tai asenteen, jonka haluatte vapauttaa, nähkää ympärillänne siunattu Violetin liekin loimu ja sen viilentävä, pehmentävä lohtu. Tuntekaa, kuinka epätoivottu kaava poistuu energiakentästänne ja sulaa Violettiin liekkiin. Jatkakaa tätä prosessia kunnes tunnette, että olette vapauttanut sen täydellisesti sekä antanut sen muuntua ja neutralisoitua Violetissa liekissä. Tunnette suuren vapautumisen tunteen sekä rauhan ja harmonian.

Kun Violetti liekki laantuu, pyytäkää korkeimpia henkioppaita täyttämään teidät Luojan valon kauniilla partikkeleilla, joita kutsutaan timantinhohtoisiksi hiukkasiksi. Sallikaa tämän kauniin valon täyttää olemuksenne jokainen osa. Keskittykää niihin ominaisuuksiin, joita haluatte itsellenne. Niitä voivat olla esimerkiksi rakkaus, myötätunto, rauha, harmonia ja muut piirteet, jotka hyödyttävät teitä itseänne sekä kaikkien suurinta hyvää. Kun keskitytte näihin piirteisiin, tuntekaa niiden muuttuvan osaksi omaa olemustanne. Käyttäkää aikaa keskittymällä jokaiseen erikseen. Sallikaa jokaisen täyttää olemuksenne läpikotaisin. Saatatte huomata, että sopiva tahti on yksi piirre päivässä. Joskus saatatte haluta käyttää enemmänkin kuin yhden päivän keskittymällä yhteen piirteeseen. Muistakaa, että tämä on teidän henkilökohtainen polkunne ja sisäinen ohjauksenne osoittaa, mikä on juuri teille oikea tapa.

Teidän ainutlaatuinen yhdistelmänne piirteitä, kykyjä ja lahjoja johdattaa teidät tietämään, miten pystytte ilmaisemaan niitä omaksi korkeimmaksi hyväksenne ja kaikkien parhaaksi. Hyvin usein polkunne on sarja astinkiviä. Jokainen kivi johtaa seuraavalle. Sisäinen johdatuksenne ohjaa teitä siitä, onko se teille oikein. Jos se on teille oikein, se tuo iloa, rauhaa ja harmoniaa sekä on teidän korkeimmaksi hyväksenne ja kaikkien suurimmaksi hyväksi. Se saa sydämenne laulamaan.

Rakkaat, teistä jokainen kulkee kaunista polkua, joka edistää kaikkien suurinta hyvää ja kosmista yhtenäisyyttä. Jokainen polku kaikkein vaatimattomimmasta kaikkein suosituimpaan on tärkeä kosmisessa kokonaiskuvassa. Tärkein on tapa, jolla seuraatte polkuanne. Jos seuraatte polkuanne ilolla, rakkaudella, harmonialla, rauhalla ja myötätunnolla, täytätte roolinne tiennäyttäjänä ja/tai maailmanpalvelijana. Jokainen polku on tärkeä ja vaikuttaa kaikkien suurimpaan hyvään. Kun kuljette polkuanne rakkaudella, ilolla ja myötätunnolla, väreilynne on korkeaa ja myötävaikuttaa koko ihmiskunnan yhteiseen harmoniaan.

Kun pidätte oman värähtelynne korkeana ja siten autatte nostamaan ihmiskunnan värähtelyä, on yksi suurimmista lahjoista jonka voitte antaa. Hyödytte siitä henkilökohtaisesti ja koko ihmiskunta hyötyy.

Muistakaa aina, että oma henkilökohtainen polkunne, jonka olette valinnut, vaikuttaa kaikkien hyvinvointiin kun kuljette rakkaudessa, rauhassa ja harmoniassa.

Tietäkää, että olen kanssanne kun kuljette omaa polkuanne. Lähetän teille suurta rakkautta ja rauhaa.

Minä olen Arkkienkeli Zadkiel.

http://personalpathwaysoflight.com/follow-your-own-path-september-2010/

torstai 29. elokuuta 2013

Linda Robinson: Viesti arkkienkeli Zadkielilta - Violetti liekki

Rakkaat,

Violetti liekki on voimakas syvällisen muuntumisen ja muuttumisen energia.

Violetti liekki luotiin ihmismassoja varten,  mutta massat eivät tienneet miten käyttää sitä. He elivät vielä pimeydessä. Heidän elämäänsä hallitsi pelko, epäilys, viha, raivo ja epäluottamus. Väärin käytettynä Violetti liekki olisi ollut vaarallinen. Siksi se salattiin siihen asti, että tunsimme massojen alkavan herätä.

Rakkaan veljeni Sanandan tekemä työ inkarnaatiossaan Jeesuksena auttoi ylittämään joitakin massojen vääriä ajattelutapoja. Pelko, epäilys ja viha korvattiin rakkaudella, myötätunnolla ja ymmärryksellä. Ne, jotka vastasivat, palkittiin runsaalla ilolla, rauhalla ja harmonialla silloinkin kun ulkoiset olosuhteet osoittivat muuta. Heidän sielunsa kukoistivat.

Kun suuri jumalallinen maailmanjärjestys aloitettiin 1930-luvulla, veljeni St.Germain alkoi ilmestyä niille, jotka olivat valmiita työskentelemään violetin liekin kanssa. Koska sillä on suuri muuntava voima, se paljastettiin aluksi vain muutamalle valitulle - niille jotka olivat puhdistaneet tarpeeksi karmaa ymmärtääkseen työskentelyn seuraukset. He tiesivät ja ymmärsivät Violetti liekin kerros kerrokselta vaikuttavan voiman ja kunnioittivat sitä. He olivat tarpeeksi varovaisia käyttääkseen sitä vain kaikkien korkeimmaksi ja parhaaksi hyväksi. He tunnistivat sen olevan lahja kaikkein suurimmalta luojalta ja sen oli tarkoitus hyödyttää kaikkia ja monia ennemminkin kuin harvoja. Vain ne henkilöt, jotka olivat edistyneet tälle ymmärryksen asteelle saivat käyttää Violetti liekin tietoisuutta siihen aikaan, jotta sen puhtautta ja pyhyyttä voitiin suojella. Työskentelimme noiden viestintuojien kanssa ahkerasti tuodaksemme syvällisen ymmärryksen Violetti liekin mahtavasta voimasta.

Vähitellen näiden viestintuojien valo alkoi houkutella muita, joilla oli samanlainen mieli, puhtaus ja väreily. He kokoontuivat aluksi pieninä ryhminä oppiakseen tuntemaan Violetti liekkiä. Myöhemmin kun enemmän ihmisiä oli saanut tasapainoitettua auransa, ryhmät kasvoivat.

Vuosien aikana yhä lisääntyvä määrä ihmiskuntaa on tasapainottanut auransa ja on valmis käyttämään Violetti liekkiä. Sitä mukaan kun olette tulleet valmiiksi, eteenne on tuotu kirjoja ja opettajia, jotka ovat opettaneet teille Violetti liekkiä ja sen oikeaa käyttöä. Nyt monet ovat valmiita käyttämään tätä mainiota Violettia liekkiä kaikkien parhaimmaksi hyväksi.

Alkaaksenne käyttää sitä tällä tavalla vaaditaan puhdas sydän ja mieli. Kun ymmärrätte, että Kaikki on Yhtä, tämä mielen ja sydämen puhtaus varmistuvat, sillä mitä toivotte itsellenne on todella sama mitä toivotte toisillekin. Mitä toivotte toisille on todella sama mitä toivotte itsellenne. Se on laajentunut ymmärrys Kultaisesta Säännöstä - Tee sama toisille mitä haluaisit tehtävän itsellesi - jota veljeni Jeesus opetti.

Kun alatte ymmärtää, että Kaikki on Yhtä, ymmärryksenne Violetti liekin oikeasta käytöstä on lähtöisin halustanne auttaa koko ihmiskuntaa.

Tiedätte ja ymmärrätte, että paras paikka auttaa koko ihmiskuntaa on itsenne sisällä. Ymmärrätte, että käyttämällä Violetti liekkiä muuntamaan auraanne, oma valonne voi loistaa kirkkaammin. Säteilynne voi olla voimakkaampi. Luonteellenne ominainen rakkaus, myötätunto ja välittäminen voi kasvaa ja laajentua uusiin ulottuvuuksiin. Toiveenne palvella koko ihmiskuntaa valon majakkana on kaikille näkyvä.

Rakkaat, ensimmäiseksi kääntykää sisäänpäin, jumalalliseen sydänkeskukseenne, nähdäksenne ja  tunteaksenne, onko Violetin liekin käyttäminen teille oikea tapa, joka resonoi itsenne kanssa muuttaaksenne itsenne Elävän Valon majakaksi. Kuten minkä tahansa harjoituksen kanssa, Violetin liekin käyttäminen on hyvin henkilökohtainen asia ja sitä pitäisi tehdä vain jos se tuntuu oikealta itsellenne. Ei ole häpeä olla käyttämättä tekniikkaa, joka ei tunnu oikealta juuri itselle. Olette yksilöitä, joilla on vapaa tahto, ja käytätte vapauttanne tekemällä sitä mikä on oikein juuri teille.

Jos Violetti liekin käyttäminen resonoi sisällänne ja tuntuu oikealta, alkakaa käyttää sitä siten kuin sisäinen ohjauksenne neuvoo. Päivittäin,  tai miten tunnette, ympäröikää itsenne Violetti liekin hellävaraisella energialla muutaman minuutin ajaksi. Tuntekaa sen viileys, joka poistaa ja muuttaa kaikki pelot, kivut, epäilyt ja epäsopivan energian aurakentässänne. Vapauttakaa kaikki kielteiset ajatukset, toimet ja teot,  antakaa anteeksi itsellenne ja kaikille muille asianosaisille. Nähkää miten Violetti liekki muuttaa nämä kielteiset energiat. Kun energia on muunnettu, Violetti liekki hiipuu. Nähkää silloin itsenne muuttuneena, kimaltelevana Luojan valon puhtaita valkoisia kipinöitä. Tuntekaa rakkauden leviävän jokaiseen ruumiinosaanne. Tuntekaa tämän rakkauden kasvavan ja kasvavan kunnes se tulvii ylitsenne. Sitten säteilkää tätä valoa ulospäin koko ihmiskuntaan ja maaäitiin. Nähkää valonne säteilevän ulospäin kuin toivon majakka kaikille. Ne, jotka ovat valmiita,  saavat sen.

Kun harjoittelette tätä päivittäin tai koska tahansa teille sopii, tulette edistymään sellaisille tasoille, joita olitte aikaisemmin pitänyt mahdottomina. Levittäkää siipenne ja tulkaa siksi kauniiksi valon olemukseksi, joka olette.

Olette suuresti rakastettuja,  iloitsen työskentelystä kanssanne.

Minä olen Arkkienkeli Zadkiel

http://personalpathwaysoflight.com/the-violet-flame/


tiistai 27. elokuuta 2013

Rahoitusjärjestelyt Suuren Tapahtuman jälkeen

Kuvittele, että luottokorttisi ei toimi. Kaikki pankit ja pankkiautomaatit on suljettu. Et ole koskaan lukenut ainuttakaan artikkelia Suuresta Tapahtumasta. Ja kuitenkin tässä se on, se tapahtuu nyt, eikä sinulla ole hajuakaan mistä on kyse ...

Parantajat, mikään energiaparannus tai lääke ei auta jos keskustelet paniikissa olevan ja nälkää pelkäävän ihmisen kanssa!

Vain tässä oleva tieto voi parantaa eniten:

- Sinun rahasi ovat edelleen sinun rahojasi niin kauan kuin ne on ansaittu laillisesti.

- Pankit ovat täynnä korruptiota. Ne suljetaan väliaikaisesti puhdistuksen ajaksi.

- Valitettavasti Yhdysvaltain keskuspankki (dollari) ja keskuspankki (euro) ovat myös täynnä korruptiota. Jopa niin paljon, että uusi arvometalleihin perustuva valuutta tulee korvaamaan ne (rahaa tullaan nimittämään monilla vanhoilla nimillä: dollari, jeni, euroa edeltävät valuutat jne).

- On paljon piilotettua kultaa, joka tulee olemaan näiden valuuttojen takauksena.

- Sinun velkasi annetaan anteeksi, mutta jos tämän luettuasi lähdet törsäilemään holtittomasti,  sitä et saa anteeksi.

- Jokaiselle annetaan noin tuhannen dollarin arvosta lainaa ylimenokauden ajaksi.

Kuulostaako tämä pelottavalta? Islanti toteutti sen vuonna 2008. Islanti kukoistaa nyt! He perustivat uudet "rehelliset" pankit ja antoivat vanhojen korruptoituneiden pankkien kaatua.


Tässä perusteellisempi versio siitä, mitä finanssisektorilla tapahtuu muutoksen myötä:

Mitä voidaan odottaa Suuren Tapahtuman jälkeen

Visio uudesta rahoitusjärjestelmästä - muutos vanhasta uuteen

Nykyinen rahoitusjärjestelmä toimii huonosti, joten se korvataan uudella. Sitä ei tarvitse pelätä, se on hyvä asia. Sinun perustarpeesi tulevat täytetyiksi. Kuten minkä tahansa valtavan muutoksen edessä, ensimmäiset päivät ovat aina sekavimpia. Suurimmat TV-asemat, internet, sanomalehdet ja radio asemat tulevat lähettämään tietoa Suuresta Tapahtumasta, joten voit luottaa siihen että asiat järjestyvät ajan mittaan. Alla on ohjeet ensimmäisiksi 14 päiväksi:

Ensimmäinen päivä:
Minuuttien sisällä Tapahtumasta (Jumalallisesta Galaktisesta Energiapulssista)

1. Kaikki pankit suljetaan väliaikaisesti - niihin ei pääse 3-7 päivään (korkeintaan 14 päivään)
2. Kaikki luottokortit ja pankkiautomaatit suljetaan (korkeintaan 14 päiväksi)

Syynä on estää keskuspankkien laittomien omistajien - jotka tunnetaan nimellä Ryhmä - pääsy varoihin ympäri maailman.

Suurinta osaa liikeyrityksistä rohkaistaan pysymään auki ja jatkamaan käteisen rahan sekä shekkien vastaanottoa aivan kuten ne tekisivät normaalitilassa. Shekit lunastetaan heti kun pankit aukeavat (1-2 viikkoa Suuren Tapahtuman jälkeen).

Jos sinulla ei ole käteistä ja tarvitset perustarvikkeita, joita et pysty saamaan ystävien, perheenjäsenten tai kunnallisten tai pelastuspalveluiden kautta, kuponkijärjestelmä laitetaan pystyyn, jotta pystyt maksamaan ruuasta ja palveluista.

Kupongit eivät ole ilmaista rahaa. Ne ovat periaatteessa laina, jota voi käyttää korkeintaan noin 1000 dollarin arvosta Suuren Tapahtuman jälkeen ruokaan, lääkkeisiin ja välittömiin tarpeisiin siihen asti kunnes pankit aukeavat jälleen. Sen jälkeen ne mitätöidään ja niistä veloitetaan kulutettu määrä. Liikeyrityksille korvataan kuponkien arvo minkä tahansa pankin kautta. Ihmiset, jotka ovat käyttäneet kuponkeja tavaroiden ja palveluiden ostamiseksi, ovat vastuussa niiden maksamisesta joko omalta pankkitililtään tai ennakkona tulevista palkoista/korvauksista.

Päivät 2 - 14+:

Kaikki valuutat ovat yhä käyttökelpoisia.
Tapahtuman jälkeen tehdään rahoitusjärjestelmän uudelleenarviointi.
Uudelleenavautuvien pankkien kirjanpito tulee olemaan läpinäkyvää.
Korkoja ei enää peritä.
Vähimmäisvarantojärjestelmä loppuu.
Verohallintojärjestelmä lopetetaan välittömästi.
Kaikki pankit, joilla on vahvat siteet Ryhmään, menevät konkurssiin.
Yhdysvaltain keskuspankki lopetetaan välittömästi.
Kaikkia velkoja ei anneta anteeksi - tarkoittaen sitä että jos olet käyttänyt luottokorttejasi ajatellen että saat velkasi anteeksi, niin ei tule käymään.
Ruokaa, suojaa ja teknisiä välineitä tulee olemaan tarjolla kaikille.
Kultaa ei vaihdeta avoimilla markkinoilla.
Kodittomia ihmisiä ei enää ole.
Pörssijärjestelmä loppuu.
Pankkitileillä olevat rahat jäädytetään kunnes uusi pankkijärjestelmä avautuu (3-14 päivää). Jos varat on ansaittu laillisesti, niin rahat saa pitää.
Ryhmän rahat ovat laittomia ja ne takavarikoidaan.


Mitä tulevaisuuden uudessa yhteiskunnassa tulee tapahtumaan: 

Ainoa vero on 14% ostettaessa uusia tuotteita.
Humanitarismi vallitsee.
Uutta teknologiaa levitetään mutta sähköverkot tulevat toimimaan siirtokauden ajan.
Jokainen saa 100 000 USD vakuustileiltä.
Korkeintaan 100 000 USD:n velat annetaan anteeksi. Jos velka on suurempi, sitä harkitaan. Todellinen maksamaton velka otetaan maksetavasta määrästä tai jos se ei riitä, henkilöä neuvotaan hakeutumaan konkurssiin.
Kaikkien maiden velat annetaan anteeksi.
Kiinnitykset peruutetaan.
Eläkesäästöt säilyvät.
Sosiaaliturva / eläkejärjestelmä / terveydenhuolto muuttuvat;  ilmainen terveydenhuolto tullaan järjestämään uudella kehittyneellä lääkintäjärjestelmällä.
Keskimääräinen työviikko on 3-4 tuntia päivä,  5 päivää viikossa.
Tuotantokustannukset laskevat.
Kaikkia laillisia sopimuksia kunnioitetaan.
Poliisivoimat muokataan uudelleen väestön suojaamista varten, ei rahankerääjiksi.
Tapaoikeutta kunnioitetaan, ei vääristellä.
Suurin osa luottokorttiveloista annetaan anteeksi.
Keinottelua ei suvaita eikä luottokorttivelkoja voi kerätä ajatellen, että ne annetaan myöhemmin anteeksi. Rahoitusseuranta on käytössä.
Kaikkien maiden eduskunnat suljetaan.
USA:n kongressi hajotetaan.
Uudet vaalit järjestetään kaikissa maailman maissa 4 kuukauden kuluessa.
Monsanto,  Microsoftin korruptoitunut osa, menee välittömästi konkurssiin. Sama koskee muitakin korruptoituneita yrityksiä.
Suurin osa vangeista vapautetaan. He saavat psykologista neuvontaa ja koulutusta koska joutuivat vankilaan elämäntilanteensa vuoksi. Monet vapautetaan koska he ovat syyttömiä.
CIA:n hallitsema huumekauppa lopetetaan ja uudelleenjärjestellään voimakkaasti.
Kun kaikki ihmiset "parantuvat" täydellisesti,  lihan syönti lopetetaan (eläimiä arvostetaan siltä pohjalta mitä ne todella ovat)
Konkursseja tulee edelleen tapahtumaan.
Kiinassa ei ole enää tehtaita.
Suurin osa yrityksistä jatkaa toimintaansa.
Yritykset ostavat osakkeensa takaisin ja antavat investoreille takaisin heidän rahansa.
Sähköverkko on toiminnassa, mutta kun Ryhmä kaadetaan, voi olla lyhyitä katkoksia.

Lisätietoa (englannin kielellä) Portal 2012.blogspot.com ja Galacticconnection.com

Talouselämä tulee olemaan merkittävästi parantunut Suuren Tapahtuman jälkeen kun Ryhmän laittomasti luomat joukkovelat poistetaan. Tämän planeetan jokaisella ihmisellä tulee olemaan varaa parantaa omaa elämäänsä.

Katso myös The American Dream Film -elokuva. Tämä on paras nettisivu, jossa selitetään talousjärjestelmää. Kaikki filmit on linkitetty You Tubeen.

Lähdesivu: http://prepareforchange.net/2013/07/04/the-event-2/
Lisätietoa talousmuutoksista: http://prepareforchange.net/category/financial/

Reikihoitajille - suosittelen aloittamaan parantavan energian lähettämisen ajoissa etukäteen, jotta tämä muutos olisi mahdollisimman helppo ja saumaton. Ihmiset tulevat menemään paniikkiin ja me voimme auttaa lähettämällä etukäteen valoa, jotta energia olisi suotuisa rauhalliselle muutokselle vanhasta korruptoituneesta järjestelmästä uuteen.

Aloha ja Mahalo,

Namaste,

Reiki Doc


Doctors with Reiki 16.8.2013

torstai 22. elokuuta 2013

Suuri sekstiili sunnuntaina 25.8.

Anna Merkaba kanavoi Plejadien Korkeaa Neuvostoa


Muutaman päivän kuluttua teidän maanpäällisen ajanlaskunne mukaan tulee ilmaantumaan jälleen kerran merkittävä taivaallinen tapahtuma, kun tärkeimmät taivaankappaleet siirtyvät muodostamaan kuusisakaraisen tähden. Uusi portaali avautuu taas ja tuo mukanaan vahvan valovirtauksen tälle planeetalle. Tänä aikana te kaikki pystytte täydellisesti, tietoisesti ja kollektiivisesti yhdistymään uudestaan jumaluuteen. Yhdistettynä niihin energioihin, joita te kaikki olette keränneet ja säilyttäneet ruumiissanne viime viikkojen ajan, tällä maaäitiin purkautuvalla energialla tulee olemaan valtava voima rikkoa vanhoja systeemejä ja muuttaa kaiken mikä seisoo sen tiellä.

Ja niinpä pyydämme, että te kaikki, kaikkine haluinenne ja toiveinenne muutoksesta, yhdistytte jumaluuteen ja sallitte ruumiinne tulla valon ankkureiksi, valopilareiksi, joiden kautta rakkauden, rauhan, seesteisyyden, tyyneyden ja ymmärryksen  puhtaat kosmiset energiat voivat kulkea planeettanne syvimpiin ytimiin saakka.

Pyydämme että kun tämä energia kulkee lävitsenne, sulaudutte täysin näihin energioihin ja tarkkailette ajatuksianne taukoamatta 3 päivää. Yhden päivän ennen portaalia, portaalin aikana ja seuraavan päivän porttien sulkeutumisen jälkeen.

Teistä tulee tämän energian PUHTAITA kanavia, koska kaikki pimeys muuttuu valoksi, epäilykset ja pelot luottamukseksi ja rauhaksi. Muistakaa, että kun tämä energia kulkee lävitsenne ja puhdistaa teidän koko olemuksenne, saatatte tuntea erilaisia energian vaihteluita näiden 3 päivän ajan. Ymmärtäkää, että tämä on luonnollinen tila, sillä ruumiinne muuttuu kolmeksi päiväksi (22.-24.8.) - TEISTÄ TULEE PUHTAITA VALOPILAREITA. Aistinne voimistuvat. Näkökykynne terävöityy. Kuuloaistinne paranee huomattavasti. Jokainen lausumanne sana kantaa mukanaan valtavaa voimaa. Ajatuksenne toteutuvat nopeasti reaalimaailmaanne, joten pyydämme teitä kaikkia olemaan hyvin tietoisia näistä prosesseista sekä tarkkailemaan huolellisesti jokaista yksittäistä ajatusta, sanaa ja tekoa,  koska teidän tulee ajatella rakkautta, hengittää rakkautta, OLLA RAKKAUTTA. Teidän tulee muuttaa itsenne täydellisesti puhtaaksi VIOLETTILIEKIKSI.

 Sallikaa energioiden läpäistä ruumiinne ja mikäli alatte tuntea mitään muuta kuin rakkautta, rauhaa, tyyneyttä ja iloa, siirtäkää vain yksinkertaisesti huomionne takaisin rakkauteen ja valoon. Muistakaa pitää ajatuksenne positiivisina, älkää antako minkään negatiivisuuden tihkua läpi. Siirtäkää yksinkertaisesti oma huomionne ja tietäkää, että näiden kolmen päivän ajan olette valtavan voimakas olento, joka kantaa universumin totuuden puhdasta kristallitietoisuutta ruumiissanne ja välittää sitä maaäidille.

Sunnuntaina 25.8. teidän tulee meditoida sekä kuvitella ja nähdä ja tuntea itsenne olevan puhdas violetin liekin pilari. Nähkää itsenne yhdistymässä kruunuchakrastanne Lähteeseen. Muistakaa "kuvitella" että yhteytenne Lähteeseen on täydellisen suojattu kultaisella valolla kun se laskeutuu alas Lähteestä  teidän kruunuchakraanne, koko matkan alas ruumiinne keskelle ja juurichakran kautta ulos ruumiistanne sekä koko matkan alas maapallon ytimeen asti. Istukaa hiljaa ja hengittäkää syvään ulos ja sisään. Jokaisella sisäänhengityksellänne  vetäkää yhä enemmän violettiliekkiä kruunuchakranne kautta, ruumiinne läpi ja juurichakranne kautta ulos maapallon sydämeen, josta se saavuttaa koko planeetan ja toimitetaan jokaiselle siellä asuvalle sielulle. Tuntekaa koko ajan RAKKAUS, MYÖTÄTUNTO, YMMÄRRYS, PUHTAUS, TOTUUS, ILO, LUOTTAMUS JA IKUINEN AUTUUS.

Rakastamme teitä. Olemme kanssanne. Näkemiin tällä kertaa.

Plejadien Korkea Neuvosto. Kanavoinut Anna Merkaba - energiaparantaja - kanavoija - valotyöntekijä.
http://sacredascensionmerkaba.wordpress.co

maanantai 19. elokuuta 2013

Arkkienkeli Indriel: "Paras työkalunne on teidän elämänkokemuksenne"

Bella Capozzi 8.8.2013

⁂ Rakkaimpani,  eräänä päivänä - erittäin kauan sitten lineaarisen ajattelutavan ja ajanlaskun mukaan - singahti Lähteestä mitä kirkkaimpia valosäteitä. Ne olivat henkeäsalpaavan kauniita katsella, nämä taidokkaasti muotoillut ja monimutkaiset luomukset, lukemattomin määrin kuten itse äärettömyys, kasvoivat ja lisääntyivät kunnes koko taivas kimmelsi. Isän tekemiä luomuksia. Äidin synnyttämiä. He itkivät, he lauloivat, he tanssivat riemuissaan, meidän rakkaat Luojamme. Te, heidän yhteisen sydämensä lapset, hajaantuisitte nyt lukemattomille matkoille ja seikkailuihin, kokien kaiken uudella tavalla, jota vanhempanne eivät vielä koskaan ennen olleet kokeneet. Kaikki mitä koskaan on teiltä vaadittu, on halukas sydän ja kyltymätön tiedonjano. Ja niin lähditte matkaan. Oppiminen on ollut loistokasta! Raaka fyysisyys, jolla esitellään tunteita syvällä, ennennäkemättömällä intensiteetillä. Kipu ja paraneminen, rakkaus ja kauhu, nauru ja kyyneleet, sekasorto ja kirkkaus, riemuvoitto ja tragedia . . . näihin pyhiin asioihin ei mitenkään voi laittaa hintaa, koska jokaisen on kokenut oman elämänsä kautta täydellisen ainutlaatuinen valosäde, jollaisia ei ole kahta samanlaista. Ja niin matka jatkui . . .

⁂ Tässä ja nyt, teidän paras työkalunne on elämänkokemuksenne. Teidän tulee ajatella elämää tällä tavalla tästä eteenpäin ja hyödyntää niitä moninaisia opetuksia, joita olette oppineet. Teidän ei ole lainkaan tärkeää muistaa tietoisesti edellisten inkarnaatioidenne yksityiskohtia ja miksi tiedätte nämä asiat. Sillä ei ole merkitystä, koska kannatte tätä tietoa sisällänne koko matkanne ajan. Se on kudottu DNA:hanne. Se on elävänä jokaisessa solussanne, jokaisessa atomissanne, jokaisessa olemuksenne yksityiskohdassa. Teidän ei tarvitse väsyttää itseänne löytääksenne sitä, koska se on siellä riippumatta mistään yrityksistä "elvyttää" sitä ja laittaa se hyvään käyttöön. Sillä se on yhtä luonnollista kuin hengittäminen! Te vain yksinkertaisesti ja hyvin helposti tiedätte. Luottakaa siihen, että kun siirrytte juhlallisesti Leijonan porttien avointen ovien läpi, paljon enemmän tästä säilötystä tiedosta tulee teille avoimesti tunnistettavaksi - sisäisen näkökykynne ja puhtaan tietämisen avulla. Luottakaa itseenne ehdottomasti, koska nyt ovat käsillä ne päivät, jolloin me korkeammissa todellisuuksissa olemme riippuvaisia siitä, että te alatte toimia. Te olette inkarnoituneita. Te olette valinneet ruumiillistumisen ja maanpäällisten joukkojen osan. Te kävelette Gaian pinnalla fyysisyydessä ja teillä on mahdollisuus vaikuttaa muutokseen sellaisella tavalla, jota meillä korkeammissa taajuuksissa ei ole.

⁂ Luojalle kiitos! Me olemme aivan haltioissamme teidän sitkeydestänne. Te ette koskaan anna periksi ja juuri siitä syystä teidät valittiin. Olen aina pysynyt teidän lähellänne ja olen ensimmäisenä vakuuttamassa, että matkanne ei ole yhdentekevä! Jotkut teistä ovat luoneet haastavampia ohjelmia kuin toiset. On myös niitä, jotka ovat valinneet tulla tänne paikanpitäjiksi, rauhanturvaajiksi, luomaan lempeästi ja hiljaisesti harmoniaa minne ikinä he menevätkin. Opettajat, soturit, tarinankertojat, parantajat, lista on loputon ja yhtä moninainen kuin universumin elämää sykkivät värit. Kukaan ei ole tärkeämpi kuin toinen. Jokainen napsahtaa siististi paikoilleen muodostaen häikäisevän kuvaelman!

⁂ Lopullinen tavoite on aina ollut nyt-hetki. Joka ikinen kokemuksenne on johtanut teitä tähän. Valitsitte oppitunnit, päätitte pelaajien kokoonpanon ja lopullisen tarkoituksen. Te olette opiskelleet, teitä on testattu kipeästi ja olette läpäisseet kokeenne liehuvin lipuin. Mutta koulu on nyt ohi. On aika ottaa täysillä vastaan totuuden tehtävänne. Älkää pelätkö sitä. Olette enemmän kuin valmiita. Olette työskennelleet tätä varten ikuisuuksien ajan. Karminen pyörä on hidastamassa vauhtiaan ja pysähtymässä kokonaan. Useiden viime kuukausien pelottomuus, voi rakkaani, miten ne ovat saaneet teidät junailemaan taivaissa! Asia toisensa jälkeen! Kuitenkin sen kuuluu olla näin. Koulutus on ohi ja valmistumispäivä on koittanut. Astukaa esiin kaikessa loistossanne. Seisokaa ylpeinä näyttämöllä ja katsokaa edessänne seisovaa hymyilevää yleisöä - vertaistenne, oppaittenne, enkelienne ja itse Luojan kasvoja. Sitten menkää luottavaisina, koska olette aloittamassa uutta ja jännittävää vaihetta olemassaolossanne.

Copyright © Bella Capozzi. Kaikki oikeudet pidätetään. Tätä materiaalia voi kopioida ja jakaa vapaasti sillä ehdolla, että sitä ei muuteta millään tavalla, sisältö pysyy täydellisenä ja tekstiin lisätään tämä copyright-ehto.  http://cupcakesandangels.wordpress.com/

lauantai 17. elokuuta 2013

Viesti valotyöntekijöille: ei enää autopilottia

Arkkienkeli Metatronia kanavoinut Rose Colored


Rakkaat,

Vuosisatojen ajan ihmiskunta on käyttänyt henkisiä oikopolkuja navigoidakseen maailmassa. Näitä mielen malleja nimitetään joskus heuristiikaksi*, jolloin ne käsittelevät ihmisen ympäristöä alitajuisesti, jotta kognitiiviset resurssit** ovat vapaita muihin tehtäviin. Toinen yleinen termi on autopilotti.

Kuvittele ajavasi kotiin töistä. Ajat samaa tietä joka ilta. Kun olet ajanut samaa reittiä monta sataa kertaa, et enää kiinnitä tarkasti huomiotasi tiehen. Sen sijaan käytät ajoaikasi muiden asioiden ajattelemiseen: unohditko lisätä maidon ostoslistaan? Mihin aikaan laitat herätyksen, että ehdit viedä koirasi eläinlääkärin tarkastukseen aamulla? On hyödyllistä huomata, että autopilotti on töissä koska jokapäiväinen työmatkasi on aina sama: sen muoto, etäisyys tai suunta eivät muutu.

Kyky luoda näitä mentaalisia oikopolkuja on kehittynyt hyvästä syystä: se auttaa ihmiskuntaa käyttämään mieltä tehokkaasti ja saavuttaa suuria keksintöjä. Yllä olevassa esimerkissä pystyit tekemään useita asioita samanaikaisesti ja sen avulla antamaan itsellesi aikaa myöhemmin illalla muihin, ehkä luovempiin puuhiin. Autopilotti on erittäin hyödyllinen työkalu, joka on palvellut ihmistä hyvin - tähän asti.

Tästä lähtien ihmiskunta ei pysty enää elämään autopilotilla. Tämä johtuu siitä, että yhteys siihen maailmaan, jossa hän asuu, on muuttunut. Me emme enää salli kiinteitä teitä tunnettuihin määränpäihin. Olemme voimakkaita luojia, jotka rakentavat tiet joka hetki uudestaan. Jos emme ole läsnä tai jos yritämme tehdä useita asioita yhtäaikaisesti, emme enää saavu aikomaamme määräpaikkaan, koska häiriötekijöillä olemme luoneet jotain muuta.

Palataksemme yllä olevaan kielikuvaan, mitä tapahtuu jos yrität ajatella kauppalistaasi tai koirasi lääkärinaikaa kun ajat kotiin -  uusi tie avataan eteesi ja saavut ruokakauppaan tai eläinlääkärin vastaanotolle. Tulet helposti muuttamaan asioita ajassa ja paikassa, aiotpa niitä tietoisesti tai et. Näin voimakas luoja sinä olet ja näin helppoa luominen on valaistuneille nyt.

Sinä, kaunis lapseni, tulet tekemään vahvoja ja voimakkaita siltoja harmoniaan ja rakkauteen tulevina vuosina. Pyydän sinua vain huolehtimaan siitä, että luomisprosessissa pysyt läsnä tässä hetkessä varmistaaksesi että luomasi asiat ovat todella yhtä korkeimpien aikomustesi kanssa. Seisomme vierelläsi ja autamme missä ikinä pyydät, sillä saamme sanomatonta iloa luoda uutta maailmaa yhdessä sinun kanssasi.

Rakkaudessa ja valossa,
Metatron


* heuristiikka = löytämisen ja keksimisen tiedettä;  epämuodollinen menetelmä ongelmanratkaisuun
** kognitiiviset resurssit = ne mielen ilmiöt, joita voi kuvata informaation prosessointina

Kunnioita fyysisen ruumiin roolia tietoisuuden muutoksessa

Arkkienkeli Rafaelia kanavoinut Rose Colored


Rakas lapsi,

Tänä metafyysisen muutoksen aikana on valotyöntekijöiden tärkeää ymmärtää ja kunnioittaa fyysisen ruumiin roolia tietoisuuden muutoksessa.

Fyysinen ruumis,  rakas ystäväni, on paikka jossa energia (aikomus) muuntuu henkisestä fyysiseksi biologisten toimintojen kautta,  kuten esimerkiksi hapen muuntaminen elämäksi hengityksen välityksellä, ruuan muuntaminen energiaksi ruuansulatuksen välityksellä, epäpuhtauksien ja veden poistaminen sekä energiansiirto lihasten välityksellä. Tietenkin älykkäät solunne suorittavat nämä toiminnot ilman apuanne, mutta niiden avustaminen aikomuksenne avulla lisää niiden tehoa uuden tietoisuuden luojana.

Monet teistä ovat eläneet, joskus yksin, jo vuosia muuttuneessa tietoisuudentilassa. Monet teistä ovat kehittäneet loistavan parantajan lahjan, sekä fyysisen että energeettisen. Kuitenkin tänä aikana olette saattaneet unohtaa sen tärkeän roolin, jota oma ruumiinne näyttelee lahjoissanne. Teidän käsienne kautta kulkee parantava voima, teidän äänenne avulla jaetaan lohdutusta. Toisin sanoen ruumiinne on väline, jonka avulla voitte työskennellä valossa.

Joillekin tämä merkitsee enemmän fyysistä aktiivisuutta. Fyysisen liikkeen tärkeyttä Valaistuneiden yhteisössä ei voi aliarvioida, koska johdatte muutosta fyysisten toimintojenne kautta. Fyysinen aktiivisuus voi olla hellävaraista: esimerkiksi 10 minuutin hidas kävely ulkoilmassa tai lempimusiikkinne tahdissa tanssimista.

Joillakin on tulevien viikkojen aikana kultainen mahdollisuus vapauttaa vanhoja fyysisiä tapoja (ja niitä, ajatusmalleja, jotka ovat yhteydessä fyysisiin), jotka eivät enää palvele heitä, kuten itseinho ja riippuvuudet. Käyttäkää vaikka tällaisia yksinkertaisia rukouksia ja affirmaatioita useita kertoja päivän mittaan: "Minun on helppo tehdä terveellisiä valintoja" ja "Minun on helppo antaa enkeleitteni poistaa tapoja, jotka eivät enää palvele minua".

Joidenkin tulee keskittyä sopivan ruuan ja veden kulutukseen. Kuunnelkaa tarkasti ruumistanne, sillä se kertoo teille mitä ravinteita se tarvitsee toimiakseen optimaalisesti. Tasapainoinen ruokavalio, joka sisältää paljon vihanneksia, terveellisiä proteiineja ja järkeviä juomia, on erinomainen alku.

Varatkaa joka päivä aikaa hengittämiseen. Vaikka muodolliset joogaharjoitukset ja tietoinen meditaatio voivat helpottaa sitä, joidenkin mielestä ne ovat vaikeita. Älkää lannistuko;  jos ette ole valmiita keskittymään omaan hengitykseenne, aloittakaa virittäytymällä samanlaiseen ulkopuoliseen rytmiin, kuten nukkuvan lapsen tai lemmikin hengitykseen. Ajan kuluessa teidän hengityksenne asettuu luonnollisesti samaan tahtiin tämän rytmin kanssa. Voitte yksinkertaisesti vain huomioida tämän asian.

Olemme täällä aina ja kaikilla tavoilla auttamassa sinua pitämässä huolta itsestäsi, Kaunis Sielu. Pyydä meitä auttamaan, jotta löydät rakastavat tavat hoivata fyysistä ruumistasi. Rukoile, jotta näet itsesi meidän silmiemme läpi: ehdottomalla rakkaudella, rauhalla ja ilolla.

Rakkaudella,
Rafael

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Keijuja, kaikkialla keijuja - Bella Capozzin lyhyt tarotlukemus 9.8.2013

Näemme sen vihdoinkin tapahtuvan kaikkialla ympärillämme. Vanhat järjestelmät ovat murenemassa, totuus on nousemassa esiin (hitaasti mutta aivan varmasti) ja yksi kerrallaan ihmiset alkavat herätä. Kun unohduksen verho muuttuu yhä ohuemmaksi, ihmiset alkavat havaita ja tuntea jotain muuta; heidän ruumiittomien perheenjäsentensä ja ystäviensä selvän ja hyvin todellisen läsnäolon. Niiden muodot ovat kiehtovan moninaiset! Ihanat enkelit, herkkinä ja värikkäinä orbeina esiintyvät valo-olennot, galaktiset veljet - niin meidän kaltaisemme mutta paljon kevyemmin värähtelevät; iloiset ja leikkisät pyhät vesien asukkaat (valaat ja delfiinit);  lista on loputon ja voisin jatkaa sitä tuntikausia. Tänään kuitenkin keskityn elementaalien valtakuntaan ja nimenomaan keijuihin.

Vedin tämänpäiväisen kortin Enkelien terapiapakasta ja sen nimi on Keijut. Niistä voisi kertoa niin kovin paljon, ja tiedän että lukijoitteni joukossa on monta, jotka tietävät niistä paljon enemmän kuin minä. Niinpä aion nyt keskittyä ainoastaan kortin tarkoitukseen ja viestiin, joka tulee kauttani samalla kun kirjoitan. Tämä kortti kiinnittää huomion meidän luonnolliseen siteeseemme Gaian ja elementaalien kanssa. Se muistuttaa meitä, että tulimme tänne maan päälle auttamaan äiti-maata, sen lisäksi mitä muita tehtäviä suostuimme täyttämään. Tämä asia on todella helppo unohtaa joskus. Valotyöntekijöinä alamme tiedostaa tehtäviämme yhä enemmän ja enemmän. Me olemme kirjoittajia, parantajia, puhujia, järjestelmän kaatajia ... Mutta näiden roolien lisäksi olemme myös - poikkeuksetta - maaäidin huoltojoukkoja. Olemme Gaian armeija!

Keijut muistuttavat meitä siitä, että meistä jokaisen tulee ottaa henkilökohtainen vastuu planeettamme terveydestä ja paranemisesta. He kannustavat meitä olemaan ekologisesti tietoisia jokaisesta tekemästämme päätöksestä. Voimme esimerkiksi valita ostamamme tuotteet, tavan jolla valmistamme ruokamme ja hävitämme jätteemme, miten kasvatamme lapsemme ja millaisen esimerkin annamme yhteisössämme. Keijut haluavat tehdä ihmiset tietoisemmiksi omasta läsnäolostaan. He haluaisivat kovasti olla yhteydessä ja jakaa omaa korvaamatonta viisauttaan!

Ollaksesi yhteydessä keijujen maailmaan sinun tarvitsee vain astua ulos ovesta! Keijuja on aivan kaikkialla luonnossa ja samalla kun kirjoitan tätä, he ehtivät jo astua väliin sanomaan: "Teidän ei tarvitse edes mennä ulos löytääksenne meitä. Olemme myös kodeissanne sisällä, huonekasvienne ja eläintenne ympärillä. Teemme työtä puhdistaaksemme teidän talousvetenne."

Yrittäkää saada meihin yhteys meditaationne aikana  tai yksinkertaisesti sulkekaa silmänne ja sallikaa viestin tai kuvan muotoutua mielessänne. Keijut ovat aivan vieressänne. He ovat täällä meidän fyysisessä maailmassamme, elävät meidän keskellämme ja auttavat meitä tavoilla, joista emme edes ole tietoisia. Keijujen läheisyys tekee niistä poikkeuksellisen helposti lähestyttäviä sekä aloittelijalle helpompia nähdä ja kuulla kuin muista galaktisista ja enkelioppaistamme.

Lähtekää luontoon kävelylle,  keskittäkää katseenne kukkasiin ja puihin. Säilyttäkää niissä huomionne ja antakaa yhteyden syntyä. Pitäkää muistilehtiötä ja kynää mukananne,  kirjoittakaa ylös kaikki saamanne vaikutelmat. Keijut ovat myös mestarillisia manifestoimaan! Ne ovat innokkaita auttamaan teitä saamaan luovat ideanne kukoistamaan!

Kuten mainitsin aikaisemmin, tiedän että moni lukijani työskentelee jo aktiivisesti ja säännöllisesti keijujen kanssa. Olisi ihanaa jos voisitte jakaa viisauttanne kommenttilaatikossa. Maagista päivää!

Copyright © Bella Capozzi.  All rights reserved. Tätä materiaalia voi kopioida ja jakaa vapaasti sillä ehdolla, että sitä ei muuteta millään tavalla, sisältö pysyy täydellisenä ja tekstiin lisätään tämä copyright-ehto.  http://cupcakesandangels.wordpress.com/

tiistai 13. elokuuta 2013

Taryn Crimi: Olette nyt valmiita kitkemään henkisestä puutarhastannene ne rajoittavat uskomukset, jotka eivät enää palvele teitä

Tänään haluaisimme kiinnittää huomionne rajoittaviin uskomuksiin. Tämä viesti liittyy jollakin tapaa edelliseen viestiimme On nopeutumisen aika ja integroitumisen aika - kumpikin on tarpeellinen kasvullenne. Monet teistä alkavat tuntea energian nousevan jälleen ja alatte liikkua eheyttämisen jakson läpi vain kohdataksenne rajoittavia uskomuksia, jotka nostavat esiin haastavia kokemuksia. Ne näyttävät estävän teitä luomasta sitä, mitä haluatte. Haluaisimme jakaa kanssanne oman mielipiteemme siinä toivossa, että se voisi auttaa teitä navigoimaan tämän energian läpi rauhanomaisesti.

Olemme toistaneet monta kertaa ja se on toistamisen arvoista,  ette voi muuttaa sitä mitä ette tiedä. Monien mielestä on tänä aikana varsin vaikeaa manifestoida toiveitanne ja halujanne. Tunnette, että olette kylväneet tarpeelliset siemenet, mutta ette ole kuitenkaan saaneet korjata valmista satoa. Kerromme teille omasta näkökulmastamme, miksi näin on.

Aloitetaan. Tämän ajan energia tukee liikkumista. Sitä ei kuitenkaan välttämättä koeta eteenpäin suuntautuvana liikkeenä, vaan pikemminkin pystysuorana. Selitetäänpä. Juuri kun monet teistä tunsivat, että törmäsitte äkkiä "tiilimuuriin" ja riippumatta siitä kuinka kovasti yrititte, ette pystyneet löytämään motivaatiota tai kykyä liikkua eteenpäin unelmianne kohden,  niin nyt olette eräällä tapaa siirtyneet "tiilimuurin" taakse vain huomataksenne, että siellä on esteitä, jotka pitää ensin poistaa ennen kuin voitte jatkaa matkaanne. Sanalla "esteet" tarkoitamme rajoittavia uskomuksia, joita monet löytävät ja jotka estävät teidän kykynne luoda mitä eniten haluatte.

Ymmärtäkää, että ette ole yksin. Vaikka olette ainoa omalla polullanne, on rinnallanne monia, jotka kävelevät omaa polkuaan ja luovat samanlaisia kokemuksia. Näin oli odotettavissa, koska juuri sitä tämän ajan energia tukee. Mainitsimme, että tämä energia tukee pystysuuntaista liikettä, mihin on syynä se että on monia alitajuntaan syöpyneitä uskomuksia, jotka nousevat nyt "ylös" pintaan. Monet nyt pinnalle nousevista uskomuksista ovat itse asiassa hyvin syvälle alitajuntaan juuttuneita asioita, jotka ovat pysyneet piilossa,  joissakin tapauksissa ei vain useita vuosia vaan useita elämiä. Se, mitä te kaikki olette tekemässä tässä prosessissa, on sitä mitä haluamme kutsua "henkiseksi rikkaruohojen kitkemiseksi".

Olette varmasti tehneet väsymättä työtä vapauttaaksenne ja puhdistaaksenne monia rajoittavia uskomuksia, joita olette tietoisesti käsitelleet jo jonkin aikaa,  ja tämä on auttanut teitä nostamaan yleistä värähtelytasoanne. Kuitenkin samalla kun värähtelynne on noussut, kaiken mikä ei enää resonoi korkeamman värähtelynne kanssa on noustava pintaan, jossa voitte tulla tietoisiksi siitä. Tämän tuloksena näette nyt näitä rajoittavia uskomuksia, joita olette säilöneet alitajuisesti, ja näette niiden ilmaantuvan tietoisuuteenne.

Nyt kun olette nousseet integraation ajan yläpuolelle ja kuljette läpi heijastumisen kauden, olette nyt valmiit aloittamaan "henkisten rikkaruohojen kitkemisen". Voimme vakuuttaa, että olette huomattavasti paremmissa asemissa saavuttamaan tavoitteet ja unelmat, joiden siemeniä olette huolellisesti kylväneet monien kuukausien ajan. Aivan kuin maanviljelijä, joka kylvää siemenet eikä näe välitöntä satoa samalla hetkellä kun hän asettaa siemenet maahan, myös te tarvitsette aikaa huolehtia kylvämistänne siemenistä kitkemällä energiapuutarhaanne. Mitään uutta ei pysty kasvamaan puutarhassa, jonka rikkaruohot tukahduttavat. Ne pitää poistaa ennen kuin voitte odottaa saavanne runsasta satoa. Vasta kun annatte paljon rakkautta ja huomiota, voitte saada hyötyä sadostanne. Sama koskee kaikkia teitä itseänne. Tästä syystä sanomme, että nyt on henkisen rikkaruohojen kitkemisen aika.

Ymmärrämme, että tämä nopeutumisen, eheytymisen, heijastuksen ja kitkemisen aika voi olla uuvuttava. Mutta kuten olemme maininneet useasti aikaisemmin, nyt on ensimmäinen kerta kun olemukset ovat päättäneet vapauttaa "manuaalisesti" kaikki rajoittavat uskomukset yksitellen käyttämättä kuolemisen prosessia apunaan. Tätä ei ole tehty koskaan aikaisemmin. Aikaisemmin olemukset yksinkertaisesti valitsivat jättävänsä fyysisen ruumiinsa kun ne olivat oppineet kaiken haluamansa niistä kokemuksista, joita tiheä todellisuus saattoi tarjota. He eivät poistaneet jokaista rajoittavaa uskomusta ollessaan maan päällä inkarnoituneena!

Kuten kaikki tässä universumissa, myös nopeutumisen, eheytymisen, heijastuksen ja kitkemisen prosessi on jaksoittainen. Tulette pian taas saapumaan energiaan, joka tukee nopeutumista,  joten jälleen kerran tulette tuntemaan ikään kuin tekisitte edistystä eteenpäin. Tulette kiistatta keräämään lisää tietoa ja ymmärrystä, joiden tuloksena jälleen tarvitsette aikaa sulattaaksenne tuon tiedon, heijastaaksenne sen mitä haluatte muuttaa ja kitkeäksenne pois sen mikä estää teitä kokemasta haluamanne luomukset.

Olette käyneet läpi tätä prosessia jo vuosia ja joka kerta parannatte kykyänne sallia energian kulkea lävitsenne sen sijaan että loisitte vastustusta. Mikä aikaisemmin vei teiltä viikkoja, jopa kuukausia puhdistaa, olette nyt kykeneviä huomaamaan sen, mistä ette enää halua pitää kiinni ja liikkumaan tämän prosessin läpi paljon nopeammin kuin koskaan ennen. Ja niin tulette jatkamaan. Teistä jokainen on matkallaan omassa yksilöllisessä kohdassaan;  jotkut ovat pidemmällä kuin toiset, mutta monet teistä tietävät jo nyt että tämä ei ole kilpailu. Maaliviivaa ei ole, se on itsensä toteuttamisen jatkuva matka. Kun teidän sielunne ei enää halua oppia uutta, teidän olemassaolonne loppuu.

Näitä uskomuksia kuoritaan pois kuin sipulin kerroksia. Kaikkien kerrosten poistaminen yhdellä kerralla olisi liian dramaattista;  sen tuloksena ilmentyvät tapahtumat voisivat usein olla liian haastavia käsiteltäviksi kerralla, joten sen sijaan uskomukset nousevat pinnalle kerroksittain. Juuri tätä olette nyt prosessoimassa.

Vaikka usein näyttää helpommalta "olla huomioimatta" alitajuisia uskomuksia ja jättää ne piiloon, mikään ei ole tosiasiassa koskaan piilossa. Jotta voitte saavuttaa unelmanne, tavoitteenne ja halunne teidän tulee vapauttaa ne uskomukset, jotka estävät teitä luomasta kaiken mihin olette tosiasiassa kykeneviä. Tämä kausi menee ohi ja tulette jälleen kerran tuntemaan ikään kuin olisitte takaisin raiteilla puhtain paperein. Kaikessa energiassa on vuoksi ja luode.

Kun nämä rajoittavat uskomukset alkavat luoda kokemuksia todellisuuteenne, tietäkää että se ei ole rangaistus eikä takaisku. Pikemminkin se on mahdollisuus paljastaa uskomus, jota on pidetty usein aikoja tietoisuuden ulkopuolella, ja kuitenkin se on estänyt teitä luomasta mitä todella haluatte. Kun olette tietoisia tästä uskomuksesta, voitte tietoisesti tarkastella sitä ja päättää mikä uskomus sopisi paremmin teidän olemukseenne ja auttaisi paremmin luomaan haluamianne kokemuksia.

Vaikka tämä on jatkuva prosessi, monet teistä voisivat myöntää, että olette varmasti edistyneet valtaisan määrän toteuttaessanne unelmianne monissa elämänne aspekteissa. Jotkut teistä ovat onnistuneet saamaan lisää rauhaa, lisää sisäistä iloa, lisää vaurautta, lisää menestystä, lisää rakkautta; ja lisää on varmasti tulossa. Sallikaa itsenne tuntea menestymisenne ja edistymisenne, joita olette saavuttaneet hyvin lyhyessä ajassa.

Rikkaruohojen kitkeminen on runsaan sadon korjaamiseksi aivan yhtä tärkeää kuin istuttaminen, kasteleminen ja siemenistänne huolehtiminen. Olette työskennelleet niin kovasti päästäksenne tähän pisteeseen asti, yrittäkää olla unohtamatta sitä valtavaa työmäärää, jonka olette tehneet. Siemenenne ovat juuri puskemaisillaan maan päälle ja tulette pian nauttimaan työnne hedelmistä. Tavoitteistanne luopuminen tällä hetkellä merkitsisi sitä, että olette nähneet kaiken vaivan turhaan. Niin monet ovat kulkeneet vaivalloista polkua vain kääntyäkseen takaisin vain muutaman askeleen päässä maalista.

Tietäkää, että me olemme täällä "juurruttamassa" teitä jokaisella solullamme, koska pystymme näkemään puutarhanne kukoistuksen pian puhkeavan esiin. Teillä on kokonainen joukkio olemuksia korkeammissa todellisuuksissa;  valmiina, halukkaina ja kyvykkäinä auttamaan teitä. Hurraamme teille, kannustamme teitä innokkaina kaivamaan vähän syvemmälle ja käyttämään sitä sisäistä voimaa, jota olette epäilemättä kasvattaneet lukemattomissa kokemuksissanne.

Lähetämme teille lakkaamatta ehdottoman rakkautemme ja jos koskaan tunnette, että ette pysty löytämään voimaa päästä eteenpäin,  kutsukaa meitä. Autamme teitä näkemään meidän näkökulmastamme ne ihanat tapahtumat, jotka odottavat teitä.

Toivomme, että olemme jollakin tapaa palvelleet teitä.

Rakkaudessa ja valossa, me olemme teidän enkelioppaitanne.

Copyright © 2012-2013 by Taryn Crimi. Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän materiaalin saa kopioida ja jakaa edellyttäen että sisältö kopioidaan täydellisesti ja muuttumattomana, jaetaan ilman korvausta, sekä tämä tekijänoikeuslauseke ja linkit julkaistaan. http://AngelicGuides.wordpress.com

maanantai 12. elokuuta 2013

Karen Kubicko: Voitko olla holistinen ja tappaa hämähäkin?

Eilen kirjoitin blogipostauksen, jossa mainitsin Rupert Sheldraken kirjan The Sense of Being Stared At (kirjaa ei ole suomennettu,  nimen suora käännös voisi olla esimerkiksi: Se tunne että sinua tuijotetaan).

Suljin tietokoneeni ja olin juuri lähtemässä työhuoneestani pois yöksi, kun tunsin että minua oikeastaan tuijotettiin.

Katsoin taakseni huoneen seinään ja näin ERITTÄIN SUUREN jahtihämähäkin. Se oli ainakin viisi senttiä pitkä ja näytti kuin sillä olisi ollut torahampaat. Näin sen myös pitelevän suurta munakoteloa.

"Upeaa", ajattelin. Istuin täällä koko illan iso pelottava hämähäkki senttien päässä jaloistani. En todellakaan pidä hämähäkeistä. En myöskään erityisemmin pitänyt elokuvasta Arachnophobia. (Kiljuin PALJON elokuvan aikana).

Huomatkaa, että aikaisemmin inhosin kaikkia hämähäkkejä, mutta nykyään en välitä pienistä. Rehellisesti sanoen olen ollut vähemmän peloissani sen jälkeen kun muistin entisen elämäni Howardina. Hän inhosi helposti esiin ryömiviä hämähäkkejä paikassa, jossa oli loukussa.

Ongelma on tämä. Tiedän, että ne ovat hyviä. Ne syövät muita ötököitä. Tiedän, että ne vain elävät elämäänsä kuten minäkin. Lapseni moittivat minua kun tapan hyönteisiä. Olen aikaisemmin antanut kaikille hyönteisille (mukaanlukien hämähäkit) yleisvaroituksen olla tulematta minun talooni, jotta ne säilyvät hengissä. (Niitä on varoitettu.)

Olen yrittänyt oikein kovasti muuttaa vanhoja tapojani ja jättää hävittämättä niitä.

Mitä voit tehdä kun uskot, että jokainen elävä olio on arvokas ja että me kaikki olemme yhtä?

Kiljutko ja liiskaatko ällöttävän hämähäkin? Vai sumutatko sen hyönteismyrkyllä?

Jätätkö sen elämään työhuoneesi seinän taaksi? (Tietäen, että se voisi ryömiä ylös jalkaasi pitkin koska tahansa kun itse olet syventynyt kirjoittamaan)

Niin tai näin. Mitä tehdä.

UH! Kamalaa! Olen kauhuissani. Se on hirveän iso hämähäkki. Ryöminkö seinäsermin taakse ja päädyn nokikkain todella ison pelottavan hämähäkin kanssa ... pyydystänkö sen kauhaan, kannanko yläkertaan ja päästän ulos?

Mitä tekisin?

Sitten ajattelen: "No ...  olen istunut täällä monta tuntia eikä se ole tullut minun päälleni". Olen siitä kiitollinen.

Otan esiin Ted Andrewsin kirjan Animal Speak (kirjaa ei ole suomennettu,  nimi voisi olla: Eläimet puhuvat) nähdäkseni, onko tämän olennon näkemisellä merkitystä. (Kirja avautuu juuri hämähäkkien kohdalta.) Niiden tarkoituksena on säilyttää tasapaino, herättää luovat vaistot ym. Uskomatonta, mutta viimeinen kappale alkaa sanoilla: "Tarvitseeko sinun kirjoittaa".

Kyllä,  itse asiassa tarvitsee.

Karen Kubicko



sunnuntai 11. elokuuta 2013

Enkeliviisautta Sharon Taphornilta: Arkkienkeli Gabriel

Keskustelu arkkienkeli Gabrielin kanssa 11.8.2013



Kuvateksti:
Arkkienkeli Gabriel työskentelee Puhtauden ja Harmonian valkoisen säteen kanssa.
Totuudenmukaisen kommunikaation ja ilmestysten tuoja.
Hän tuo suurta siunausta uusien ideoiden ja raikkaan tietoisuuden myötä
sekä voi auttaa sinua luomaan uusia alkuja ja mahdollisuuksia.
Hän antaa voimaa ja kuria täyttää tarkoituksesi
ja rohkeutta uskoa itseesi.
www.playingwiththeuniverse.com

Kommunikointitavat planeetallanne ovat muuttuneet valtavasti viimeisten sadan vuoden aikana ja jatkavat muuttumista kiihtyvällä vauhdilla. Jo teknologia on ällistyttävää ja voitte nyt kommunikoida välittömästi jonkun kanssa, joka on planeettanne toisella puolella. Se on antanut äänen tavallisille ihmisille, ja voitte olla läheisesti yhteydessä toisiinne uudella tavalla.

Niille teistä, jotka ovat heräämisen polulla, valotyö, ja tietoisuuden kasvaminen ovat hyvin tietoisia siitä, että ihmiset alkavat myös kommunikoida keskenään uudella tavalla. Jotkut teistä jopa tiedostavat, että ruumiinne solut kommunikoivat uudella tavalla. Lapset alkavat kommunikoida keskenään uusilla tavoilla. Tämä on valtava hyppäys eteenpäin ihmisten kehityksessä ja mitä useammat teistä kehittävät tämän aspektin itsessänne, joka kommunikoi hienovaraisemmilla, kuitenkin hyvin selkeillä energiatasoilla, ymmärrätte miten paljon kommunikoitte toistenne kanssa, kasvienne ja eläintenne kanssa,  ja se hämmästyttää teitä.

Laajentakaa aistejanne,  avartakaa kykyänne päästä sisälle toisiinne ja kaikkeen mitä on. Puhukaa puille, jutelkaa kasvienne kanssa, ja te molemmat laajenette ja muututte. Jokaisella kivellä ja kristallilla on tarina kerrottavanaan. Jokainen puu ja kasvi on yhteydessä toisiinsa ja ne tietävät sen ja ne väreilevät elämän voiman energiaa ja se on kaunista.

Jos teillä ei ole tapana meditoida säännöllisesti, luokaa sellainen tapa itsellenne,  olette sen arvoisia. Paraneminen, inspiraatio, viisaus ja rauha, jonka se tuo elämäänne, tulee hämmästyttämään teidät. Jotkut teistä ovat olleet niin juuttuneina 3D:n mentaalienergiaan, että unohdatte joskus. Meditointi palvelee teitä niin hyvin, kun otatte siihen aikaa,  se virkistää ja tekee teistä vahvempia. Tehkää se itsenne vuoksi, koska se on tärkeä osa laajenemista ja kehittää uutta tapaanne kommunikoida toistenne kanssa sekä yhdistyä kaikkeen mitä on.

Avatkaa sydämenne ja avatkaa mielenne, koska nyt on niin paljon enemmän mahdollisuuksia. Kommunikoikaa toistenne kanssa tietäen, että jokainen on osa toista ja olkaa tietoisia ajatustenne voimasta sekä erityisesti sanojenne voimasta. Pitäkää rakkautta perusmotiivina kommunikaatiossanne ja tulette olemaan todella voimakas puhuja.

Olkaa siunattuja ja kulkekaa tietänne rauhassa, rakkaudessa ja valossa. Arkkienkeli Gabriel.

Universal Copyright ©2013 by Sharon Taphorn. Kaikki oikeudet pidätetään.
Artikkeleita voi jakaa sillä ehdolla, että tekijänoikeudet ja yhteystiedot liitetään mukaan, kun viesti on täydellinen ja alkuperäinen kirjoittaja mainitaan. www.playingwiththeuniverse.com



perjantai 9. elokuuta 2013

Eläinkommunikoija Laura Stinchfield

Kissani Makia sanoo:
"Näytä aina kauniilta ulospäin, niin kauneus tulee sinun luoksesi. Se, miltä näytät ulospäin, osoittaa mitä tunnet sisälläsi. Ole ylpeä sisäisestä ja ulkoisesta kauneudestasi!"

Laura Stinchfield of www.ThePetPsychic.com

torstai 8. elokuuta 2013

Tom Kenyon: Psyko-hengellinen detoksifikaatio: ajatuksia ja huomioita

Lähes kolmekymmentä vuotta kestäneen psykologisen neuvonantajan ja psykoterapeutin urani aikana olen havainnoinut monia psyykkisiä ja emotionaalisia myrkytyksen muotoja sekä asiakkaissani että itsessäni.

Olen myös havainnoinut, kuinka ruumis ja mieli käsittelevät näitä myrkkyjä, miten ne sulkeutuvat ja tulevat esiin, sekä miten ne muuttuvat tai neutralisoituvat muutosprosessin aikana.

Tässä lyhyessä artikkelissa haluaisin jakaa joitakin näistä havainnoista ja toivon, että ne hyödyttävät lukijoita, jotka ovat kohdanneet tämänkaltaisia myrkkyjä itsessään, ja/tai jotka käyttävät muutostekniikoita muihin.

Selvitetäänpä ensin termit. Sana psyko-hengellinen koostuu kahdesta sanasta - psykologinen ja hengellinen. Ajatuksena on, että siinä yhdistyvät psykologinen ja hengellinen alue. Tällä mielen ja tunteiden alueella psykologinen materiaali vaikuttaa hengelliseen kokemukseen. Ja myös tällä alueella yksilön hengelliset osat voivat vaikuttaa psykologiseen, mitä ne usein tekevät.

Annan esimerkin siitä, mitä tarkoitan.

Emman Jumala

Vuosia sitten minuun otti yhteyttä nainen, joka oli masentunut. Hänen aviomiehensä oli kuollut noin yhdeksän kuukautta aikaisemmin terminaalivaiheen sairauteen yli neljänkymmenen avioliittovuoden jälkeen ja miehensä mukana nainen oli menettänyt parhaan ystävänsä sekä rakkaan elämänkumppanin. Tämän lisäksi nainen oli ollut miehensä ainoa hoitaja viimeiset kaksi vuotta. Miehen kuoltua nainen oli menettänyt kaiken mielenkiintonsa maailmaan ja tunsi itsensä yhä eristyneemmäksi ystäviensä sosiaalisesta verkostosta. Hänen suruaikansa oli selvästi pitkittynyt.

Alkuhaastattelussa kyselin hänen kiinnostuksen kohteistaan ja harrastuksistaan nähdäkseni mitä voisi käyttää hänen auttamisekseen. Hän mainitsi ohimennen olleensa innokas puutarhuri mutta luopuneensa siitä kun hänen piti alkaa huolehtia puolisostaan.

Ymmärsin, että Emma (nimi muutettu) eli nyt köyhtynyttä elämää, jonka oli aiheuttanut hänen kykenemättömyytensä identifioida itsensä muuna kuin naisena, joka oli pitänyt huolta aviomiehestään. Kun mies ei ollut enää Emman elämässä, hänellä ei ollut aavistustakaan kuinka koota palaset yhteen.

Tämä oli klassinen psykologinen tapaus ja minun ensisijainen tehtäväni hänen terapistinaan oli auttaa häntä löytämään tie takaisin ihmissuhteiden ja henkilökohtaisen elämäntarkoituksen maailmaan.

Valitsin ohjata hänet sisäisen huomiokyvyn vastaanottavaan tilaan käyttäen Milton Ericksonin hypnoositerapiaa, joka käyttää metaforisia tarinoita aktivoidakseen parantumiseen tarvittavia, yksilön sisällä piilossa olevia mahdollisuuksia. (metafora = kielikuva, vertaukseen perustuva lausekuvio, suom.huom.)

Tunsin varsin hyvin ne mielentilat, joita Ericksonin hypnoosi tuottaa, koska olin käyttänyt sitä työssäni noin kymmenen vuotta ennen kuin Emma tuli hakemaan minulta apua. Mutta en ollut valmistautunut siihen, mitä Emma teki metamorfoosilla, jonka loin.

Koska hän oli ollut puutarhuri, loin tarinan joka osoitti hänen tilanteensa uudelleenistutusta tarvitsevan kasvin metaforalla.

Yksi Ericksonin hypnoositerapian kauneuksista on se, että alitajuinen mieli tunnistaa ensisijaisen kielikuvan kyseistä yksilöä koskevaksi viestiksi. Täten Emma ymmärsi epäsuoran viestin, että uudelleenistutusta tarvitseva kasvi oli hän itse.

Tässä tarinassa kasvi ei enää mahtunut ruukkuunsa, joten se piti siirtää suurempaan astiaan. Kun kasvi laitettiin uuteen, paljon suurempaan ruukkuun, se oli shokissa, koska siinä oli niin paljon tilaa eikä se tiennyt mitä tehdä. Sitten annoin Emmalle suggestion, että kasvin juuret alkoivat levittäytyä multaan niin ettei itse kasvi tiennyt siitä ja että nämä samat juuret alkoivat - automaattisesti, ilman että kasvi edes tiesi mitä tapahtui -  vetää itseensä kaikkia niitä ravinteita, joita kasvi tarvitsi kasvaakseen.

Tämän hyvin kielikuvamaisen tarinan avulla loin rikkaan pohjan, jota Emman alitajunta saattoi hyödyntää. Odotin, että hän käyttäisi metaforia apunaan luodakseen uusia sisäisiä resursseja, jotka auttaisivat häntä levittämään omat juurensa ulos maailmaan ja lopulta solmimaan uudelleen sosiaalisia kontakteja (erittäin tärkeä psykologinen asia). Mutta en voinut kuvitellakaan, että tämä kuusikymppinen nainen menisi persoonansa ohi transpersoonaalliseen todellisuuteen.

Tarinan loppua kohti Emma alkoi itkeä kevyesti. Vähän sen jälkeen hän alkoi nyyhkyttää. Muutaman minuutin kuluttua, joiden aikana olin hiljaa antaakseni hänen kokea tunteensa täysin, Emman nyyhkytykset loppuivat ja hän alkoi hymyillä. Itse asiassa hänen kasvonsa näyttivät riemukkailta.

Lopetin tarinani, joka oli luonteeltaan sarja piiloviestejä hänen alitajunnalleen, jotta hän löytäisi sisäiset resurssinsa päästäkseen ulos depressiostaan ja löytääkseen uusia tapoja yhdistyä maailmaan.

Huomasin, että hänen hengityksensä oli muuttunut hyvin pinnalliseksi tässä vaiheessa, mikä on merkki siitä että hän prosessoi jotain tajuntansa erittäin syvällä tasolla.

Istuin Emman kanssa hiljaisuudessa muutaman minuutin kunnes hän aukaisi silmänsä.  Hän katsoi ensin ikkunaa ja myöhäisiltapäivän auringonpaistetta, joka tulvi toimistooni. Ja sitten hän katsoi minua hymy kasvoillaan.

Kysyin, mitä oli tapahtunut ja hän kuvasi, miten hänestä oli tullut kasvi ja kaikki viestit kasvista hän otti viesteinä itsestään. Tarinan loppupuolella hän tunsi, kuinka miehen kaksi kättä nostivat hänet ylös taivaaseen. Vasta kun hän oli saapunut taivaaseen (tuntien itsensä selvästi kasviksi) hän tajusi, että kädet kuuluivat Jumalalle.

Jumala puhui Emmalle yhtä selvästi kuin minä olin puhunut hänelle. Hän kertoi, että Emma oli tehnyt kaikkensa mitä pystyi puolisonsa eteen eikä saisi huolehtia. Hänen tunteensa nousivat pintaan kun hän kertoi tätä osaa tarinasta ja hän mainitsi myös, että tässä vaiheessa hän oli alkanut nyyhkyttää.

Sitten, Emma sanoi, Jumala laski kasvin taivaasta pilvien läpi alas ja istutti tiukasti maahan.

Joskus tapahtuu taianomaisia hetkiä, kun asiakas onnistuu tunkeutumaan perustavien kysymysten sydämeen ja noina hetkinä tulee usein tunne, että ongelma on jotenkin ihmeellisesti ratkennut. Ja että kaikki mitä tarvitaan, on vain vähän aikaa, jotta tulokset näkyvät tuon ihmisen elämässä. Olimme saavuttaneet tuollaisen hetken ja istuimme Emman kanssa hymyillen toisillemme, luullakseni tuntien että kaikki olisi hyvin.

Kysyin Emmalta huolettomaan sävyyn, voisiko hän kertoa miltä Jumala näytti. Hetkeäkään epäröimättä hän vastasi asiallisesti, että Jumalalla oli valkea tukka ja pitkä valkea parta. Ja Emma sanoi, että kun Jumala laski hänet alas maahan, hän tiesi että kaikki järjestyisi.

Kiitin Emmaa tästä kertomuksesta ja varasin hänelle uuden ajan kahden viikon kuluttua, jotta voin nähdä miten asiat kehittyivät.

Se Emma, joka saapui kahden viikon päästä toimistooni, ei juurikaan muistuttanut sitä masentunutta naista, joka oli astunut ovesta sisään ensimmäisellä kerralla.

Tämä Emma oli onnellinen ja itsevarma. Hän kertoi, että heti tapaamisemme jälkeen hän oli mennyt taimimyymälään ja ostanut muutaman uuden ruukun kotona oleville kasveillensa. Hän oli myös ottanut yhteyttä vanhoihin ystäviinsä ja kertoi minulle, että hänen sosiaalinen elämänsä oli nyt aivan liian kiireistä eikä hän ehtinyt enää tavata minua enempää - asia, johon suostuin mielihyvin.

Emman kokemus toimistossani oli loistava esimerkki siitä, miten henkinen kokemus voi vaikuttaa tai muuttaa psykologista aineistoa.

Emman ongelma oli tyypillinen niille, jotka pitävät huolta rakkaistaan pitkiä aikoja ja sitten menettävät heidän sairauteen. Tällöin henkilö menettää usein identiteettinsä "huolenpitäjänä" ja ilman tätä tunnetta hän kokee toisenkin tason menetyksen.

Asia, jota pidän mielenkiintoisena Emman tapauksessa, on se että hänen depressionsa ratkaisu tapahtui spontaanin "fantasian" keinoin. Ja tämän "fantasian" kehitti hänen oma alitajuntansa vastauksena Ericksonin metaforaan, johti hänet klassiseen transpersoonalliseen kokemukseen. Tällä tarkoitan, että hän joutui olemuksensa tilaan joka ylitti hänen persoonallisuutensa, mystiseen maailmaan jossa hän koki "Jumalan käden" olevan osallisena vapauttamiseen depressionsa emotionaalisesta vankilasta.

Haluan selvittää, mitä tarkoitan sanomalla Emman "fantasia". Hänen kokemuksensa tapahtui minun toimistossani psykoterapiaistunnon aikana. Tämän kaltaisessa työssä Emman kaltaisia kokemuksia kutsutaan "fantasioiksi", koska ne muistuttavat unia. Yleisesti ottaen mielenterveysammattilaiset eivät pidä tämänlaisia "fantasioita" todellisina, vaan pikemminkin jonkinlaisina mentaalisina/emotionaalisina  toiveina - psyyken ilmentymän toteutumina. En pysty sanomaan, oliko Emman ja Jumalan kohtaaminen enemmän "fantasiaa" vai todella itse Jumaluuden puuttuminen asiaan. Tämä on mysteerikirjallisuuden alaa, tai tässä tapauksessa, Forum-teatterin jossa yleisö osallistuu näytelmään.

Emman terapeuttina minun tehtäväni oli pragmaattinen;  auttaa Emma ulos depressiosta. Jos näytelmästä vastaava ohjaaja oli itse Jumala, niin olkoon sitten. Jos se oli yksinomaan Emman alitajunnan kehittämää täyttä "fantasiaa", niin hyvä niin.

Haluan kuitenkin sanoa tämän. Kun Emma oli syvällä hypnoottisessa transsissa ja koki omat vaikutelmansa Jumalasta, minä pystyin tuntemaan käsin kosketeltavan hengen läsnäolon toimistossani ja ylimaallisen armon tunteen. En pysty sanomaan, mistä se oli lähtöisin. Mutta voin sanoa, että minua kosketti syvästi yksinkertaisuus ja eleganssi, jotka olivat Emman kohtaamisessa hänen oman Jumala-versionsa kanssa.

On myös mielenkiintoista, että Emma koki Jumalan vanhana miehenä, jolla oli valkea tukka ja pitkä valkea parta. Olen nimittäin työskennellyt satojen yksilöiden kanssa, joilla on ollut erilaiset kulttuuri- ja uskonnolliset taustat, ja melkein jokaisessa tapauksessa Jumaluus esittäytyy kyseisen henkilön odotusten ja uskon perusteella.

Olipa Emman ja Jumalan kohtaamisen perimmäinen luonne mikä tahansa, sillä oli syvällinen vaikutus häneen. Käytännössä yhden istunnon aikana se lopetti Emman depression ja muutti hänen käytöksensä eristäytyneestä sosiaaliseksi maailmaa ja ystäviään kohtaan. Tämä on radikaali muutos, joka tapahtui siitä syystä että Emman henkinen tai transpersoonallinen luonto informoi (tai vaikutti) hänen psykologista luontoaan.

Emman tapauksessa tapaaminen hänen olemuksensa transpersoonallisten osien kanssa sai aikaan henkilökohtaisen vapautumisen.

Joskus kuitenkin ihmisillä on toisenlaisia reaktioita transpersoonallisiin kokemuksiin, jotka on luonut käsityskyvyn muuttuneet tilat. Nämä reaktiot ovat hyvin persoonallisia ja havaintoni mukaan vaihtelevat suuresti ihmisestä riippuen.

Muutama vuosi sitten pidin esityksen ja annoin parantavan ääninäytteen suuressa kongressissa Saksassa. Tuo nimenomainen ääniesitys toi esille useita erillisiä muutosenergioita ja äänikuvioita. Esityksessä oli kiehtovaa se, että monet ihmiset tunsivat äänien kohottavan ja inspiroivan heitä, kun taas muutama läsnäolija kertoi saaneensa samoista äänistä pahoinvointia ja ärsytystä.

(alkuperäinen teksti jatkuu vielä)

http://tomkenyon.com/psycho-spiritual-detoxification

Enkeliviisautta Sharon Taphornilta: Anteeksianto

Sinä olet valmis


On aika siirtyä eteenpäin ja harjoittaa anteeksiantamista omalle itselle, menneisyydelle, tekemillesi valinnoille. Enkelit haluavat muistuttaa, että haastavat ihmiset, tilanteet ja kokemukset auttavat sinua oppimaan ja laajentumaan. Ilman niitä et kasvaisi. Siunaa niitä ehdottomalla rakkaudella samalla kun vapautat ne, tilanteet tai ehkäpä jotain itsestäsi. Se on palvellut sinua hyvin ja nyt sen on aika mennä.

 Pyydä arkkienkeli Zadkielia auttamaan, jotta pystyt muuttamaan ajatuksesi ja tunteesi suvaitsevaisiksi, ymmärtäväisiksi ja rakastaviksi. Hän voi auttaa sinua vapauttamaan alemmat värähtelyt ja nousemaan ylempiin elämäntapoihin elämässäsi ja kasvussasi. Hän on upea opettaja ja odottaa niitä, jotka ovat valmistautuneet kulkemaan valon polkua ja muuntamaan kaiken energian ympärillään.

Voimalause: "Kutsun violettiliekkiä ja arkkienkeli Zadkielia auttamaan muuttamaan maailmani ja maailman ympärilläni. Annan anteeksi itselleni ja muille. Violettiliekki puhdistaa minut."

Ja niin se on.

Sinua rakastetaan ja tuetaan suuresti, aina, enkelit.

Universal Copyright ©2013 by Sharon Taphorn. Kaikki oikeudet pidätetään.
Artikkeleita voi jakaa sillä ehdolla, että tekijänoikeudet ja yhteystiedot liitetään mukaan, kun viesti on täydellinen ja alkuperäinen kirjoittaja mainitaan. www.playingwiththeuniverse.com



Pelit

Jotkut teistä saattavat uskoa, että heidän on pelattava pelejä: elämän peliä, rahan peliä, rakkauden peliä. Ei ole olemassa pelejä, on vain te itse. Olkaa vain, loppu tulee itsestään.
- Luoja

The Creator Writings 7.8.2013

Kirkas ja loistava

Olemuksenne syvimmässä ytimessä on kirkas ja loistava kohta, joka oli osa Universumia alussa ja tulee olemaan aikojen loppuun asti. Se sisältää ehdottoman rakkauden ja,  kuten käärisitte lahjapaperista kovasti odotetun lahjan, riippuu täysin itsestänne, näytättekö maailmalle sen ihmeellisen kauneuden.
- Luoja

The Creator Writings 6.8.2013

maanantai 5. elokuuta 2013

Enkeliviisautta Sharon Taphornilta - Anna sen mennä

Vapautus



Ei tarvitse yrittää saada asioita toimimaan jos ne eivät toimi. Näe tuon kokemuksen antama lahja ja päästä se menemään. Kun katsot syvälle sydämeesi, näet totuuden ja mitä se merkitsee sinulle ja silloin tiedät mitä tehdä . . . päästä se irti. Tarkastele sitä rakkaudella ja myötätunnolla ja valmistaudu etenemään uusiin aloituksiin, joita kaipaat. Päätä tämä kierros niin että voit lähteä eteenpäin ilman rasitteita,  ja tehdä uusia tilanteita sekä suhteita, joita haluat.

Avaa itsesi vastaanottamaan, koska sinun tiellesi on tulossa paljon uutta. Katso itseäsi ja elämääsi myötätuntoisesti ja yritä parhaasi. Kun avaudut menestykselle, huomaat että tämä on yltäkylläinen universumi, jolla on paljon tarjottavaa ja tarpeeksi kaikille.
Katso sisäänpäin, puhdista se mitä tarvitsee, päästä se irti ja siirry eteenpäin. Nyt on aika ja sinä olet valmis.

Voimalauseita: "Päästän nyt irti. Vapautan kaiken tuomitsemisen, epäilykset tai vanhat kivut, joita olen kantanut mukanani. Olen myötätuntoinen kaikille, myös itselleni. Annan itselleni anteeksi sen mitä ajattelen tehneeni tai jättäneeni tekemättä."

Ja niin se on.

Sinua rakastetaan ja tuetaan suuresti,  aina,  enkelit.

Universal Copyright ©2013 by Sharon Taphorn. Kaikki oikeudet pidätetään.
Artikkeleita voi jakaa sillä ehdolla, että tekijänoikeudet ja yhteystiedot liitetään mukaan, kun viesti on täydellinen ja alkuperäinen kirjoittaja mainitaan. www.playingwiththeuniverse.com

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Pettymykset

Kaikkein syvällisin kasvunne ei tule onnellisista hetkistänne, vaan pettymyksistänne. Niiden ohi kulkeminen ja enemmän siihen, mitä teistä on tulossa, on osa teidän kokemustanne. Halaa ja rakasta jokaista niistä .... ne rakastavat teitä.
- Luoja

The Creator Writings 1.8.2013

Vapaus

Kun vapautatte itsenne negatiivisista tunteista kuten epäilys, pelko ja viha, tulee tilalle outo ja ihana ilmiö ..... vapaus.
- Luoja

The Creator Writings 3.8.2013

torstai 1. elokuuta 2013

Vetovoiman laki - Bella Capozzin lyhyt tarotlukemus 27.7.2013

♥ Pysähdy ja haista  ruusuja. Syleile tätä hetkeä täydellisesti ja uppoudu koko sydämestäsi siihen, mitä tapahtuu ympärilläsi nyt-hetkessä. Unohda huominen ja ole täydellisesti siinä ihmeessä, joka on tänään. Arvosta elämän yksinkertaisia nautintoja, jotka usein unohdetaan ja joita ei arvosteta: lapsen hymyä, loistavan sinistä taivasta, meren aaltojen mahtavuutta, uuden kirjan ensimmäistä sivua tai  aamun ensimmäisen kahvikupillisen viettelevää aromia. Uppoudu syvälle jokaiseen kokemukseen, tunne rauhan ja ilon leviävän olemukseesi. Salli sen näkyä ulkoisessa olemuksessasi ja kasvoillasi. Hymyile! Juuri tällöin olet puoleensavetävin ja magneettisin itsesi.

♥ Tämänpäiväinen lukemus koskee kokonaan puoleensavetävyyttä. Ei vain taitoa löytää sielunkumppani, vaan myös kaikkein harmonisimpia tilanteita ja mahdollisuuksia, jotka ovat sinulle parhaat. Vedin kortin Romanttisten enkelien pakasta ja sen nimi on asianmukaisesti "Vetovoima". Samanlainen vetää puoleensa samanlaista, sanovat enkelit. Se tarkoittaa, että kun sinulla on keskittynyt, iloinen ja  arvostava olo, niin vedät puoleesi muita ihmisiä ja tilanteita, joilla on samanlaisia positiivisia värähtelyjä. Muut tuntevat intuitiivisesti, jopa tietoisesti, sen taajuuden, jonka lähetät ulospäin. Siksi on äärimmäisen tärkeää viettää joka aamu muutama minuutti maadoittamalla itsesi ja puhdistamalla energiakenttäsi  kaikesta negatiivisuudesta ja kaikesta ylimääräisestä, jonka olet saattanut poimia edellisenä päivänä. Tervehdi Maaäitiä iloisella "hyvällä huomenella" ja yhdistä sydämesi häneen. Tällä tavalla aloitat jokaisen päivän puhtaalta pöydältä; raikkaalla uudella arkilla omissa Akaasisissa arkistoissasi.

♥ Kiitä useasti päivän mittaan kun tarkastelet maailmaa ympärilläsi. Löydä viehätystä arkipäiväisistä asioista. Karkota mielestäsi pelko, huoli ja negatiiviset käytökset, koska ne ainoastaan vetävät puoleensa lisää samanlaista.  Joka kerta kun alat miettiä tyyliin: "en ole tarpeeksi hyvä", "en ansaitse tätä" tai "en voi" - pysähdy ja kerro egollesi, että sinun mielestäni nämä ajatukset eivät ole hyväksyttäviä. Toista mielessäsi näitä voimalauseita yhä uudelleen ja uudelleen:

"Olen arvokas"

"Ansaitsen parasta"

"Olen kaunis"

"Olen älykäs"

"Minua rakastetaan ehdottomasti"

"Olen kiitollinen"

♥ Seiso peilin edessä, jos tunnet siihen tarvetta, ja toistele näitä lauseita kunnes niistä tulee toinen luontosi. Kunnes aidosti uskot niihin. Sitten kun tapaat toisia hädässä, kerro nämä voimalauseet heille. Anna ne eteenpäin ja katso sen jälkeen, miten Universumin lahjat virtaavat molempiin suuntiin! Silloin tulet vetämään elämääsi juuri niitä asioita, jotka ovat omaksi korkeimmaksi ja parhaaksi hyväksesi. Muista myös, että jos ihminen tai asia, jota luulet haluavasi, vaatii ylimääräistä stressiä ja ponnistusta ilmentyäkseen, se on yleensä merkki siitä, että etsimäsi asia ei välttämättä ole sinulle oikea asia. Kun jokin tai joku kuuluu Jumalaisen suunitelman mukaan meidän henkilökohtaiselle polullemme tai tarkoitukseemme, se ei tarvitse minkäänlaista manipulaatiota ilmentyäkseen elämäämme. Se virtaa hellästi ja luontaisesti luoksemme. Kun lähetämme rakastavan energian aaltoja ulos maailmaan, sama rakastava energia heijastuu takaisin luoksemme. Tämä on todella hieno tapa saada universaali vetovoiman laki työskentelemään puolestasi!

Alkuperäinen teksti Bella Capozzin blogista Cupcakes and Angels 27.7.2013
Copyright © Bella Capozzi.  All rights reserved. Tätä materiaalia voi kopioida ja jakaa vapaasti sillä ehdolla, että sitä ei muuteta millään tavalla, sisältö pysyy täydellisenä ja tekstiin lisätään tämä copyright-ehto.

Enkeliviisautta Sharon Taphornilta - Eläminen totuudessa

Ole aito itsellesi



Päästä irti kaikesta epäaidosta sekä kaikista toiminnoista, jotka eivät kuvasta korkeimpia aikomuksiasi ja toiveitasi itsellesi. Jos elämässäsi on jotain toimimatonta tällä hetkellä, ole valmis vapauttamaan se ja aloittamaan alusta. Sinulla on kyky ja voima muuttaa kaikki toiveesi todellisuudeksi,  joskus vain itseluottamuksen puute estää sinua tekemästä juuri niitä muutoksia, joita etsit saadaksesi sen mitä haluat.

Kun vapautat epäterveet tilanteet, energia lähtee liikkeelle ja antaa tilaa Jumalalliselle valolle. Tulet huomaamaan, että "työ, suhteet, terveys, yhteys tai mitä ikinä haluatkaan" paranee sellaisella tavalla jota et olisi koskaan pystynyt kuvittelemaan. Avainasiana on uskoa, että sinua autetaan,  että asiat tapahtuvat aina kulisseissa, ja vapauttamaan kaikki epäilykset tai vähempiarvoisuuden tunteet.

Pidä ilon tunnetta sydämessäsi. Ilo on se maaginen tunne, kun kaikki asiat ovat mahdollisia,  ja ne ovat. Arvosta lahjoja, joita jokainen hetki tuo mukanaan. Odota ihmeitä tapahtuvaksi, kun päätät olla aidosti oma itsesi ja elää elämäsi siinä totuudessa, joka sinä olet. Olet aina, aina Luojan valon kaunis lapsi ja Luojan rakkauden kipinä asuu sisälläsi. Ole rohkea, ole luottavainen ja ole itsesi.

Voimalause: "Elän elämääni siinä totuudessa, joka olen. Puhun oman totuuteni luottamuksella ja rakkaudella. Ajattelen ajatukseni luottamuksella ja rakkaudella."

Ja niin se on.

Sinua rakastetaan ja tuetaan suuresti,  aina, enkelit.

Universal Copyright ©2013 by Sharon Taphorn. Kaikki oikeudet pidätetään.
Artikkeleita voi jakaa sillä ehdolla, että tekijänoikeudet ja yhteystiedot liitetään mukaan, kun viesti on täydellinen ja alkuperäinen kirjoittaja mainitaan. www.playingwiththeuniverse.com

Suhteet vastaan yhteys

Unohdatte usein, kuinka katsoa ohi pinnallisen ja vähemmän tärkeän. Universumi kertoo teille aina, mistä kannattaa päästää irti ja mistä pitää kiinni. Suhteet ovat suhteita, niillä on tarkoitus jokapäiväisessä elämässä mutta eivät koskaan anna teille sitä mitä todella tarvitsette. Sielunne täyttymys tulee yhteydestä niihin, joita rakastatte, arvostatte ja kunnioitatte - ne kestävät monta elinikää.
- Luoja

The Creator Writings 31.7.2013